Ajatuskatkos

Normipäivä

2012-02-01T13:52:00.002+02:00

Mielenterveyteni on palautettu.

Jos jonkun sellaisen takaisin saaminen mitä ehkä koskaan ei ole ollutkaan on ylipäänsä mahdollista.

Eilen oli siis lounastreffit siskon kanssa, ja koska sattuneesta syystä lomailen, raahasin itseni siskon firmaan jo hyvissä ajoin ennen lounasaikaa. Siinä aikani moikkailin tuttuja, olen pyörinyt jo vuosia tuon firman tapahtumissa ja aika moni työntekijä on tutumpi kuin jotkut työkaverit omassa firmassa.

Tietysti muutamia lauseita tuli vaihdettua myös mun kasvaneista tisseistä ja lihomisestani, mutta pääosin olin enempi kiinnostunut kuulemaan mitä muille kuuluu ja onneksi nuo auliisti omista asioistaan kertoivat.

Sisko on saanut firmasta uuden puhelimen, ja uusi koiranpentu on tulossa maaliskuun alussa. Näissä kahdessa asiassa riittikin sitten ihmeteltävää koko lounaan ajaksi.

Kun tulin kotiin, oli Keittiömestarilla poikkeuksellisesti asiaa, tai se höpötteli jotain työjuttujaan ja oletti mulla jopa olevan mielipide niihin. Tunsin olevani jotenkin normaali ihminen ja vaihdoin illalla sitten kukkiinkin mullat. Joo, kuu on varmasti väärässä asennossa ja mullat saisi vaihtaa vasta maaliskuussa kun rehut horrostaa vielä. Mutta kerrankos sitä säännöistä poikkeaa.

Illalla sovin vielä päivällistreffit tälle päivälle ystäväni kanssa, ja voin vakka vannoa että sitä kundia ei kiinnosta mahani pakollista enempää (tämä on vain ja ainostaan positiivinen asia).

Kaikenkaikkiaan, illalla sohvasurffailua harrastaessa mietin, miksi olin niin hyvällä tuulella. Siksi että eilen sain olla ensin Kirsu, sitten - jos sittenkään- vasta ihmishautomo. Ei hyvä mieli ja pirteys näytä olevan kovinkaan vaikeasti tavoitettavissa, riittää kun saan olla oma itseni.

Illalla tietysti kun uni antoi jälleen odottaa itseään, aloin pähkäilemään asioita, ja perisuomalaiseen ja periäidilliseen tapaan aloin kärsimään huonosta omatunnosta kun nautin niin paljon siitä että ketään ei kiinnosta lisääntymiseni, ja kuinka saatoinkaan olle tyytyväinen siihen, etten ollut ajatellut PaavoBirgittaa pakollista enempää.

Joku tasapaino tarvitsi löytää, etten jälleen menetä mielenterveytäni.

300

2012-01-30T18:23:00.001+02:00

Tämä on blogini 300. postaus. Aluksi ajattelin tehdä syväluotaavan katsauksen menneeseen ja tulevan, mutta sitten en jaksanutkaan. Joten ajattelin listata asioita mitkä ärsyttää enemmän tai vähemmän tänään.

Aloitetaan niistä enemmän ärsyttävistä:
* Keittiömestari. Se on suunnitellut siivoavansa "oman huoneensa" tässä pari viikkoa. Sillä välin mä olen siivonnut jo kolmesti tämän asunnon muut yli 70 neliötä. Se on tämän lisäksi tänään ollut myös varsinainen päivänsäde, kiukutellut työmatkojen suunnitelluista verovähennys muutoksista, Haavistosta, Niinistöstä, hammassärystä, paskoista kokkiohjelmista. Unohtamatta uusinta Miss Suomea. Aloitin yksipuolisen mykkäkoulun johon Keittiömestari liittyi huudattamalla jotain joutavaa sarjaa koneelta. Rauha on ikäänkuin palannut.
* Millainen vointi-tyyppiset kysymykset, joihin ei kuitenkaan haluta kuulla todellista vastausta. Kysymystä käytetään vain aasinsiltana siihen, että pääsee kertomaan kuinka kamala/ihana loppuraskaus itsellä on ollut.
* Painonnousu. Näemmä myös lähes vuorokauden paastolla saan painoni nousemaan. Huomenissa tulee taas huutia neuvolassa, mutta minkäs teet.
* Huonot telkkariohjelmat. En jaksa oikein tehdä mitään tuottavaa, joten koomailen telkkarin edessä. Mutta sieltä tulee vain uusintojen uusintoja, tai ostos-tv:tä. Buu.
* Tylsistyminen. Kukaan ei halua leikkiä mun kanssa koska olen niin -keleen hyvää seuraa. Sitä paitsi kaikki kivat ihmiset on josatin syystä töissä.

Vähemmän ärsyttää:
* Sisko. Sain tänään kutsun business-lounaalle, huomenna siis treffit jossain hyvässä ravintolassa keskellä päivää. Systreillä ei kuulemma ole edes kiire takaisin töihin, joten tää paikkaa aika kivasti tuota edellisen listan vimppa kohtaa.
* Bonus. Jep, raha ratkaisee. Pomo laittoi sähköpostia että saadaan tänä vuonna bonus, joka tulee maksuun helmikuun lopussa. Ei se montaa sataa ole, mutta kotiinpäin silti.
* PaavoBirgitta. Hassua kun mahanahan läpi voi olla jo vuorovaikutuksessa. Iloisesti saa monoa takaisin kun mahaa tökkii. Tai kivat kilarit toinen saa, kun vissiin nukkuu ja mä sohotan fikkarilla mahaan ja se (hän?) herää raivoamaan. Jep, mulla on vähän tylsää, stereot (aka kovat äänet) ei saa yhtä voimakasta reaktiota aikaan kuin valo.
* Internet. Katso edellisen listan toiseksi viimeinen kohta. Näin ollen nettismurffailu pelastaa tämän hyydykkeen päivän.
* Pirkan kolme suklaata jäde. Saatoin vetää viikonlopun aikana purkillisen. Ja sitten ihmettelen kun paino nousee? Jos perjantain paastoaa ja lauantain ja sunnuntain mättää evästä naamaan kuin ei olisi viikkoon syönyt, niin onko se ihme että paino nousee? Mun mielestä on!

Vinkkejä kaivataan

2012-01-28T17:50:00.001+02:00

Eilen vyöryin lähikirjastoon, tarkoituksena löytää jotain tekemistä niihin tylsiin aamuyön tunteihin kun uni ei tule. Olen pitkään nauttinut mutsin antimista, ja lueskellut jonkun kirjakerhon antimia mitä meidän äipän hyllystä löytyy (oliskohan ollut SSKK? En ole ihan varma). Mutta nyt tuntuu että olen lukenut sieltä kaikki lukemisen arvoiset kirjat. Hetki siinä muuten meni, äippä on kuulunut kirjakerhoon vissiin 70-luvulta asti?

Kirjastossa olinkin sitten vaikeuksissa, pääsi runsaudenpula yllättämään. Ja tuntui todelllakin sen surullisen neulan etsimiseltä heinäsuovasta kun kuljeskelin hyllyjä edestakaisin. Nyt siis kaipaisin teiltä arvon lukijat vinkkiä, minkä kirjan kävisin kotiuttamassa hetkellisesti kirjastosta?

Saa heittää ihan lonkalta jotain vinkkejä, mutta taustaksi kerrottakoon että kaipailen tähän hätään jotain kevyttä luettavaa. Ihan vielä en ole valmis lukemaan harlekiini-sarjaa, tai yltiö romanttista höpöstelyä. Dekkareista tykkään, esimerkiksi kaikki Mäen Varekset on luettu. Remeksistä en tykkää, en tiedä miksi (kahdesti olen yrittänyt). Seppo Jokinen taas uppoaa, ja Koskisen seikkailuja on luettu ilmeisesti kaikki.
Ulkomaisia olen kahlannut enemmän läpi, vähemmän rajoittuneena mihinkään genreen.
Olen siis lukenut mm. Ken Saro-Wiwan vankilapäiväkirjat (pidin) ja Erlend Loen Supernaiivin (en pitänyt) sekä liudan dekkareita Cornwellista Puzoon (no okei, mafiahommat ei ehkä ole ihan dekkareita, mutta eniveis).
Niin ja taustaksi vielä, aloin lukemaan Kingin Kuvun alla- tiiliskiveä, mutta King on sen verran osaava jätkä, että kirja tuli painajaisina uniini. Täytyy palata tuohon teokseen vaikka kesällä sitten, sen verran se kutkuttaa.

Ideoita?

Nyt tiedän miltä tuntuu...

2012-01-27T12:29:00.000+02:00

Eläkeläisiltä!

Tässä tapauksessa siis niiltä jotka ovat työelämänsä taakseen jättäneet, en siltä bändiltä.
Aika loppuu ja hirveä kiire muka koko ajan. Vaikka mitään en ole saanut aikaiseksi.
Eka päivä meni lusmuillessa. Nautiskelin vaan siitä tietoisuudesta että ei tarvi tehdä mitään ja saan olla (yksin!!!) kotona. Mutta seki ilo loppui aikaiseen, kun Keittiömestari tuli jo kahden jälkeen kotiin.

Tiistaina sitten hattu kouraan ja kohti lastentavarakauppaan ja kyselemään että mitenkäs ne menopelit nyt saakaan kasaan. Hämäykseksi otin oman äitini mukaan. Tätsy liikkeessä näytti miten ne menee kasaan, ja katsottiin mutsin kanssa se kumpikin. Kun tultiin kotiin, todettiin että ei -kele!, ei mee kasaan. Ennenkuin kaikkien innovaattoreiden äiti ja teknologian ihmelapsi äitini katseli hetken vaunuja ja löysi mysteerikytkimen/nappulan/säätimen josta liikkeen nainen ei ollut puhunut mitään, ja ta-daa! vaunut meni kasaan. Mystistä. Mutta nyt on hyvä mieli ja vaunut kasassa.
Ai niin, se nainen siellä liikkeessä ei ihmetellyt yhtään kysymystäni, en vissiin ollut ensimmäinen asiakas samalla asialla siinä liikkeessä.

Siinäpä ne saavutukset tälle viikolle sitten olikin.
Eilen juttelin systerin kanssa, ja tulin siihen tulokseen että tää lomailu lamauttaa. Vielä viime viikolla olisin jaksanut puuhailla nuo onnettomat touhuni töiden päälle, kun tällä viikolla imurointi ja muu viikkosiivous tai ihan kauppaan lähtö tuntuu ylivoimaiselta ponnistelulta. Kun ei ole pakko lähteä, ei millään viitsi edes yrittää. Sitä paitsi olen nukkunut tosi huonosti koko viikon, ja se johtuu varmasti osittain siitä etten ole millään tavoin saanut rasitettua itseäni ja olisi sen vuoksi väsynyt. Kun ei edes päiväunet maistu?

Tässä on kotioloissa keskusteltu enemmän ja vähemmän todennäköisen sektion mahdollisuudesta. Hiukan ihmettelin kun Keittiömestari sitä niin ponnekkaasti vastustaa, ajattelin että se olisi sille helppo ratkaisu, tietäisi koska jälkikasvu ilmestyy eikä tarvitsisi stressata päivää sen kummemmin.
Mutta kuulemma asian laitahan on niin, että jos lapsi syntyy leikkauksella (oli leikkaus sitten koska tahansa, ilmeisesti vaikka kaksi viikkoa jälkeen lasketun ajan) on se keskonen.
No onneksi olen äitiyslomalla, on aikaa oikoa Keittiömestarin kuvitelmia.

Hyväksikäyttäjä

2012-01-23T12:41:00.001+02:00

Jaahas, äitiysvapaa näyttää alkaneen, toinen postaus yhdelle päivälle ja oon ollut hereillä noin kolme tuntia. Tästä se lähtee!

Oon kehittänyt vähän huonon tavan, sujuvasti käytän tätä tiineyttä tekosyynä todelliseen laiskuuteen. Lauantaina istuin päiväkahvilla kaverilla, ja ilma oli ulkona miellyttävä. Kaveri siinä sitten pyyteli lenkkiseuraksi, mutta siinä sohvalla oli vaan niin mukava istua kun kaverin mies vielä tarjoili mulle kahvia ja Daim-torttua. Huokaisin vaan silleen puolihuolimattomasti, ja sanoin ettei lenkkeily enää oikein onnistu kun on tätä mahaa ja kaikkea, eli puhuin paskaa suut ja korvat täyteen. Ei vaan napannut. Sitä paitsi lenkki olisi kestänyt max 45 min, ja se olisi ollut tyyliin matelevaa kävelyä 2 minuuttia ja seisoskelua 5 minuuttia kun koiruli kyntää ojissa. Ja koska olen niin raskaana, enkä pysty lenkkeilemään sain toisen palan torttua ja santsikupin kahvia jälleen tarjoiltua nenäni eteen. Tosin pariskunta kehui kuinka hyvinvovalta näytän, ja sitten meinasi tulla vähän paha mieli kun silleen menin huijaaman.Vaikka enhän mä huijannut, onhan mulla mahaa, tosin vaivoja ei ole edelleenkään.

Tällaisia esimerkkejä on olemassa kymmeniä, varsinkin töissä tuli pelattua tuota tiineyskorttia aika usein ja huomaamatta. Mikä sitten vitutti, koska periaatteessa vastustan lusmuilijoita ja raskaus ei ole sairaus jne muita latteuksia.

Tilit on kuitenkin tasan universumin kanssa, sillä kotona ei ole mitään saumaa pelata millään tiineyskortilla. Tänä aamuna oli keittiön ovessa vastassa kauppalappu joka alkoi 3 maitoa (siis Keittiömestari dokailee niitä puolentoista litran tölkkejä), 2 litraa jugua, pari kiloa perunaa.. Ilmeisesti tarkoituksena on, että mä käyn kaupassa kun olen jouten.
Niin ja Keittiömestari ei antanut oman viikonloppunsa häiriintyä sillä että vaihdoin tuolla pikkumakkarissa järjestystä ja raahasin 2 kirjahyllyä, lipaston ja kirjoituspöydän seinältä toiselle, ja parhaimmat kahdesti. Nyt on ehkä vähän selkä jumissa, mutta sillä ei ole kyllä mitään tekemistä raskauden kanssa.

Niin ja multa puuttuu joku äitigeeni. En saa kasattua meidän vaunuja. Ostettiin ne marraskuun alussa, ja eiliseen asti ne asui pahvilaatikossa. Nyt ajattelin se sitten kaivaa esiin ja varmistaa että osaan niitä käyttää (ei muuten ollut huono idea). Kokoaminen, eli renkaidenkiinnitys meni helposti. Nyt vaunut on täydessä hyökkaysvalmiudessa eteisessä, mutta vaikka kuinka tankkaan ohjeita, en saa niitä kasaan. Eikä saanut Keittiömestarikaan, vaan väitti että olen väkisin saanut rungon jotenkin jengoille. Mitä en siis ollut tehnyt, vaan nykäissyt aisasta renkaiden kiinnityksen jälkeen ja ta-daa, vaunut oli valmiina. Eli todistetusti ne menee kasaan! Nyt sitten tarttis keksiä miten nuo saa kasattua. Taidan joutua lähtemään alan liikkeeseen ja kysymään jos joku voisi näyttää siellä kaupassa miten nuo menee kasaan. Ja taas nolottaa jo etukäteen, mutta ehkä tämäkin on vaan kosto siitä että olen voinut niin hyvin ja antanut joidenkin ymmärtää etten voi...

Tunaa

2012-01-23T11:13:00.002+02:00

Yritin keksiä jotain hassunhauskaa väännöstä sanasta tunnustaa, mutta keskellä yötä (klo 9.30) soittanut lehtimyyjä sai uneni ja ajatukseni pätkimään lahjakkaasti. Joten asiaan.

Nollis tuli ja paiskasi meikäläistä kaikessa viikonlopun bloggausripulissaan tunnustuksella. Siihen liittyy korea kuva jonka voi tuolta Nollavaimon paluusta käydä tsekkaamassa, mutta koska en tykkää siivoamisesta, en tahdo tänne blogiini ylimääräistä roinaa :D

Tunnustuksen nimi on Liebster Blog, joka lienee saksankieltä? Koska mä olen saksani oppinut porn.. eikun Vuoristosairaalasta, veikkaan että nimi Liebster tarkoittaa joko hummeria tai sitten jotain mieli- tai rakkaus-tyyppistä etuliitettä. Ja jos noista kahdesta pitää valita, niin tottakai hummeri blogi on loogisempi valinta?

Tähän tunnustukseen ei liittynyt mitään liitännäistehtäviä, eikä pakkoa jakaa sitä eteenpäin. Mutta näin alkaneen äitiysloman henkeen tahdon sen laittaa eteenpäin Epäluonteenomaiselle Veelalle, joka kuten Nollis, edustaa äitilajia. Mutta mukavasti antavat ymmärtää että elämään kuuluu silti muutakin kuin omatekemän geeniyhdistelmän varaukseton ja silmitön palvonta.

Finito

2012-01-20T20:51:00.000+02:00

Tänään itketin esinaista ja omia tiimiläisä, väittivät että tulee ikävä. Mä olen enempi sitä mieltä etteivät ole raukat vielä tajunneet mikä onni ja autuus odottaa maanantaista lähtien kun meikäläistä ei enää taida firmassa näkyä tämän vuoden puolella ansiotyössä. Todennäköisesti tulen poikkemaan firmassa useampaan kertaan, olen vaan jotenkin niin naimisissa työni kanssa. Saattaahaan se olla että PaavoBirgitta muuttaa elämää, mutta tarvis olisi ainakin käydä jossain välissä esittelemässä mitä sain aikaiseksi.
Tuntui tosi oudolta luovuttaa puhelin, kulkulupa ja avaimet. Sähköpostikin sulkeutui jo puolilta päivin ja kahden jälkeen en enää päässyt kirjautumaan koneelle (ai miten niin meillä ollaan hyysteerisiä tietoturva-asioissa?). En oikein edes tiennyt mitä sanoa kun lähdin, tuntui hassulta toivotella hyvää viikonloppua? Eikä tietysti se jo kolmatta kertaa tämän päivän aikana kaulaani kapsahtanut hyvin nuori työtoveri joka parkuu sitä kuinka ikävä tulee, helpottanut juurikaan asiaa.

Jotenkin on vähän irrallinen tunne. Enempi kuin 10 vuotta olen määrittänyt itseni työn kautta enemmön tai vähemmän. Se on aikatauluttanut menojani (lomat ja vapaat), luonut taloudellisia rajoja (palkka ja sen olemattomuus), aiheuttanut unettomia öitä (dedikset) sekä tuonut suunnatonta tyydytystä kun olen onnistunut jossain. Pidän työstäni ja olen hyvä siinä. Ja nyt se sitten muuttuu. Ensin olen pois töistä lähes vuoden, ja sen jälkeen työ tulee arvojärjestyksessä ehkä vasta kolmantena. En nyt sano että se välttämättä olisi huono asia, mutta erilainen ja uusi tilanne kuitenkin. En tiedä saako tästä ajatuksesta nyt kukaan oikein kiinni, kun itseltäkin se vähän karkailee. No, onhan mulla tässä aikaa näitä märehtiä.

Kun tulin töistä, ei taloyhtiössä sitten oltu tehty vielä lumitöitä (klo 16 aikohin). Yritin sissinä ajaa paikallani, mutta kahdesti meinasin jäädä jumiin. No auto sitten parkkiin siihen mistä sen sain liikkeelle ja linjat Keittiömestarille aiheesta löytyykö meiltä lumilapio? Keittiömestari sanoi että roskiskatoksessa on taloyhtiön lumilappari ja joten ei muuta kuin sitä lainaamaan. Mutta lumilapio oli mallia kiinan kivisota, puuvartta oli metritolkulla ja itse lapio-osa sitten leveä ja jotain metallia. Ja se painoi ihan sikana. Hommiin vaan, ja ei varmaan tarvitse kertoa että tuo nollakelin lumi on aika raskasta. Vaikka olin aiemmin täällä hehkuttanut hyvää vointiani, ei se lumitöiden teko mitään herkkua ollut. Puolilapiollista sain aina siirrettyä ja sitten piti puhaltaa.
Naapuri(autopaikan) mies teki vissiin lähtöä lenkille, mutta palasi takaisin noin 100 metrin päästä kysymään onko toista lapiota. Vastasin että ei ja jatkoin nojaamista lapioon. Isäntä siihen sitten kysymän tarviinko apua ja sitten se iski. Kuin salama kirkkaalta taivaalta. Alahuuli alkoi väpättää ja silmistä tulvi kyyneliä. En edes tajua kuinka voi ihminen alkaa itkemään nollasta sataan. Mutta niin tein ja sain soperrettua että kyllä kiitos tarvitsen apua. Mies siihen mitään sanomatta tarttui lapioon ja teki sangen jouhevalla otteella lumityöt paikaltani, kun itse yritin vain koota itseäni.
Kiittelin miestä miljoona kertaa, ja puristin oikein kädestäkin, ja mies siirtyi muina miehinä tekemään lumitöitä omalta paikaltaan, sanoi vaan että ei kestä kiittää. Hävettää vieläkin niin paljon. Tulin kotiin ja meni varmasti lähemmäs puoli tuntia ennenkuin sain itkun loppumaan. Tosin en tiedä johtuiko itku oikeasti raskaista lumitöistä vai mistä, mutta pelottavaa se oli. Mutta kiitollisuuteni naapurin miestä kohtaan on edelleen vilpitön. Ja hävetykseni, onneksi jäin äippärille sillä usein kohtaan (kohtasin!) naapuripaikalla autoaan pitävän pariskunnan aamulla töihin lähtöä tehdessä. Pitävät meikäläistä varmaan tosi hermoheikkona, mutta onneksi olen edes raskaana niin jotkut flippaukset on selitettävissä.
Niin ja missä oli Keittiömestari kun kaikki tämä tapahtui? Kotisohvalla, se ei tajunnut rientää apuun kun soitin lapiosta enkä itse tajunnut sitä vaatia apuun kun tajusin homman olevan turhan raskas.

Huoh.

Tj1

2012-01-19T18:08:00.000+02:00

Minkä ikäisenä noi (vauvat) avaa silmänsä?

Jumakekkama! Ensin mä odotan norsua, ja nyt vissiin kissanpentua?
Olisi ehkä pitänyt pakottaa Keittiömestari sinne perhevalmennukseen?

Harjoittelin tänään äitiyslomaa, ja lähdin töistä jo kymmenen jälkeen kotiin. Tai no neuvolaan, mutta sanoin pomolle etten millään viitsisi ajaa tuossa myräkässä enää takaisin sieltä, ja pomokin oli sitä mieltä ettei ole järkeä, alan kuitenkin matkalla synnyttää (en nyt ole ihan varma miten lumisade vaikuttaa synnytyksen alkuun?). Ja sain näin ollen olla loppupäivän pois ilman sen kummempia miinustunteja kunhan kävisin hakemassa sitten huomista varten jotain hyvää työkavereille.

Neuvolassa taasen tein palveluksen kansanterveydelle. Terveydenhoitajani kysyi sopiiko terveydenhoitajaopiskelijan tulla hiplaamaan mun mahaa, kun opiskelijan harjoittelun aikana ei hänen ohjaajaalleen ollut osunut yhtään perätilaa vastaan. Tietysti annoin luvan, mikäs siinä hetekalla maatessa kun ei ollut töihinkään enää kiire. Siinä sitten oma terveydenhoitaja, tämän työkaveri (oma terkkani pyysi vielä kaveriaan varmistamaan perätilaa), ja opiskelija vaivasivat mahaa. Ja samaan aikaan huoneeseen pelmahti neuvolan terkkari nro 3 hakemaan jotain papereita, joka henkäisi että hänelläkin on opiskelija joka oli kysynyt miten perätilan erottaa raivotarjonnasta. Eihan siinä auttanut kuin hetkeksi heittää kyljelleen, ja odottaa tätä opiskelija nro 2 vuorostaan vaivaamaan.

Mikäs siinä köllötellessä, ja tällaiset asiat oppii varmasti vain kokeilemalla. Sain terveydenhoitajilta kiitosta, kuulemma monet odottavat nihkeilevät edes opiskelijan olemista samassa huoneessa. Varmaan voisi olla eri asia jos olisin ollut paikoistani kipeä, tai hermo riekaleena muuten. Tai no tietysti olen hermo riekaleena, mutten jaksa uskoa että yksikään opiskelija pystyy muuttamaan tulevan lapseni kohtaloa kokeilemalla mahan päältä miten päin se tuolla yksiössään asustaa?
Sitä paitsi kummallakin opiskelijalla oli todella miellyttävät otteet, varmat ja rauhalliset. Muistin heille tämän jopa kertoa, olettaisin että positiivinen palaute tuntuu myös opiskelijoista hyvältä?

Tj2

2012-01-18T09:58:00.001+02:00

Aiotko olla loppuun asti töissä?

Maailmanloppuun (kysy niiltä inkkareilta, maailma taitaa loppua tänä vuonna)? Päivän loppuun?
En nyt ole ihan varma ollaanko mua savustamassa ulos, vai mikä on. Tässä nyt on jäljellä enää kaksi työpäivää (tätä ei lasketa, kun oon oon istunut firmassa jos 2 ja puol tuntia), ja ajattelin tänne tulla ihan kiusallani. Tiedän olevani poikkeus sääntöön kun en jäänytkään (suunnitelmissa siintäneelle) saikulle, mutta minkäs teet kun töissä on kivempaa kuin kotona!

Firmassa on tulossa yksi iso muutos tuossa maaliskuun lopussa, jota allekirjoittanut on ollut luomassa/suunnittelemassa. Nyt kun käyttöönotto lähestyy ilman meikää, alkaa paniikki vallata alaa työkavereissa. Heitin pomolle läpällä että pientä korvausta vastaan voisin tulla tekniseksi tueksi muutamaksi päiväksi, mutta tällä hetkellä se tuntuu jo ihan varteenotettavalta vaihtoehdolta enemmän kuin vitsiltä. Keittiömestarikin on silloin kotona viettelemässä isyyslomaa, hyvin voisin lempata kakaran sille jo hoitoon? Kelakin pysyisi tyytväisenä kun raha ei vaihtaisi omistajaa (tosin firma maksaa vielä silloin mun palkan), voisin tulla vaikka ruokapalkalla? Tai sitten ihan mielenterveytettäni varjelemaan?

Tj3

2012-01-17T20:14:00.000+02:00

Ompa sulla iso maha!

Lyhyellä matikalla; melkein 15 kiloa ylipainoa, standardia isompi lapsi mahassa, viitisen viikkoa synnytykseen. Saattasin olla enempi huolissaan jos jotain näkyvää merkkiä raskaudesta ei olisi havaittavissa?

ps. ei tästä pitänyt tulla mitään virallista sarjaa typeristä kommenteista, mutta näyttääpä tulevan silti.

Pinnan alla kuplii myös:
Keittiömestarin mielestä en voi surfata netissä ja katsoa telkkaria samalla! Pöh! Helposti. Se vaan halausi katsoa jotain kuivaa dokkaria vaikka tulee Rillit Huurussa ja mulla bloggaus kesken...

Tj4

2012-01-16T19:22:00.000+02:00

Mitä ajattelit tehdä lomalla?

Jep, kyseessä tosiaankin on vaan vähän standardia pidempi kesäloma, niin ajattelin lähteä Keniaan safarille, suorittaa sukelluskortin ja alkaa myydä pimeetä viinaa...
Niin, mitähän sitä äitiyslomalla tekisi? Jos vaikka odottelisi että muksu syntyy, ja sitten vaikka jonkun verran sitä hoitelisi? Ehkä?

Mitäpä tässä, Ritari Ässä

2012-01-15T19:46:00.000+02:00

Pisteet otsikoinnista?

Jahas, olisko se sitten aika raportoida kuinka oon nukkunut viime aikoina?
Nyt viikonlopun aikana ehkä kahden normisti nukutun yön edestä. Tosin yöaikaan unta on riittänyt muutama tunti, mutta onneksi on viikonloppu niin olen vetänyt sitten kuola poskella koomaa sohvalla. Keittiömestarikin on löytänyt jonkun sarjan mitä katsoo omassa huoneessa koneelta ja saan möllöttää olkkarissa miten tahdon. Jossain vaiheessa ärsytti kun tuo vetäyty aina tuonne omaan kammariinsa, nyt jos se yrittää tulla ottamaan multa kaukosäädintä tai tulla sohvalle viereen, niin se ärsyttää vielä ehkä enemmän.

Josta tulikin mieleen, että jos ei ole helppoa olla nainen ja raskaana, niin ei oo tuolla kaverillakaan kivaa. Mieli vaihtuu niin nopeaan ettei itsekään pysy vauhdissa. Hormonit lienee tehneet temput terävät siinä mielessä, että kaipaan läheisyyttä ja hellyyttä ja huomiota enemmän kuin koskaan (en muuten koskaan aiemmin moisia hömpötyksiä kaivannut), mutta auta armias jos Keittiömestari yrittää jollain tavoin lempeästi huomioida, nostaa päätään sininen suohirviötär (niin olin siis tietysti ääneen kerjännyt tätä huomiota itselleni).
Että elä mun kanssa nyt sitten.

Se alkaisi huomenna sitten vimppa viikko töissä. Viimeiset viisi aamua hyvin suunniteltuja rutiineita, joita on hiottu vuosia. Missä järjestyksessä suoritetaan meikki, hampaidenpesu, hiusten värkkäys, pukeutuminen, aamun nestetankkaus, lehden selaus. Näiden viiden aamun jälkeen ei sitte joskus taida töihin lähtörutiinit onnistua enää 22 minuuttiin (kello soi siis 6.40, poistun asunnosta 7.02). Jotenkin haikea mieli? Tuntuu että luopuisin jostain?

Vielä viisi päivää pitäisi jaksaa kysymyksiä.
Onko kaikki jo valmiina? Ei muuten todellakaan ole, jotain vaatteita olen pessyt, mutta tavaroita puuttuu edelleen kuten pinnasängyn patja ja amme. Nukkukoon pahvilaatikossa alkuun niinkuin äitinsä, ja noita ammeita saa vissiin joka kaupasta, en vaan koskaan muista sellaista ostaa. Puuttuu myös kaikkea pientä sälää, ja varsinkin sellaisia asioita joita en osaa ajatella, mutta ehkäpä jaksan tuossa lomalla käydä jossain kaupassa suorittamassa hankintoja.
Millainen olo? Vituttaa, kitos kysymästä. Muuten olisikin hyvä olo, mutta noi tyhmät kysymykset rassaa. Ei vaines, väsymystä lukuunottamatta olo on loistava. Ei supista, ei vedä suonta, ei kuseta, ei kiristä eikä purista. Vaikka sillä ei välttämättä ole mitään väliä, niin veikkaan että onneksi olin aika timmissä kunnossa ennen tiineyttä, niin kroppa on ainakin teoriassa kestänyt paremmin. Niin, ja kiitos hyvistä geeneistä, mutsikin ollut kummatkin raskautensa ihan tikissä. Tosin kun sanoin näin, todennäköisesti ensi yönä pamahtaa vähintään noidannuoli.
Joko odotat synnytystä? No en, täähän on ihan sikasiistiä, ja ajattelin Keitiömestarin toiveesta pysytellä tiineenä aina sinne juhannusviikolle asti. Vaikka justiinsa sanoin että fyysinen olo on bueno, aiempi kappale postauksessa kertonee sitten henkisen tilan.

Tietysti näitä kysymyksiä tulee jatkossakin, mutta sosiaaliset kontaktit rajoittunee sukulaisiin ja ystäviin, joille voi sitten sanoa oikeasti mitä mieltä on, eikä miettiä virallista hyvä-äiti-vastausta.

Mutta siis TJ5, repikää siitä!

Vit.. eikun valvottaa

2012-01-11T19:32:00.004+02:00

Heh. Uudenvuoden lupaukseni tiheämmästä postailusta haihtui nopeammin kuin keskivertonaisen laihdutusvisiot. No kerrankos sitä.

On mulla syykin miksi en ole postaillut, en ole viitsinyt heikentää blogostanian ilmanlaatua happamuudellani. Ja aktiiviset hereilläolojaksot pyrin keskittämään työelämään.
Hereillä pysyminen ja hyväntuulisuus onkin sitten jo vaikeammin saavutettavissa.

Joulun tienoilta lähtien olen nukkunut yöni huonommin ja huonommin. Milloin närästää, milloin särkee lonkkia, milloin olkapäitä ja ranteita. Joskus vaan ahdistaa vasemman ja oikean korvan välistä sen verran ettei uni tule. Nukun öisin noin viittä, hyvinä öinä kuutta tuntia. Pätkissä siis. Jollekin (esimerkkinä käytettäköön vaikka Keittiömestaria) nuo on ihan standardiunet, eikä enempää keho oikeastaan vaadi. Mutta allekirjoittanut on nukkunut aina todella hyvin ja runsaasti, ja kaikki alle seiskatuntiset yöunet on olleet tyhjän kanssa. Mutsille kun kitisin, totesi hän vaan että kun 30 vuotta nukkuu vaivatta, joutaa valvomaankin seuraavat 18 vuotta. Että tukea ja kannustusta tuli sieltäkin.
Olen myös jokseenkin kypsynyt kuulemaan, että nykyinen valvominen on pientä verrattuna aikaan jolloin PaavoBirgitta vaikuttaa mahanahan tällä puolen.

Jotenkin häiritsee myös se, että ilmeisesti valvon väärästä syystä, olen antanut korvieni kuulla, että vessassa ramppaaminen on vain ja ainoastaan oikea syy valvoa. Ja koska poiketen massoista, pystyn olemaan poissa saniteettitiloista yhdeksänkin tuntia, olen jotenkin viallinen.
On ollut hyvin liki, etten ole kertonut valvomisen syyksi juurikin vessareissuja, ihan vain että keskustelussa päästäisiin eteenpäin. Sillä nyt kun mainitsen ettei pidättäminen ole ongelma, saan kuulla tarinoita siitä kuinka monta kertaa lisääntyneet kanssasisaret ovat juosseet vessassa.
Ehkä kuitenkin idioottimaisin oli yksi työkaveri, joka ilmeisesti hyvää hyvyyttään linkkasi jonkun tutukimuksen missä kerrottiin, mikäli odottava äiti ei herää vessaan viimeisinä tiineysöinään, on kohtu tai kätkytkuoleman riski (en muista kumpi) suurempi. Tämän tutkimuksen saatteeksi oli hän ystävällisesti kirjoittanut muutaman rivin siitä, että kannattaisi varmaan iltaisin juoda hiukan enemmän että tulisi noustua sinne vessaan.
Pystyn muuten myös vaivatta nukkumaan selälläni, on vissiin sekin kiellettyä.

Ihan kuin tässä ei muutenkin olisi jo sangen epävarma ja pelokas sen suhteen että meneehän kaikki hyvin?

No joo, elämä on ja sitä rataa. Jotain positiivista, kävin viime viikolla vaivatta katsomassa uusimman Vareksen. Suositten. Kävin eilen katsomassa Varasto-leffan, en suosittele.

No koska?

2012-01-05T20:58:00.000+02:00

Olen saavuttanut uuden vaiheen. Enää ei kiinnosta ihmisiä mun vointi sitäkään vähää kuin normaalisti, nyt kaikki vaan tenttaa että koska, koska, koska. Taisivat unohtaa mulle neuvolassa antaa sen kristallipallon joka kertoisi vahvistetun syntymäajan. Yleinen vatsankasvun päivittely on myös taittunut siihen, että kaikki nämä elämäni opintoja-vaille-kätilöt arvuuttelevat onko maha jo laskeutunut. Kuka arvaa että mua rasittaa?

Paraskin puhumaan- kun arvostelin Keittiömestaria siitä että ei hahmota koska jälkläisen toimitusaika on. Tänään töistä tullessa istuin autossa hetken (ja kirjoitin kaverille tekstaria) tulin sitten tuijottaneeksi autonkelloa joka näyttää myös päivämäärän. Siinä se sitten iski, laskettu aika on ensi kuussa. Huhhuh. Okei, toisin kun monet muut odottajat, olen jokseenkin varma että tämä menee niin paljon yli kuin tohtorit sallivat, jolloin saapumispäivämääräkin heilahtaa selvästi maaliskuun puolelle.

Siitä muuten vasta tuleekin outoja katseita, kun aina tyynesti totean että tää menee yli. Okei, onhan se mahdollista että kuuluisi siihen palttiarallaa viiteen prosettiin jotka synnyttää laskettuna aikana, tai jopa ennen. Mutta mun läheisimmät kaverit on vasikoineet kaikki ennen aikojaan (täysiaikaisina kuitenkin suurinosa), joten taitaa olla ne optiot käytetty. Ja kun itse olen tullut pihalle vasta parasta ennen päivämäärän jälkeen, kuten siskonikin, ja yleinen käsitys taitaa olla että nää on aika periytyviä juttuja, tai vissiin taipumus siihen että synnytys ei käynnisty siirtyy äidiltä tyttärelle. Yritin asiasta löytää jotain muutakin kuin mututuntumaan perustuvia lausuntoja, mutten sitten jaksanutkaan.
Noh, PaavoBirgitta tulee sitten pihalle kun parhaaksi näkee tai joku sen sieltä ottaa ulos. Vielä ei tarvitse kiirehtiä.

Saa nähdä aiheutanko muuten PaBille traumoja lukemisen, Hanoi Rocksin tai Michael Monroen suhteen. Sain Monroen elämäkerran joululahjaksi, ja olen sitä nyt iltaisin muutamia sivuja eteenpäin kahlannut. Haluaisin lukea enemmänkin, mutta kirja on niin peijakkaan painava, ettei sitä jaksa määräänsä enempää kannatella. Ja kun en jaksa kannatella, nojaan kirjaa vanhasta tottumuksesta mahaan. Tämä aiheuttaa sitten taas elämää suuremman protestin vatsassa, kun painava ja ilmeisen kovareunainen kirja vissiin pienentää yksiötä. Protesti ilmenee kiukkuisina potkuina ja mylläämisena niin, ettei väsynyt katseeni pysy rivillä kun mahan päällä oleva kirja pomppii.

Huomenna menen sietokykyni äärirajoille, tai no rakkoani koettelen ainakin. Päätin lähteä leffaan siskon kanssa katsastamaan uusimman Vareksen. Paikat otettiin kyllä silleen reunasta, että pääsen pakaneaan vessaan tarvittaessa. On vaan pakko päästä haistelemaan muitakin nurkkia kuin koti, työpaikka ja lähikauppa, elämänpiiri on vaan kummasti pienentynyt. Onneksi on sisko jonka kanssa lähteä.

Uusi vuosi, uudet realiteetit

2012-01-02T19:45:00.001+02:00

Onneksi tajusin puolentoista viikon tauon jälkeen testata bikineitä, ennenkuin pakkasin ne reppuun huoisaamun uimareissua varten (siirryin sellaisiin vanhoihin urheilumallisiin biksuihin reipas kuukausi sitten kun normiuikkarit ei mahtuneet). Eihän ne mahtuneet. Ei muuten mahtuneet mun toisetkaan bikinit, mutta niillä en kehtaisi mennä uimahalliin vaikken tiineenä olisikaan. Turhan Pamelat etten sanoisi.

Torkuin työpäivän jälkeen sohvalla, eli katselin silmät kiinni telkkaria. Keittiömestari sitten siihen tuli herättelemään, kysyäkseen jos voisin käydä kaupassa. Hän tahtoisi leipoa korvapuusteja, mutta meillä ei ollut raesokeria. Joopajoo. Okei, lähimpään kauppaan on meiltä noin 10 minuutin kävelymatka, mutta meniköhän joltain ohi että ulkona on myös lumimyrsky? Tai sitten se ajatteli ettei tällainen sotanorsu ainakaan tuulessa kaadu.
No, enpähän pääse prinsessoitumaan kun töissä pitävät kuin kukkaa kämmenellä. Kotona paukkuukin sitten ihan eri realiteetit.

Niin ja siis tietysti mä kävin hakemassa sitä raesokeria, nöyryydestä ja kiltteydestä on tiineet avovaimot tehty.

Vuosikatsaus

2011-12-31T15:21:00.002+02:00

Olen näemmä vuosina 2009 ja 2010 tehnyt meemin avulla katsausta elettyyn vuoteen, mutta nyt kun lueskelin niitä kysymyksiä läpi, toetesin että vastaukset tulee kiertämään kehää.
Joten tässä odotellessani että Keittiömestari saa meille pizzaa aikaiseksi voisin suorittaa vapaamuotoisen analyysin menneestä ja lupailla sen jälkeen tietysti turhia.

Mitkä sitten oli ne The-Jutut vuonna 2011?
Arvaako kukaan? Ei varmaan, joten kerron itse. Painonnousu, huonot yöunet ja turhautuminen lienee parasta tässä vuodessa. Palkinto kuitenkin pokataan vasta ensi vuonna. Joten se siitä.
Kaikesta huolimatta suurin ponnistus oli muuttaa Keittiömestarin kanssa kimppaan. En oikein tiennyt mitä odotin, mutta olensilti onnistunut kokenut onnistumisia ja pettymyksiä tässä yhteisasumisessa sellaisissa asioissa joissa niitä vähiten kuvittelin tulevan vastaan. Onneksi Keittiömestari on vanha kettu näissä jutuissa, eikä se pahemmin hötkyile suuntaan eikä toiseen kun meikäläinen menee pitkin seiniä milloin ilosta, milloin surusta.
Pinnallisissa asioista mainittakoon, että vapun jälkeen kävin all-time-low-lukemissa painon kanssa, ja pääsin realistiseen tavoitepainooni (epärealistinen olisi ollut siitä vielä -7-8kg, mutta se olisi vaatinut jo ponnisteluja 26 tuntia vrk:ssa, mikä olisi ollut, noh, epärealistista?).
Vuosien haikailun ja tavoittelun jälkeen oli myös treffit sovittuna plastiikkakirurgin kanssa lokakuulle, tarkoituksena pienentää tuota rintamalinjaa. Se nyt jäi kuitenkin toteuttamatta mutta tohtorin kanssa oli puhetta ettei PaavoBirgitta ainakaan hyvää rinnoille tee imetti tai ei, joten pääsempähän sitten korjailemaan etuvarustusta kerralla kuntoon (joskus).
Bloggailu hyytyi ihan kiitettävästi yhteenmuuton jälkeen, mutta kuten Feeniks lintu nousee tuhkastaan, näyttä siltä että meikäläinen parantaa tahtiaan koko ajan.

Entäs ensi vuonna sitten?
No ainakin äippäloman se osuus jota vietän yhtenä kappaleena, tulee varmasti lisäämään postauksien määrää. Kun ei oikein nytkään jaksa hirveästi hillua, ja sittenhän mulla on kaiket päivät aikaa kun tuo yks on töissä ja mä saan olla yksin (voi että, ne töissä luulee että lasken jäljellä olevia päiviä siihen että PaavoBirgitta ulkoistuu, oikeasti lasken päiviä siihen että saan herätä rauhassa, keittää aamukahvit ja lukea hesarin kenenkään keskeyttämättä..) Aion myös parantaa kuten sika juoksuaan kommentointia, tosin se tulee olemaan helppoa kun nykyisellään ei juuri kommentoi kuin omaan blogiin, jos sinnekään. En edes keksi miksi en saa avauduttua muiden kommenttilootiin, vaikka itse tykkään saada palautetta ja lukea muidenkin blogien kommentteja.
No sitten on tietysti se itsestäänselvyys, yrittää ulkoistaa PaavoBirgitta jossain kohti, mieluiten vielä suurin piirtein suunnitellulla aikataululla. Eli ennen kesää (terkkuja vaan Keittiömestarille..).
Niin ja sitten ensi vuonna tähän aikaan olla jotenkin säädyllisissä mitoissa, en jaksa murehtia mistään lukemista vielä, kun en tiedä mihin lukemiin tulen päätymään. Niin haluaisin jo niin kovasti palata salille, ja kunnolla treenaamaan. Joskus ensi vuonna.
Ja tietysti olisi kiva jos Keittiömestarin kanssa olisi jatkossakin kivaa.
Johan tuossa tulikin taas tavoitteita, joten ei muuta kuin:

TODELLA ONNISTUNUTTA VUOTTA 2012 KAIKILLE!!

Ulosantini kaipaa ilmeisesti parannusta

2011-12-30T19:52:00.000+02:00

Mä en aina vissiin ihan osaa ilmaista itseäni silleen kaunisti ja yksinkertaisesti, siis niin että mieskin ymmärtää. Välillä tulee kommunikaatiokatkoksia, koskien vaikka roskienvientiä, siivousta tai telkkariohjelmia. Sitten on niitä vähän isompia katkoksia, jotka ei vaan voi johtua aina musta.

Esimerkiksi eilen Keittiömestari silleen viattomasti kysyi että koskas tuon lapsen pitikään syntyä. Aluksi ajattelin, että siltä on vaan se virallinen päivämäärä hukassa, ja vastasin sille että monesko päivä.
Sen jälkeen samainen jannu kysyy ihan kirkkain silmin, että missä kuussa. No meikäläinen alkaa siinä kohti jo vähän haukkomaan henkeä, ja vastaa että helmikuussa. Helmikuussa jo, oli Keittiömestarin spontaani reaktio tähän, selvästi yllättyneenä että jakaantumista kahteen on tiedossa jo parin kuukauden sisään.
Oli sitten pakko kysyä että koskas isäntä sitten oikein kuvitteli jälkikasvua oikein tulevan? Joskus kesällä oli vastaus... Oli pakko vielä kysyä että minä norsuna sä mua oikein pidät, jos kerroin sulle juhannuksena olevani raskaana ja sun laskelmien mukaan tää syntyis kesällä ni tiineyshän kestäis sitten päälle vuoden? Tai se fakta että mulla on pari viikkoa töitä jäljellä, kuinka aikaisin kuvittelit että jään oikein äitiyslomalle? Tai eikö mikään kello soi, kun meillä tönöttää makkarissa jo pinnasänky ja tulevassa PaavoBirgitan huoneessa on käynyt räjähtämässä joku lastentarvikeliike (siellä on levällään vaunut, ja sitterit, vaatteita ja muita härpäkkeitä sekä äitiyspakkaus), että tässä ikäänkuin saattaisi olla jotain syntymää tapahtumassa jossain välissä?
Vastaus oli yksinkertaisesti, että eihän näistä asioista mitään tajua, ja mullahan on siis täysin eri asia on kun oon alan ihmisiä.

Jep, sehän vaatiikin ihan koulutuksen että tietää tällaisen ihmistyyppisen nisäkkään olevan kantava keskimäärin se yhdeksän kuukautta. Tää tieto pimitetään peruskoulussa ja säästellään sitten syventäviin opintoihin. Jos käy lukion, siellä saatetaan vinkkasta miten niitä lapsia tehdään, muttei silti paljasteta kuinka kauan siitä peiton heiluttelusta menee siihen että junior on tullut tavalla tai toisella mahanahan läpi. Hohhoijaa.

Myönsi kuitenkin, että oli tänään saanut pomoltaan kyytiä kun kertoi että lapsi onkin syntymässä jo talvesta, eikä kesällä. Ei se pomo pahalla ollut sanonut, ja kaikki isyyslomat järjestyy kyllä kun Keittiömestari haluaa ilman sen kummempia ongelmia. Oli vaan kyykyttänyt Keittiömestaria siitä että tämä on niin ulalla, ja vissiinkin käskenyt huolehtia siitä etten rasitu tai jotain (tämän päättelyn tein siitä, kun en saanut kantaa toista kauppakassia, vaikka päivästä yksi on ollut selvää että kaikki työt jaetaan, ja jos ostoskasseja on kaksi, niin kumpikin kantaa yhden).
No pomo onkin nainen, sehän saattaa olla että Keittiömestarin mielestä nää tiineyskuviot pimitetäänkin vaan miehiltä...

Opin vuonna 2011 4 asiaa

2011-12-27T19:25:00.002+02:00

Toivottavasti olen oppinut muutakin, mutta nämä tuli tänään mieleen.

Että vielä 2000-luvulla saattaa joku mies kuvitella, että kodinkone on oiva joululahja puolisolle. Kiitän onneani että ne tarjous kuivausrummut joita Keittiömestari meni katselemaan, oli myyty loppuun. Joten sain navigaattorin. Ei ehkä jotain mitä mä olin odottanut, mutta selitys oli aika liikkis. Mun auto kuulemma tarvitsee navigaattorin, sillä Keittiömestari ei osaa ajaa meidän suunniteltuun synnytyssairaalaan (ei se muuten osaa niihin kahteen muuhunkaan potentiaaliseen vaihtoehtoon..). Ja onhan tuo navigaattori ihan kiva lelu.

Että tiineenä ei riitä että syö yhden edestä, mutta kahden edestä on liikaa. Terveisiä vaan neuvolatädille. Tänään se ensimmäisen kerran puuttui painonnousuuni, eikä välttämättä yhtään liian aikaisin. 15kiloa ekasta neuvolasta, 18 kiloa "normipainosta". Ja vielä on turpeimmat ajat edessä. Terkkari sanoi, ettei rupea mulle saarnaamaan, eikä neuvomaan dieettien kanssa, kyllä aikuinen nainen tietää mitä tekee, varsinkin tällä taustalla (olen kertonut parin vuoden mittaisesta painonpudotus projektistani, ja ahdistuksistani nousevia lukuja kohtaan). No tämä aikuinen nainen sitten menee töihin ja tempaisee puolikkaan puolikaan konventirasian (oli muuten vasta tämän joulun toinen konvehtirasia, Keittiömestari ei niistä piittaa joten en ole viitsinyt ostaa). Mutta oikeasti olen vähän pulmissani tämän syömiskuvion kanssa, normiannokset ei riitä, mutta mättänyt ruokaa selvästi liikaa ääntä kohti. Okei, olen herkutellutkin, mutta en nyt ihan 18 kilon edestä.

Että kaikille naisille ei välttämättä tule raskausarpia, toiset alkaa vaan muistuttaa Chewbaccaa vatsan alueelta! Siis oikeasti, tästä ei kukaan kertonut saati varoittanut. Luulin pitkään että vaan kuvittelin, mutta esittelin mahaani vesijuoksukaverilleni, ja hän vahvisti että olen tuuheimillani vatsan alueelta.

Että jostain syystä tunnen tarvetta salailla reaalielämän tuttavuuksilta sen faktan, että Keittiömestari ei ole raskauteni aikana koskenut kertaakaan mahaani. Vaikka se onkin kiellettyä aluetta muilta, tuntuu hassulta että se ihminen joka saisi koskea ei halua (tai uskalla). En viitsi varsinaisesti kerjätä, että hiplaa mun karvaista ja tutisevaa perunasäkkiäni. Saattaahan tuo olla että meikäläisen fiilikset on niin ennalta-arvattavissa, ettei se viitsi ottaa riskiä ja menettää käsiään jos mä vaikka puren.
Kun kahvipöydässä sitten jostain syystä joku ottaa aina asian esiin, että miltä tuleva isä näyttää kun jälkikasvu antaa kenkää mahan läpi tyydyn hymisemään kryptisesti.

Juokse porosein

2011-12-23T12:05:00.001+02:00

Paitsi että tämä poro ei juokse, tämä vyöryy.
Mitään megajoulua ei ole suunnitelmissa, mutta siltikin on pitänyt touhuta yhtä sun toista. Ja kyläillä töiden jälkeen viikon mittaan kaikilla sukulaisilla vaihtamassa joulurehut. Hitto että onkin joskus pitänyt jatkaa äipän perinnettä ostaa enoille ja tädeille kukat.
Keittiömestari on vielä ilman lahjaa, eihän tässä nyt mikään kiire ole... Tekisi mieli heittää vastapalloon se sen viime vuotinen kommentti, että paras lahja hänelle on että mä olen olemassa. Varsinkin kun tiedän että se myhäilee olemattomaan partaansa kun on ilmeisesti löytänyt mulle ainakin itseään tyydyttävän lahjan. No täytyy tehdä täsmäisku kauppaan tänään.

Niin että ei mulla tässä oikein muuta ollut, kunhan ajattelin tulla raportoimaan olevani edelleen hengissä. Niin ja tietysti:

RAUHALLISTA JOULUA!

Toinenkin ongelma

2011-12-15T11:45:00.001+02:00

En oo löytänyt tuohon edelliseen ongelmaan vielä viisasten kiveä. Jos jollakulla sellainen on,voisi heittää tänne päin kunhan ei tee sitä kovaa tai tähtää suoraan päähän.

Varsinaista päänvaivaa tänään aiheuttaa mahavaiva (olenpas taas nokkela sanavalinnoissani). Olen tässä päivänä muutama suorittanut aika aivotonta bloghoppausta ilman tarkoitusta, ja päätynyt milloin mihinkin blogeihin. Ja ilmeisen monta lapsettomuusblogia on tullut vastaan.
Näissä lapsettomuusblogeissa on monessa työstetty fiiliksiä siitä, miltä tuntuu kun tulee joulukortteja missä on kuvia pienistä ihmisistä (ei muuten kuulu henk.koht suosikkeihin mullakaan, en koskaan tiedä mitä niille korteille kuuluu tehdä. Tavan kortit voi laittaa kierrätykseen, mutta entäs valokuvat jostain vieraasta mukelosta? Tuntuu julmalta kipata niitä roskikseenkaan mutten silti halua säilöä kenen tahansa ipanoiden kuvia vaan säilömisen ilosta) tai miltä tuntuu katsella vierestä kun työkaveri/opiskelukaveri/ kaveri/ muu vapaavalintainen hlö on raskaana, oli sitten tiineys saatettu alulle millä tahansa tyylillä. Moni myöntää avoimesti olevansa katkera ja kokevansa raskauteen ja pieniin lapsiin liittyvät keskustelut ahdistavani.

Olen tässä asiassa omasta mielestäni hiukan kynnyksellä, vuosi sitten olin valmis heittämään ensimmäisen ja viimeisenkin kiven kaikkin raskaana olevien ja tai juuri lapsen saaneiden päälle. Keskenmeno ja sen laajakirjoiset komplikaatiot vei elämänhalut aika laaja-alaisesti, mutta onneksi pääsin siitä suosta nousemaan perheen ja Keittiömestarin kanssa/tuella. Enkä kuuna kullan valkeana olisi uskonut että teen positiivisen raskaustestin samana päivänä kun keskenmenneessä raskaudessa olisi ollut laskettu aika. Olen sanattoman onnellinen ja koen olevani etuoikeutettu.

Viime talvi on kuitenkin edelleen hyvin voimakkaasti mukana ajatuksissa, päivämäärät ja ajat seurailee toisiaan ja niistä kumpuilee tällä hetkellä lähinnä haikeuteen kallistuvia tunteita. En usko että koskaan unohdan miltä tuntui vuosi sitten.
Tässä raskaudessa olen kantanut haikeuden viittaa, enkä pitkään aikaan puhunut sanaakaan raskaudesta edes toisen aloittaessa siitä keskustelua (tämä siis real life-tilanteissa, blogissa olen päästellyt aivopieuja minkä olen ehtinyt). Vasta viime aikoina kun sokeakin näkee että olen tukevasti raskaana olen hiukan vapautunut. Vähättelen hankintoja, tuntemuksia, ja jostain syystä vain laveasti viittaan lasketun ajan olevan helmikuussa. En edelleenkään spontaanisti aloita keskustelua raskaudesta, mutta vastaan jo kysymyksiin.
Miksi? No siksi että en voi olla varma ketä raskauteni loukkaa. Jumakekkama, eihän PaavoBirgitta ole keneltäkään muulta pois, mutta silti. Enhän tätä ole ansainnut, en koskaan aiemmin halunnut lasta eikä yritykseenkään kauaa mennyt (harvoin muuten minkään asian harjoittelu on niin mukavaa, köh). Jostain allekirjoittaneelle tuntemattomasta syystä tässä nyt kuitenkin ollaan tilanteessa että työaamuja on jäljellä 24.

Että tällaista tänä torstaina.
Niin joo, 5 astetta lämmintä ja vettä tulee kaatamalla! Tuokin selittänee ankeat tunnelmat. Mutta millä hitolla jouluäijä pääsee poroineen tulemaan ens viikolla?

yks kyssä..

2011-12-13T20:59:00.000+02:00

Sain joulukortit askarreltua, ja yritin suorittaa joulusiivousta blogissa.
Mutta miten saan poistettua jonkun blogin lukuluettelosta? En vaan tajuu... Vanhassa näkymässä tajusin.

Viikon ihmetykset

2011-12-10T13:28:00.001+02:00

Kun tulin kantavaksi, oli suunnitelmissa jatkaa elämää ja blogin pitoa kutensiihenkin asti. Mutta äsken kun selailin noita allekirjoittaneen kirjoituksiavaikka viimeiseltä puolelta vuodelta, huomaan että tää tiineys on näyttänytottaneen vallan täällä(kin). Paitsi ettätäällä blogissa kun keskityn vain ja ainoastaan omien aivopierujeni päästelyynniin olisihan tuo pitänyt arvata. No olkoon sitten niin. Tekevälle sattuu jamuita kliseitä.

Sitten niihin aivopieruihin. Olin alkuviikon lomalla, ja kuten täälläkin hehkutin, kävin ottamassavauhtia Seinäjoelta. Oli lystiä kuten lemppari-ihmisen kanssa voi vainolla. Tosin saatiin aikaan naurut jakriisit siitä kuinka vanhoja me ollaan. Ollaan tutustuttu opiskellessa,kumpikin oli muuttanut eri paikkakunnalta ja meitä ei pidellyt mikään. Toisin sanoenjuhlittiin paljon ja touhuiltiin paljon kahdestaan kaikkia omia juttuja kun eioikein ollut muita kavereita. Ja entäs nyt sitten? Kaveri on naimissa ja äitiviiden kuukauden ikäiselle tytölle ja meikäläinen kulkee mahanahka pinkeenä(niin ja tietysti asun yhdessä jonkun sällin kanssa). Että haalareista jaTequila!-illoista ollaan kuljettu aika nopeasti matka kahvitarjoustenkyttäämiseen ja lämpimien ulkoiluvaateiden arvostamiseen. Ei nyt välttämättä huonompaan suuntaan, muttakeski-ikäisempään kuitenkin.

Meillä oli töissä virinnyt idea, että vietetään jokuiltapäivä nyyttärihenkeen pikkujouluja. Torstaina oli sellainen päivä, ettäkaikki olivat meidän toimistolla joten silloin kaikki raahautui paikallenyytteineen ja koska meikäläiselle oli neuvolassa annettu varoitus korkeistaverenpaineista ja kehoitus ottaa kevyesti, siivoilin ja koristelin toimistoakoko päivän. Meikän logiikalla en siis tehnyt töitä joka olisi ollut paikallaanistumista vaan kiipeilin erilaisilla jakkaroilla ja heiluin kuin hulluheinämies muutenkin, mutta en tehnyt töitä. Jäätävää logiikkaa (mutta paineetoli palautuneet iltapäivällä omiin lukemiinsa, jahka olin saanut riittävästikahvia ja riehua rauhassa). Hetki siinä sitten syötin ruokia ja höpöteltiin jataustalla soi joululaulut kunnes sitten pomoni käytti puheenvuoron ja ilmoittiettä tässä tosiaan vietetään pikkujouluja, mutta myös Kirsun yllätys-babyshoweria.Oli muuten täysi yllätys. Ja sain autontakakontillisen lahjoja. Tai mä mitään lahjoja varsinaisesti saanut, vaanmahavaiva. Siellä oli kaikkea uimapuvusta ja nallehaalariin ja leluja jatarvikkeita ynnä muuta ihkua.

Aika hurjaa että työkaverit on nähneet noinpaljon vaivaa ja panostaneet meikäläisen huolimattomuuteen ehkäisyn osalta,varsinkin kun tiedän ettei ns. ”omat kaverit” tuollaisia kinkereitä tosiaantule järkkäämään. Tuollaiset ei vaan kuulu meidän juttuihin, ja meikäläisenlisääntyminen on jostain syystä vieläkin vähän vieras aihe monille kun kukaanei sellaista olettanut tapahtuvan. Mutta työkavereita ei olettamukset haittaaja nyt olen sitten vauvasuihkutettu.

Ei töitä ennen itsenäisyyttä

2011-12-01T19:57:00.001+02:00

Olinpa taas oikea verbaaliakrobaatti kun tuon otsikon rykäsin. Pitelen tässä siis huomisen ja maanantain ylityövapaita ja suoriudun töihin seuraavan kerran vasta ensi keskiviikkona.
On taas kulunut aikaa edellisestä postauksesta, tuntuu että mitään ei oikein ole tapahtanut, mitä nyt mahanahka on vähän revennyt. Niin, ja kuten Veelalle hehkutin edellisen postauksen kommenttilootassa, en jäänyt kiikkiin sokerirasituksessa. Tulokset oli sallittujen sisällä, mutta hiukan yläkanttiin (en kuollaksenikaan muista lukemia). Paino on sen sijaan noussut, joten neuvolatätsyn kanssa sovittiin että voisin yrittää vähän katsella mitä suuhuni pistän. Tätä kirjoittaessani toinen tassu muuten vierailee sipsikipossa vähän väliä, mutta kamoon, mulla alkoi loma.

Aion sunnuntaina siirtyä Seinäjoelle treffaamaan kaveria, ja jättää Keittiömestarin tänne muhimaan omiin nesteisiinsä. Ei me nyt tässä olla riidelty, mutta allekirjoittanutta vähän nyppii että tuo tosiaan pyörii näissä kotinurkissa alvariinsa. Pientä hajurakoa haussa siis.

Vauvavarustelu on alkanut isolla, kokosin eilen pinnasängyn ja nyt se nököttää makkarissa. Patjaa siihen tarttee vielä hankkia. Yhditelmävaunut löytyy, samoin sitteri. Vaatteet on edelleen käymättä läpi. Päätös äitiysaustuksesta tuli myös, ja nyt odottelen pakettia saapuvaksi. Jotain pientä sälää tarttee vielä hankkia, mutta suurimmat taitaa olla kasassa. No paitsi lipasto joka asustelee vielä kaupassa kun vanha sohva odottaa noutajaansa ja tilan tuojaa. Onhan tässä vielä viikkoja helmikuun loppuun, mutta jotenkin mahassa raivoava PaavoBirgitta laukaisee pesänrakennusvietin. Ja tuo raivoaminen ei ole mitään huumoria, ilmeisesti koko alkaa olemaan sen verran että löytyy tulokkaalta jo voimaa. Niin ja enää ei mitenkään siveästi pyörähdellä mahassa, vaan otetaan toisesta kyljestä vauhtia ja ja vedetään kolmiloikalla jalat luonnollisesti edellä toiseen kylkeen. Kun istun ja PaavoBirgitalla on kenttäurheilutreenit meneillään näkee mahan möykkäämisen vaatteidenkin päältä. Se on kuulkaas aika friikkiä.

Niin ja edelleen ärsyttää sanat masuasukki, massu, vaavi, vauvamassu, masu. Mikä mussa on vikana?

Makeaa mahan täydeltä

2011-11-24T08:08:00.001+02:00

Onni on teknologian kehittyminen. Voisi muuten iskeä hyytyminen ja puutuminen täällä labrassa istuskellessa. Nautin nimittäin parhaimmillaan yhdestä tiineyden tuomasta kokemuksesta, sokerirasituskokeesta. Kuulemma kaikki yli 25-vuotiaat pääsee meidän kyliltä tämän kokemaan. Jee.
Eli lärväsin naamaani kolme desiä sokeria ja vettä, nyt hengailen labrassa yhteensä kaksi tuntia. No kyllä tää työnteon voittaa! Viihteeksi ja ajankuluksi labra tarjoaa pari vuotta vanhoja lehtiä sekä tietysti sekalaisen seurakunnan muita labran asiakkaita. Onni onnettomuudessa että eilinen työpäivä venähti pitkäksi ja kotiin matkasi mukana duuniläppäri.Tää operoi netissä kätevästi 3G-yhteydellä tarpeen mukaan,ja näin mahdollistaa ajan kulumisen. Tietysti voisin myös tehdä töitä,mutta en millään viitsi.

Täällä labrassa on näemmä allekirjoittanen lisäksi toinenkin suojaamattomassa sukupuoliyhteydessä loppukeväästä ollut,joka mainostaa kaikille kuuntelemaan suostuville kanssaihmisilleen kuinka hän on raskaana ja vaavi syntyy helmikuun lopussa. Näppärästi sain oman mahani piilotettua läppärin ja syliin tungetun takin alle. Muuten vertaiskokemusten vaihtaminen olisi ollut tosi asia.
En vaan pysty olemaan sosiaalinen tällaiseen vuorokauden aikaan, varsinkin jos mut on revitty sängyn pohjalta ilman kulhollista kahvia. Ja ketuttaa muutenkin,ilmeisesti sokerit on koholla kun labristi joutui tsekkaamaan lääkäriltä jatketaanko rasitusta mun kanssa. No lopullisen tuomion kuulen huomenna tulosten kanssa.

Tuosta tulevasta maailman parhaasta äidistä tuli mieleen, että mikähän siinä ärsyttää. Normaalisti saattaisin pyöritellä hiukan silmiäni ja jatkaa elämääni, mutta nyt tuohon naisihmiseen kulminoituu kaikki paha ja ilkeä maailmassa. Höh. Enhän mä sitä edes tunne, ja hittojako se mulle kuuluu miten hän puhuu syntyvästä lapsestaan. Voisi luulla että meikässä on enempi tekovikaa kun hormonit ei hyrrää siihen suuntaan että näkisin kaikki asiat maailmassa vaaleanpunaisena ja haluaisin jakaa silmitöntä onneani ympäriinsä.

Olen mä sentään jotain myönnytyksiä tehnyt, annoin töissä yhden työkaverin tökkiä etureppua ilman että tökkäsin tätä enkilöä tapahtuneen jälkeen välittömästi kyynärpäällä silmään. PaavoBirgitta teki sen mun puolesta ja futasi hiplaavaan käteen minkä jaksoi. Tästä kyllä meinasi tulla ongelma, työkaveri oli tapahtuneesta kovin innoissaan ja sen jälkeen pari muutakin olisi halunnut päästä osille. Ilmeeni vaivautuneisuus onneksi korjasi tilanteen niin, ettei mun varsinaisesti sitä tarvinnut keneltäkään kieltää kun ymmärsivät unohtaa ideansa.

Jaahas, aika mennä tökittäväksi.

Kolme-nolla

2011-11-18T18:25:00.001+02:00

Jep, tästä päivästä eteenpäin täytänkin sitten joka vuosi 24.
Mitään suuria juhlia ei ole tiedossa, tasan vuoden takaiset tapahtumat on kummitelleet painajaisissa ja mielessä vaikka PaavoBirgitta tuntuukin olevan aika Zumba-tykki.
Ollaan vaan ja möllötellään, tai mä möllöttelen ja Keittiömestari puuhailee huomisia tarjoiluita. Piti mennä ihan kakku+kahvi-linjalla huominen, mutta Keittiömestari vissiin tajusi tapaavansa huomenna mun sukulaiset ja lähimmtä ystävät eka kertaa (niin, vastahan tässä on reilu puolitoista vuotta kimpassa pyöritty) ja sai paineita tarjoiluista. Nyt siis keittiössä väänetään soossia tapaksiin ja täytettä kakkuun. En valita. Paitsi jos joudun siivoamaan jäljet?

Mä tiedän että kaikki kaikki siellä kuumeisesti miettii mitä sain lahjaksi Keittiömestarilta? Ei tullut telttaa eikä pölynimuria. Koska mun mielestä yksi tärkein osa lahjaa on pieni yllätysmomentti, en halunnut suoraan sanoa mitä tahdon (en kyllä mitään järkevää keksinytkään). Sen sijaan sanoin että olen nyt nainen siinä iässä, että haluan jotain kultasepänliikkeestä. Sen jälkeen annoin vapaat kädet.
Eilen pääsi töissä iskemään paniikki, ei kai se pöljä mee mitään kihlasormusta ostamaan? No kyllähän mä ton pöljäni tunnen, eikä ollut pelkoa. Sen sijaan tänään kun kotiuduin töistä mua odotti melko suuri rasia keittiöpöydällä. Sitten pääsi iskemään jo pelko että paketista löytyisi jotain pöytähopeita! Ei sentään, vaan äärimmäisen kaunis setti johon kuului korvikset, kaulaketju ja ranneketju. Aika ihanat vaikka itse sanonkin. Oli muuten ekat korut ikinä jotka olen saanut mieheltä! No ylppärilahjaksi vanhemmilta korvikset, mutta siinä hommassa taisi mutsi olla se primusmotor.

Nyt tarttee mennä koemaistelemaan keittiöön huomisia antimia!

Vanne kiristää. Päätä.

2011-11-14T20:21:00.001+02:00

Keittiömestari päätti vauhdissa vaihtaa työpaikkaa. Johan se edellisessä olikin jo, öö, melkein neljä viikkoa. Uudessa työpaikassa on ikäänkuin virkatyöaika, eli ollaan samassa syklissä töiden suhteen. Palkka on tosin huomattavasti huonompi kun ei tule mitään lisiä tms. Ei se palkka mikään kynnyskysymys ole, varsinaisesti. Toistaiseksi ainakin tullaan ihan sujuvat toimeen (tiedä sitte kun meikäläisen tulot tippuu huhtikuulla, mutta eiköhän tuo oo siihen menessä jo vaihtanut työpaikkaa, taas?).
Mua vaan jurppii että toi on kotona aina kun mä tuun töistä, ja aina kun mä oon vapaalla. Aamuisin se lähtee ennen meikäläistä, mutta mun aamu on niin tiukkaan mitoitettu( herätyskello soi 6.45, asunnon ovesta ulos 7.05), etten siinä hetkessä ehdi nauttia yksinäisyydestä.
Varsinkin kun tuo ei harrasta kavereita, eikä mitään sosiaalisia kontakteja työn ulkopuolella, niin se on oikeasti aina kotona! Joskus sille sanoinkin että jos se opiskelisi nyt jossain, se varmaan profiloitaisiin potentiaaliseksi uhaksi joukkosurmia tms silmällä pitäen.
Sanoinko jo että se on aina kotona?

Mä haluaisin joskus vaan hengailla täällä verhot auki ja tanssia Hynysen tai Virtasen kanssa omia muuvsejani? Tai katsoa omia telkkariohjelmia silloin kun mieli tekee? Tai kutsua kavereita saunailtaan ja viettää laatuaikaa? Onko liikaa pyydetty? No toisaalta, onhan mulla äitiysloma aikaa tehdä mitä huvittaa (sen minkä mahavaivalta ennen ja jälkeen ulostautumisen pystyn). Mutta mä haluaisin sitä omaa aikaa nyt! Voiko toiselle sanoa että painu kuule vaikka kolmeks tunniks v*ttuun, kun sillä ei oikeasti oo edes mitään järjellistä mestaa mihin painua? Onhan mulla kavereita, voisin leikkiä niiden kanssa miten haluan ja yleensä olen jopa tervetullut nurkkiin pyörimään. Oon vaan niin vaikea että haluisin olla rauhassa omassa kotona.

Niin, ja täytän tämän viikon perjantaina kolmekymmentä. Yritin kehittää jotain hauskaa, mutta hiljaista on. Joten kutsuin 10 henkeä (sis perhe, sukulaiset ja pari kaveria) lauantaina kakkukahville. Voisko olla enää väsyneempää?
Hormonit vissiin tekee taas temppujaan, kun kaikki ketuttaa niin paljon että meinaa itku päästä. Ja väsyttääkin, etten jaksa huomenna herätä vesijuoksemaan!

45!

2011-11-12T10:59:00.001+02:00

Neljäviis työaamua jäljellä. Kun palaan, en tiedä minne. Toisaalta en myöskään tiedä koska palaan, että ei sen puoleen. Mutta paikkaa jossa olen töissä, ei paperilla ole olemassa enää vuoden 2013 alussa. Käytännössä työt jatkuu, enkä todellakaan pelkää että työt pääsisi loppumaan. Pitää vaan opetella vastamaan uudella (firman) nimellä puhelimeen!
Ja kukas sen sitten tietää koska palailen sorvin ääreen, en ole sitä vielä oikein edes miettinyt. Elämä heittelee, ylitetään ne esteet sitte kun on tarvis.
Niin ja muuten, kiitos sille kelle kiitos kuuluu ( nyt ei tainnut mennä ihan suomen kieliopin mukaan tuo lause?). Nolliksen neuvosta jemmasin lomani tulevaisuuteen, ja nautin sitten palkallisesta vapaasta ennen töihin paluuta. Aion räpiköidä töissä niin pitkään kuin mahdollista, ja jos räpiköinnistä huolimatta alan hukkumaan, jään sitten saikulle. Ei sota yhtä miestä kaipaa ja niin edelleen.

Koneella pyöriminen on uhkaavasti töiden jälkeen jäänyt. Jotenkin riittää että kahdeksan tuntia sitä tuijottelee töissä, kotona ei sitten jaksa. Toisaalta ongelmansa smurffailuun tuo myös se, että läppärin kanssa pöydän ääressä istuminen aiheuttaa niskajumin (ei kuulu kalustukseen työpöytä/tuoli tyyppinen combo) ja pehmeällä sohvalla aiemmin tuntitolkulla suoritettu koomakoodailu on melko mahdotonta. En saa konetta enää niin lähelle että näkisin ilman laseja, ja lasien kanssakin en saa konetta sopivaan asentoon. Läppärin paikka olisi navan kohdilla ja meikäläinen kuuluisi kölliä lähes makaavassa asennossa sohvalla. Nyt ei vaan läppäri pysy mahan päällä, vaan se kiikkeröi kuten pieni lautta lainehilla.. Ja pitkiä aikoja selällään makaaminen aiheuttaa ilman läppäriäkin huonon olon.
Jotain tarttis varmaan keksiä.

Jumppailuista sen verran, salilla käyminen on jäänyt kuvioista kokonaan. En vaan inspiroidu tyttöjumpasta, ja suurin osa liikehdinnästä aiheuttaa tukalan olon. Vesijuoksu sen sijaan tuntuu hyvältä, ja siten olenkin pyrkinyt harrastamaan kahdesti tai intomielisinä päivinä jopa kolmesti viikossa. Se myös kivasti laittaa turvotkset liikenteeseen. Ja vesi elementtinä on niin äärimmäisen ihana, ja tuo illuusion höyhenen keveydestä. Ostin kolmen kuukauden kortin uimahalliin vesijuoksentelua verten, vaikka onkin käytännössä mahdotonta että pystyisin kaikki kolme kuukautta hyödyntämään. Mutta pakko oli ostaa kun halvalla sai!

Kunhan kyselen?

2011-11-02T16:43:00.000+02:00

Kuinka paljon puhtaasti vituttaa kun peruuttaa kuukauden vanhan auton metallitolppaan?
Mitä tekee peruutustutkalla jos se ei havaitse asioita jotka jää peileistä katveeseen?

Minkä saa lääppiä -kortin oon vetänyt pakasta, kun tuntuu että tällä viikolla kaikki ovat vonganneet että saisivat lääppiä mahaa? Mikähän siinä muuten on että se ärsyttää niin paljon?

Jos joskus kuukausi/kaksi sitten ärsytti sana masu paljon, miksi se nyt aiheuttaa spontaanin puistatuksen?

Miten voi väsyttää näin paljon? Vaikka hemoglobiinikin on jo jonkun verran palautunut romahduksesta (150>100), väsyttää silti niin että vesi valuu silmistä. Ja närästää niin että luulen hetkittäin kärsiväni sydäninfarkista.
Kuka väittää että raskaus on naisen parasta aikaa?

30-kymppisiin on enää pari viikkoa aikaa, mitähän sitä vonkaisi Keittiömestarilta? Se on tuossa jo pari viikkoa kärttänyt mitä haluan lahjaksi, ja kumpikin tietää että spontaani kekseliäisyys ei kuulu herran vahvuuksiin. Eli jotain tarvitsee keksiä että kotirauha säilyy.
(äipältä vonkasin viikonloppuhesarin)

Mitenhän sitä juhlistaisi tuota ikäkriisin aiheuttajaa? En halua että muutenkin jo traumainen päivä vain valuu ohi, ja haluan sitä jotenkin juhlistaa. Kakkukahvit kavereille on vaan jotenkin tylsä idea.

Missähän se Keittiömestari muuten kuppaa, haluan ruokaa? Mulle on luvattu lohdutukseksi auton määlläämisestä jo ravintolaillallinen paikallisessa mäkissä.

Katsojapalautetta

2011-10-30T18:23:00.001+02:00

Sain ensimmäisen kerran ihan rehellistä urputusta sähköpostiini edellisen postauksen perusteella.
Olen kehno moraaliltani, ja huono ihminen kaikin puolin ilmeisesti muutenkin. Mutta kiitokset kritiikin antajalle, hän sentään lähestyi suoraan ilmeisesti omalla nimellään henk.koht sähköpostistaan (käytin termiä ilmeisesti, kun mistäs näistä tällaisista koskaan voi olla varma).
Ensin teki mieli alkaa nillittämään siitä kuinka tuntuu että kaikki äitiyteen liittyvä on pyhää. Ainakin nettisurffailun perusteella sataa kuraa niiden niskaan jotka esim blogailevat siitä äitiyden ei-niin-glamöröösistä puolesta. Enkä edes ala miettimään mitään nettipalstojen hyvä-äiti/huono-äiti keskusteluja. Mutta tuo nyt ei ollut varsinaisesti kenellekään uutta, joten keskityn enempi omaan napaani.

Sain siis palautetta siitä, että edellisessä postauksessa kerroin kuinka välillä maha ahdistaa, ja kuinka itsestäni tuntuu että olen menettänyt oman itseni ja toimin lähinnä petrinmaljana omalle panokselleni maailman liikakansoituksen aiheuttajana. Totesin myös edellä mainitun jälkeen, että poden syyllisyyttä ja tuskaa omista tunteistani. Mutta arvon lukijan mielestä en ilmeisesti kärsi riittävästi, ja olen vielä kiittämätönkin siihen päälle. Haluaisin kuitenkin muistuttaa, että tilanteet ja mielipiteet mitkä välitän blogiin ovat yksittäisiä hetkiä. Saatan ajoittain käyttää myös henkistä värityskynää luettavuuden ja mielenkiinnon lisäämiseksi.
Lisäksi mainittakoon, että sisälläni kasvava veronmaksaja on jotain niin kaunista ja ihanaa, etten sanoin pysty kuvailemaan tunnetta mikä liittyy PaavoBirgitan olemassaoloon ja syntymään.
Mutta olen myös turhamainen nainen, joka on laihduttanut paljon, ja jota yhä korkeammalle nousevat vaa'an lukemat hirvittävät. Olen myös nainen joka on tottunut määrittämään itsensä tekemisen ja osaamisen kautta, ja se että minut tällä hetkellä määritetään oikeastaan sen vuoksi että olen harrastanut suojaamatonta seksiä ja kannan nyt sen seurauksia aiheuttaa henkistä närästystä.

Jokaisella on oikeus mielipiteeseensä, ja olen antanut vielä sanattoman suostumuksen kertoa oman mielipiteensä henkilökohtaisesti minulle julkaisemalla blogin etusivulla sähköpostiosoitteeni.
Otan mielelläni vastaan siis edelleenkin palautetta.

(turha tieto: kirjoitan tätä postausta sohvalla läppäri sylissä, PaavoBirgitta heittää volttia siihen malliin että läppäri heilahtelee ajoittain..)

Täti tunnustaa!

2011-10-21T10:55:00.001+03:00

Acata tunnusti ja kannusti meikäläistä jo, öö, melki kuukausi sitten, mutta nyt vasta sain aikaiseksi toimeentua asian suhteen. Pitkät piuhat ja silleen. Tai hiljaista töissä + olen löytänyt jo mieleiseni kirahvitarrat = ehtii tehdä tärkeitä asioita kuten blogata.
Edit: Kappas keppanaa, meikäpoika ja mahavaiva on näemmä sen verran kovaa valuuttaa että myös Toppendaali oli mua tunnustuksella paiskannut!

Tähänkin tunnustukseen "A Blog With Substance" kuuluu hieno nappula, mutta kuten jo aiemmin mainittu pysyn tyylille uskollisena ja jätän sisustushommat kotioloihin. Klassisesti tunnustukseen kuuluu myös jotain tehtävää, joten:

1. Kiitä tunnuksen antajaa
Kiitos Acata-Virtuaalikummitädille, kehusi aiheuttaa mulle suorituspaineita :)
Edit:PaavoBirgitta kiittää myös Toppis-Virtuaalikummitätiä tästä ehkä jopa hiukan kyseenalalaisesta kunniasta

2. Anna tunnustus 8 blogille
Siitä kätevä vastata tällaiseen myöhässä, kun kaikki on jo omansa saaneet sillä mähän luen vain hyvejä blogeja joten käytän vetooikeutta ja pidän tunnustuksen itselläni (ahne p*ska, buahahahaaa)

3. Informoi edellä mainitut
Nooot...

4. Kerro 8 satunnaista asiaa itsestäsi
- ennen paidassa löytyivät ruokatahrat tisseltä, nyt huomaan mahalla hinkkaavani vissiin pöytiä ja tiskipöytiä sillä navan kohdalla on yleensä selittämättömiä tahroja jo muutaman tunnin päästä pukemisen jälkeen-
- kukaan ystävistä/kavereista/sukulaisista ei ole käynyt nykyisessä kämpässämme pois lukien omat vanhemmat ja siskoni sekä tietysti muuttopäivän rytmitryhmä. Olen tarjoutunut keittämään kahvit ja tarjoamaan pullat, mutta ilmeisesti Keittiömestari on liian pelottava. Eikä me edes niiiin kaukana asuta.
- edellisestä seikasta johtuen omat sukuni ei tiedä tästä puolentoista nisäkkään tilastani, sillä tapana ei ole soitella, aiemmin kyllä saatettiin poiketa kahville (tietysti voisin itsekin mennä kylään, mutta olen semisti loukkaantunut)
- täytän alle kuukauden kuluttua 30 vuotta ja jokainen aamu on edellistä suurempaa kriisiä iän suhteen.
- hetkittäin kiroan mahaani, tuntuu että olen menettänyt ihmisarvoni ja toimin vain ja ainoastaan kasvatusalustana. Ennen olin hyvä työssäni, voimakas, mallikkaasti laihduttanut ja monia muita asioita. Nykyään tunnun olevani vain raskaana. Piste.
- edellisestä seikasta johtuen häpeän itseäni ja tuntemuksiani.
- olen käynyt viimeksi kampaajalla toukokuussa, ja sen huomaa. Kyseessä ei ole mikään kemikaalipelko, ihan puhdas laiskuus.
- olen menossa kutsuttuna häihin vain sen takia että voin arvostella bileitä jälkeen päin. Mutta kukaan (kutsujat mukaan lukien) ei taida muuta olettaakaan!

Siinäpä se. Nyt syömään.

Paluu rikospaikalle

2011-10-20T10:22:00.000+03:00

Mulla on ollut nuha nyt 4 viikkoa putkeen. Ei kurkkukipua, lämpöä tai muuta oiretta, vain ja ainoastaan rasittava niiskutus. Sekin näyttää tulevan ja menevän, ei mitään logiikkaa. Ei auta nenäsuihkeet eikä nokkakannut. Sangen rasittavaa.
Kaiken niistämisen ohella sain päähäni, että PaavoBirgitan tulevan kammarin teema ei noudata varsinaisesti mitään väriteemaa, kun se sukupuolikin on toistaiseksi hiukan arvoituksen alla. Ja koska asutaan vuokrakämpässä, suurempi remppaus ei tule kyseeseenkään. Sen sijaan olen kokenut fiksaation kirahveihin. Siis niihin pitkäkaulaisiin savannin asukkeihin. Meillä ei siis ole kotona valmiiksi mitäään kyseiseen teemaan sopivaa, mitä nyt yksi taulu ja siinäkin taitaa oikeasti olla dinosauruksia ei kirahveja. Keittiömestari ei taas tajua tätä juttua, mutta ei se mitään, ei tunnu tajuavan kukaan mukaan. Ei sen puoleen, en koskaan aiemmin ole kyseisiä eläimiä sillä silmällä katsonut, olen aina ollut ollut karhu- tai tiikerityttöjä, you know...

Jonkin asteinen zen-henkisyys on vallalla edelleen, ehkä tietoisuus siitä että töitä on enimmillään jäljellä enää vajaa kolme kuukautta. Ensi viikolla lähtee palkkoihin lippulappuset ja sitten sieltä tekevät meikäläiselle tarjouksen koska olisi sopivaa jäädä himaan pyörimään. Ajattelin kyllä myös käytellä olemattomat lomani ennen äippärille jääntiä.
Nuhaa lukuunottamatta vointi on muutenkin ok. Tai ilmeisesti PaavoBirgitta on syönyt mun kaikki raudat, koska silmäluomet ja ikenet on ihan valkoisina ja väsymys on jatkuvaa. Samoin onnistun hengästymään jo hyvin pienessä rasituksessa ja näin opintja vaille lääkärinä tosiaan diagnosoin itselleni matalan Hb:n. Katsotaan tukeeko ensi viikon neuvolareissu omaa tautimääritystä.
Tuo väsymys on muuten kumma juttu. Kun on väsyttänyt jo pitkään, enää en itse sitä oikein huomaa. Mulla on jo pitkään ollut sellainen olo, mikä on ensi merkiksi muutama päivä kovan flunssan jäljiltä. Pää pelittää ja tahtoisi liikkua, mutta kroppa huutaa lepoa ja rauhaa. Eli salillakäyminen on jäänyt ja tällä viikolla myös vesijuoksu. Syödä olen kyllä muistanut, että sen ohi en ole nukkunut.

Mutta joo. Poikkeuksellinen bloggailu aika kertoo, että kirjoittelen tätä töistä. Tarvitsee ehkä paneutua hetkeksi työasioihin, ennen kuin rynnin lounaalle. Toisin sanoen siis kuuklailen kirahvi-sisustustarroja.

Menin, paloin, turposin

2011-10-11T17:27:00.001+03:00

Mihin se meni, se loma meinaan? Höh. Kaksi päivää töissä, ja viime viikon reissu on enää haalea muisto. Oltiin siis perheen tyttölöiden kanssa Kroatiassa, Dubrovnikissa. Ilmat oli loistavat, melki koko viikko päälle 25 astetta. Tuli löllittyä auringossa, ja tietysti kun ei yhtään ollut pohjarusketusta, paloin myös iloisesti vaikka yritin itseäni rasvailla, mutta kun käy leikkimässä valasta meressä vähän väliä, ei voi muistaa lisäillä niitä ällöjä voiteita.
Maa oli kaunis ja kaupunki ihastuttava. Silti enempi allekirjoittanutta ihastutti ruoka. Ja sen edullinen hinta mikä saattoi sokeuttaa. Vaatteet, laukut ja kengät näytti olevan lähes Suomen hinnoissa, sen sijaan ape oli puoli-ilmaista. Joten söin budjettini. Varsinkaan kun en oikein voinut dokatakaan sitä.
PaavoBirgitta otti kuulemma myös spurtin, Alkulomasta melkein istuneet kesähousut (normimallia) eivät sitten enää loppuviikosta oikein kunnialla päälle menneetkän. Tai saihan ne jalkaan, mutta olo oli tuskaisa.

Tiineyden puoliväli on saavutettu, ja käyty veronmaksajien piikkiin tarkastelemassa yksiötä ja sen asukkia. Kaikki on mallillaan, löytyy kaikki tarvittavat osat eikä ylimääräisiä. Saatiin myös kultivoitunut arvaus sukupuolesta, vaikka kätilön kanssa kumpikin ihmeteltiin pää kallellaan kumpaa merkkiä PaBi on, kun toinen oli vienosti tunkenut napanuoran haaruksiinsa eikä oikein tahtonut paikkojaan näytellä!

Rauha on palannut maahan myös Kettiömestarin kanssa, kummasti viikon ero teki hyvää. Arkista aherrusta helpottaa myös tieto että Keittiömestarilla alkaa uudessa mestassa työt ihan kohta pian, eikä tarvitse ihmetellä ilman hommia käytännössä lainkaan. Taloudellinen vastine menetetylle vapaa-ajalle on myös enemmän kuin välittömään hengissä selviämiseen tarvitaan, joten plussaa tietysti siitäkin.

Fiilis on kaikenkaikkiaan nyt aika leppoisa. Lomalla sain ladattua akkuja ja tilitettyä elämääni siskolle ja äipälle. Nyt työnteko tuntuu taas jotenkin mielekkäältä, ja oikeastaan tiukin rypistys tältä syksyltä on ohi. Pari pientä projektia on vielä kesken, mutta kai munkin tarvii jotain palkkani eteen tehdä?

Loma!

2011-10-01T11:41:00.000+03:00

Oho, taas vierähti viikko. Ei ollut tarkoitus, mutta töissä on menty kuin viimeistä päivää kun olen pyrkinyt tekemään kahden viikon työt viikossa. Huomenna pitäisi raahautua puolen päivän jälkeen kentälle ja lennellä perheen tytsyjen kanssa viikoksi toiselle puolelle Eurooppaa.
Pitäisi pakata, joten keksin blogata (heh, se rimmas). Mutta mitä pakata? Kyttäilin siskon kanssa sääennusteita; alkuviikko +30, sitten +23, loppuviikosta sataa, ja iltaisin tippuu helposti tuonne kymmenen asteen tuntumaan. Joka keliin tarttee siis varautua. Onneksi mulla on kuitenkin helpoin pakata meistä kolmesta lähtijästä, otan vaan mukaan ne vaatteet joihin säädylllisesti mahdun ja joissa pystyn olemaan.

Mitäs muuta? Kotirintamalla hiukan kytee. Keittiömestarilla on taas talvikauden työpaikka haussa ja pinna kiristyy. Näemmä sitä kiristää myös se että ostin auton. Vaikka puhuttiin jo lähtöön että kun mun auto menee vaihtoon, ja mä maksan sen, teen myös lopullisen päätöksen. Ei tuo nyt suoraan ole mitään ole sanonut, mutta kerrotaan esimerkki. Niinkun on ollut puhetta, meillähän on kaikkia tavaroita taloudessa kahdet. Töissä kuulin työkaverin siskosta joka on nyt ensi-ja turvakodissa, ja pääsemässä jaloilleen, saanut asunnon yms. Ongelmana on vaan, että omaisuus rajoittuu päällä oleviin omiin ja lapsen vaatteisiin. Tietysti lupasin luopua ylijäämä sohvasta, astioista ja muutamista pienkodinkoneista nimellisellä korvauksella tälle elämänsä uudelleen aloittajalle. Kun kerroin asiasta Keittiömestarille, ainoa reaktio oli: mitä sä multa lupaa pyydät, sähän ostelet autojakin omin päin. No just. Ensinnäkin, en todellakaan pyytänyt lupaa laittaa omaa sohvaani kiertoon, joka tällä hetkellä toimii lähinnä mun vaatteiden säilytyspaikkana. Ja toiseksi, eikö tää autoasia ala olemaan jo selvä?
Tietysti olen vähän herkillä väsymyksen ja kaikenmaailman hormonien vuoksi. No sanomattakin selvää, loma tulee kaikin tavoin tarpeeseen.

Ei ollut tarkoitus marista koko postausta, mutta tää on niin tätä aina välillä. Oneksi on loma. Onneksi lähden äidin ja siskon kanssa reisuun, ei tarvitse esittää mitään kenellekään ja he tuntevat meikäläisen mielenliikkeet.
Nyt on varmaan pakko alkaa pakkaamaan, en ole vielä ihan varma minkä matkalaukun otan mukaan tai tarvitseeko vielä pestä jotain pyykkiä. Ja vissiin tarvii siivoilla täällä kotonakin.

Sanoinko jo kuinka onnellinen oon siitä että nyt alkoi viikon loma?

Statuspäivitystä

2011-09-23T20:48:00.000+03:00

Olipa taas loistava otsikko, pitäisi varmaan käydä joku kirjekurssi siitä kuinka nimeät postaukset.
Mutta pieni raportti kuulumisista, kun täällä on kohta taas viikon verran ollut hiljaista. Syyspäivän tasaus kuvailee fiiliksiä hyvin. Elämä on hyvinkin tasaista, ellei peräti puuduttavaa.
Tai no töissä pitää kiirettä, ja jos joutaa kahville menee aika vältellessä työkavereiden raskauteen liittyviä kysymyksiä.
Jumppa on saavuttanut omat rutiinit, pari kertaa viikossa vesijuoksua, lenkkeilyä säiden salliessa ja saleilua pari kierrosta viikossa. Salilla käynnistä sen verran, että päätin hylätä kaikki kunnianhimoiset ohjelmat, ja siirtyä ylläpito jumppailemaan vapaassa tahdissa ja järjestyksessä ilman sen kummempia ohjelmia. Tämä taas vapauttaa runsaasti mahdollisuuksia käydä salilla, kun ei ole kiire päästä tiettyihin aikoihin että siellä olisi vähän porukkaa että saisi jyrätä ohjelmansa tietyssä ajassa ja järjestyksessä läpi.

Tein lopullisen diilin uudesta rapeasta ranskalaisesta. Ihan samaa merkkiä uusi muruni ei ole, mutta ranskattarissa pysytään. Enkä suostunut ostamaan farmaria, sen verran sisälläni asuu citypossu. Ja koska kerran kotiutan uuden auton (ja rahoitussopimuksen) ensi keskiviikkona, piti tietysti vaihtaa myös autopaikkaa. Nykyinen on ok pikkuautolla kesäolosuhteissa, mutta kun siirrytään isompaan autoon ja suurempaan kuskiin ja lumisiin olosuhteisiin, estyy noin 10 muun parkkipaikan käyttö. Taloyhtiän pihalle on lisätty paikkoja jälkikäteen, vedelty ruutuja pitkin pihannurkkia sen kummemmin ajattelematta käyttömukavuuutta tai ihan yleistä järkevyyttä. Eli siis ei muuta kuin linjat huoltofirmaan, ja nyt olen uuden parkkipaikan iloinen vuokraaja. Ihmettelin suuresti kuinka taloyhtiössä oli heti vapaana paikka, mutta ehkä kaikki täällä asuvat ei ole niin pahoja porvareita kuin me, joilla on kaksi autoa.

Viikko vielä töitä, sitten karkaan lomalle. Seitsemän vuorokautta välimerellisissä meinigeissä kera siskon ja äidin. Voi olla luxusloma, voi olla että käpy palaa. Mutta tällaista retkeä on suunniteltu jo tovi, ja allekirjoittaneen tila sai aikaan että tartuttiin tuumasta toimeen kun se vielä oli helppoa ja kivutonta.
Sieltä kun palailen, onkin aika käyttää verorahoja hyväksi ja painua ultraan. Itse olen päättänyt että kaikki on hyvin, Keittiömestari odottelee päivää paniikia lähentelevissä tunnelmissa. Jostain syystä on saanut päähänsä että jotakin on pielessä, mutta yritän skipata sen angstit parhaani mukaan. Enempi jännitän saadaanko tietää sukupuoli, vaikei se tuon ultran tarkoitus olekaan. Olisihan se kiva tietää kumpaa sieltä olisi tarjolla, kun kerran ei olla tätä rakkauden hedelmää sukupuoli neutraalisti kasvattamassa. Lokakuun alusta vaan tulee vissiin voimaan joku EUsuositus ettei sukupuolta kerrota. Ja voihan se olla että PaavoBirgitta haluaa pitää hulluja jännityksessä?

Tänään nöyrryin, ja kävin hakemassa äitiysbyysat kaupasta. Tai no ostamassa kahdet sellaiset. Viimeiset kaksi viikkoa kun on tullut hiihdeltyä virttyneissä mustissa housuissa kun ne on olleet ainoat mitkä mahtuu. Yläosaista menee onneksi vielä useimmat, istuvuus ja esteettisyys onkin sitten eri asia. Mutta vanhoilla paidoilla mennään niin kauan kun saumat antaa periksi.
Kevyttä tursumista tässä on taas havaittavissa, olen menettänyt näköhavainnon varpaista!! Nyt jo! Pelottaa mihin mittoihin tässä tulee vielä venyttyä.
Jottei kukaan, taas, saa päähänsä vaatia kuvaa Venuksen omaisesta ruhostani (terkkui onskukeksille vaan..), kerrottakoon etten todellakaan ole saavuttanut saati säilyttänyt vaikka Ruotsin Vickaniin verrattavaa sorjaa vartta kera kauniin vatsan. Kuvailisin kauttaaltaan turvonnutta ja uumani todennäköisesti lopullisesti kadottanutta varttani ehkä sanalla Tuksumainen?

Onni on ystävä Y-kromosomilla

2011-09-18T10:50:00.002+03:00

Eilen oli mitä parhain päivä tasoittamaan loppuviikon ahdisteluita.
Ja kuten otsikkokin sanoo, onni on miespuolinen ystävä joka ei voisi vähät välittää raskausajan rajoitteista, ja jota ei kiinnosta kuulla vaivat ja ostoslistat.

Tällainen henkilö kuuluu lähipiiriini, ollaan oltu kavereita jo reilut viisitoista vuotta. Koomista kyllä ystävyys alkoi siitä että olin pihkaantunut tähän jannuun niinkuin vain yläasteikäinen pikkupimu voi olla. No ei tullut vastakaikua, mutta jäätiin pyörimään samoihin piireihin. Aikaa tästä on tosiaan jo kulunut, eikä kumpikaan enää ole missään tekemissä muiden tuohon aikaan kaveripiiriin kuluneiden henkilöiden kanssa.
Kummankin perhe ja nykyiset tuttavat pitkään odottivat meidän löytävän toisemme romanttisissa merkeissä, mutta kiitos ei. Ollaan kuin veli ja sisko.TIedän tästä miehestä liikaa, jotta voisin kuvitella mitään romanttista. Keittiömestarikin itse asiassa tämän ystävän tavattuaan sanoi että tuntui kuin heidän, kahden heteromiehen, välillä olisi ollut enemmän seksuaalista jännitettä kuin minun ja ystäväni välillä.

Eilen vietin tämän miehen kanssa laatuaikaa, käytiin salilla, syömässä ja vielä sen jälkeen kertomassa ystävän vanhemmille tästä tursahtaneesta tilastani. He muuten ilmoittautuivat välittömästi varamummolaksi jos tulee tarvetta, ja ei kuulemma tarvitse olla tarvettakaan (ystävän isoveljellä on lapsi, mutta he asuvat kauempana ja ystäväni äiti kärsii kroonisesta mummoilu-ummetuksesta).
Ihana oli treenata salilla ihan rauhassa ja nostella painoja ilman että sai paheksuvia silmäyksiä (töissä näitä riittää kun ilmeisesti pesänrakennusvietti on meikäläisellä nyrjähätnyt ja sisustan työhuonetta uudelleen ja raahasin perjantain huonekaluja edes takaisin).
Vielä ihanampaa oli käydä syömässä ja tilata justiinsa sitä mitä mieli teki, ilman arvioita siitä, mikä ruoka sopii ja mikä ei. Söin siis ison annoksen raakaa maksaa multaisilla vihanneksilla ja tuntemattomalla juustolla. No en, vaan aurajuustobroileria. Jumalaista.

Tiineyttä ei käsitelty ennenkuin ystävän vanhemmilla, ja silloinkin oikeastaan vaan puhuttiin autoista ja siitä kuinka meistäkin on melkein ihmisiä tullut vaikkei puoliakaan niistä rajoitteista tiedetty mistä tänä päivänä ollaan huolissaan.
Ihana normaalipäivä.

Tänään onkin siteen vuorossa jo ihan jotain muuta, menen katsomaan lainaksi tyrkyllä olevaa pinnasänkyä ja jotain muuta krääsää. Mutta kun eilen sai ladata henkisiä akkuja, tänään jaksaa taas vastata pukamakysymyksiin.

Katumatyötä

2011-09-16T09:17:00.000+03:00

Höh. Tänään jo kummasti palautui mieleeni miksi olin suunnittellut salaavani IsonPierun olemassaolon mahdollisimman pitkään.
En ollut päässyt vielä edes toimistoon sisään kun se alkoi:
- potkiiko vauva jo?
- onko sulla pahoinvointia?
- ootteko ottaneet vakuutuksen?
- tiedättekö onko se tyttö vai poika?
=> kumman haluaisitte?
- aiotteko muuttaa?
- aiotteko vaihtaa autoa?
- siis mullahan oli ummetusta/ripulia/pukamia/nälkä/jano/ketutus/itku/onni/kuuma/kylmä/kalju/tuska/mitä tahansa koko raskauden ajan ja/tai ei koko raskauden aikaina
=> onko sulla jo ollut ummetusta/ripulia/pukamia/nälkä/jano/ketutus/itku/onni/kuuma/kylmä/kalju/tuska/mitä tahansa?

Lista on muodustunut näemmä jo loputtomaksi. Tässä porukassa on lisäkseni naisia 14, joista äiteinä toimivia on 13. Joten ei riitä että yksi kysyy ja kommentoi, toiset vetävät sitten kaikuna perässä.
Kaunista ja hyväähän varmasti tarkoitetaan ja muuta liibalaabaa, mutta en vaan jaksa olla erittelemässä suolentoimintaani koko firmalle. Ja ilmeisesti mulla ei ole oikeutta olla kuuntelematta kokemuksia ja olla vastaamatta kysymyksiin.
Ja jotenkin olen antanut ymmärtämään, että tämä on vasta alkua, H-hetken lähestyessä nämä jutut saa vain lumivyöryefektin aikaiseksi. Menen pelon ja ketutuksen välimaastossa ajatellessani tulevaa, kun nyt ei olla ihan vielä edes puolivälissä.

Ovathan nuo oikeassa, olen laittanut vetämään tarjouspyyntöjä vauvavakuutuksesta ja sellainen on suunnitteilla ottaa. Samoin olen tehnyt surutyötä se asian edessä että joutunen käytönnön syistä vaihtamaan nykyisen rapean ranskalaisen ajokkini vähän isompaan malliin. Suunnittelin korvaavani surun sitten isommalla mallilla jossa olisi kaikki herkut. Tarjouksia on tehty puolin ja toisin, kaupat on oikeastaan enää toimitusajasta kiinni. Jos ja kun luovun nykyisestä menopelistä, haluan uuden käyttööni hetikohtapian. Yhtä autoa olin jo fiilistellyt, mutta siinä oli toimitusaika vähintään kolme kuukautta. Ei onnistu, sehän on kuin löysässä hirressä roikkumista. Ja jos kerran saan jotain uutta, tietysti tahdon sen heti. Enkä jouluna.
(ai miten niin materialisti ja kaikkimullehetinyt-sukupolvea?)

Kolinkolin..

2011-09-15T17:01:00.000+03:00

Tuo ääni kuvastaa sitä kun Kirsu tulee kaapista ulos töissä. Teen virkanaisena ikäänkuin kahta työtä, puolet tyäajasta toimin kehittämistyössä, puolet työajasta simuloin työntekoa muuten vaan. Se miten tällainen jonglööraaminen kahdessa virassa sitten kunnialla onnistuu, onkin ihan oma lukunsa. Mutta olen siis kahden työporukan jäsen, ja kummalllekin kahviseurapiirille selvisi eletyllä viikolla PaavoBirgitan olemassaolo.

Maanantaina istuttiin noin kahdeksan hengen porukalla iltapäväkahvilla ja juteltiin niitä näitä, kun yksi näistä työkavereista siinä sitten puolihuolimattomasti kysäisi että koskas se syntyy. Vastasin siihen yhtä huolimattomasti lasketun ajan, jonka jälkeen kysyjä kapsahti kaulaan, ja meni hetki ennenkuin muut pääsivät juonesta kärryille. Kun suurin osa porukasta kuuli siinä hetkessä, oli selvää että tähän aamuun mennessä tiesi jo kaikki siihen työtiimiin kuuluvat, heidän lapsensa ja meidän entiset työntekijätkin.
Toisen kerran jäin kiinni kun isopomo kysyi minulta vetoapua kevään koulutuksiin. Vastasin etten ole käytettävissä johon sitten isopomo pyöritteli silmiään, tulkitisi tilanteen jonkinlaiseksi niskuroinniksi. Tähän taas lähiesimies (joka oli jo tietoinen tilasta) kiirehti varmistamaan selustaa ja kertomaan että siirryn vuodenvaihteen jälkeen noin vuodeksi hoitotehtäviin, ja uusiin haasteisiin. Tähän taas isopomo tivasi miksei ole saanut virkavapaa-anomusta. Tässä kohti muuten heräsi melko unelias väki neuvvoteluhuoneessa kun suunnittelupalaveri saikin uuden ja odottamattoman käänteen. Tilanne alkoi olla jo sen verran absurdi että oli pakkoa sanoa jääväni vuodenvaihteen jälkeen äippälomalle.

Eli nyt tietää lähes kaikki, töissä ja kaveripiirissä. Toisaalta olisi ollut hauska pihdata töissä tietoa vielä pidempään, mutta nyt helpotti kun ei tarvitsi esittää olevansa kauhean kiinnostunut tulevasta. Varsinkin kun syys/lokakuu on perinteisesti seuraavan kevään suunnittelun kulta-aikaa. Nyt vaan surffailen nykyisissä hommissa. Ihan miellyttävää, sillä töitä riittää tässäkin syksyssä.
Ja joku hyöty oli kertomisesta, nyt on pinnasänkyä ja syöttötuolia ja jotain muuta härpäkettä jo tarjottu kiertoon, ja todellakaan ei ole suunnitelmissa katsoa turhan tarkasti lahjahevosen suuhun.

Tursahtaminen on siinä pisteessä että enää mahtuu yhdet housut joissa jaksaa olla koko päivän. Paino on muuten pysynyt samassa nyt kolme viikkoa, enkä ole yhtään pahoillani. Jotenkin toi massa on vaan uudelleen järjestäynyt? Tänään kävin jo vesijuoksentelemassa aamusta, ja lauantaina on suunnitelmissa mennä testailemaan uutta saliohjelmaa, vähän taas jo poltteleekin mennä heilumaan salille.

Niisk

2011-09-09T17:19:00.000+03:00

Mähän siis sain jumpparituaalini jo kohdilleen; kävin salilla ja vesijuoksemassa pariinkin kertaan.
Keskiviikkoaamuna pakkasin töihin mukaan salikassin ja ilmoitin Keittiömestarille tulevani myöhemmin kotiin. Noin kaksi tuntia myöhemmin muutti kurkkuuni raastinrauta ja nenääni Niagara sivujoki. Taisi siinä pärskiessä lämpökin nousta. Keskiviikkopäivän sinnittelin töissä, mutta eilen aamulla luovutin ja olen niistellyt kotona eilisen ja tämän päivän.

Oonkohan mä koskaan sanonut että sairastan kuin mies? Siis aina kun olen sairas, olen ehkä sairaampi kuin kukaan koskaan ikinä ja hyvä jos edes pystyn itse nenäni niistämään. Tähän kun liitetään äärimmäisen huono lämmönnousu sietokyky (olisko toi muuten yhdyssana?); tuntuu että kuolen jos lämpöä on 37 ja kaikki toimintakyky on mennyt. Kerran aikuisiällä olen ollut keuhkokuumeessa ja silloin kuumetta oli 39 ja en muista niistä parista päivästä mitään ja äippäni joutui käydä huolehtimassa siitä että pysyn hengissä ja otan tabuni ajallaan.

No tässä räkiksesä lämpöni on noussut hiukan päälle kolmeseiskaan, nenäni falskaa minkä ehtii, nieleminen sattuu ja keuhkoja rassaa rasittava kuiva yskä (astmaatikon riemuja). Normaalisti olen apteekkarin unelma ja ensimmäisestä aivastuksesta olen marssinut apteekkiin ja ostanut kaikki mahdolliset käsikauppalääkkeet ja mahdottomatkin. No entäs nyt sitten? Luvallisten reseptivapaiden mömmöjen listalla on tasan Panadol. Jippii. Itsesäälini ja lääkemyönteisyyteni tuntien on myös siskoni ja äitini esittäneet myötätuntonsa mulle, äiti on soittanut ja kysynyt vointia, systeri on tavoilleen uskollisena laittanut sähköpostia.
Sikäli mikäli jos en velloisi itsesäälissä aiheesta kuinka mä marttyyrina tässä luomuna sairastelen, saattaisin sääliä Keittiömestaria. Se on on joutunut kuuntelemaan mun kropasta lähteviä ääniä ja jo krooniseksi käynyttä uikutusta tässä jo pari päivää. Onneksi se pääsi tänään töihin lepäämään. Ilmeisen vakuuttava mä tässä kärsimyksessäni olen, sillä se soitti mulle töistä kesken päivän kysyäkseen statusta. Sehän ei siis tähän mennessä ole ikinä minkään syyn varjolla soittanut mulle töistä, ei edes silloin myrskyisän marraskuun aikoihin.

Tänään on kuitenkin jo hiukan parempi päivä, jaksoin jo avata koneenkin. Halusin vaan tulla kertomaan myös tänne kuinka paljon mä olen tässä viime päivänä kärsinyt kun olen ollut nii-ii-iin kipeä (eli siis aivan täysin normiflunssassa), että omasta mielestä ansaitsisin vähintään mitalin.

Kotimörköjä ja tursahduksia

2011-09-06T19:20:00.000+03:00

Jumakekkama, astianpesukone oli tyhjentynyt itsekseen, eikä puhtaat astiat ehtineet asua koneessa edes vuorokautta! Oho. Joko meillä on kodihoidollisia himoja omaavia mörköjä tai sitten Keittiömestarilla on pahat mielessään (ai miten niin mä oon skeptinen)? Tai sitten se on vaan hetkellisesti liikkis kun sai jo eilen synttärilahjansa vaikka varsinaiset bileet on vasta ens viikolla. Ensimmäisenä ja ainoana toiveena lahjalistalla oli tabi. En tiedä noiden härveleiden ominaisuuksista mitään, joten sankari sai lähteä itse mukaan valkkaamaan laitteen. Ja eilen oli ainoa päivä kun se oli mahdollista pariin viikkoon. Yritin ehdottaa että piilotan paketin ja annan sitten juhla-aamuna, mutta Keittiömestarilla alkoi alahuuli väpättämään siihen malliin ettei se tainnut olla vaihtoehto.

Toim. huom. tänään ärsyttää muuten sanat massu, vauvamassu ja bubling under: masu.

Menin aamukuuden jälkeen vesijuoksemaan eläkeläisten kanssa; vetelin siinä altaan vierellä vesijuoksurukkasia kätösiin, kuului altaasta: taitaa olla meidän nuori neiti raskaana.
Ilmeisti alan tulla kaapista ihan rytinällä, kun puolisokeat eläkeläisetkin huomaavat tursahtaneen tilani.
Onneksi kaikkialla ei tarvitse esiintyä ihan uikkareissa, vaan esim. töissä voi hiihdellä armoa antavissa neuleissa.

Ja mistäs tänään pipo kiristää?

2011-09-04T12:00:00.000+03:00

Positiivisuuden ruumiillistuma täällä taas hei! Onni on blogi jossa voi vikistä ihan rauhassa vaikka kukaan ei oikeasti olisikaan käynyt lirtsaamassa muroihin mutta vaan tuntuu siltä.
Tänään vihdoin päätin että raahaan itseni lihakulttuurin alttarille, joka myös salina tunnetaan. Kuten olen täällä retostellut -ei kun siis kertonut- saliohjelmani peruspilarit on tähän asti voinut kitettää isoihin painoihin sekä toistojen tekemiseen siihen asti että sattuu ja vielä muutama sen päälle.

Nyt kun oma statukseni on hetkellisesti muuttunut, enkä tarkoita vain ehtoista trofeeavovaimon osaani vaikka sekin tietysti vaatii jokapäiväisiä ponnisteluita matonhapsujen ojentelun ja hopeiden kiillottamisen muodossa. Olen antanut itseni ymmärtää että tuollaiset perssuoli pitkällä tyyppiset treenit eivät ole ihan paras juttu tiineyden kannalta.

No mitä tekee tällainen uusavuton naisihminen? Kuukkeloi tietysti minkä ehtii. Ei olisi ehkä taas kannattanut. Ei mennyt kuin pieni pää sekaisin. Joku käskee treenaamaan kuten ennenkin kroppaa tietysti kuunnellen. Toinen käskee siirtymään heti raskaustestin tekemisen jälkeen maksimissaan rauhalliseen kävelyyn. Joku kieltää hyppisen ensimmäisellä kolmanneksella, toinen viimeisellä (välihuom, eka vaihe takana ja alkuun tuli jumpattua ihan normisti autuaan tietämättömänä, ja eiköhän toi IsoPieru oo loppuvaiheessa sen kokoinen ettei pomppinen oo ihan heti mielessä). Mutta mikä ehkä eniten aiheutti pipon kiristymistä oli vatsalihas-ohjeet. Menee tolkkuun tälleen maalaiselle että tiukat rutistukset ei ehkä oo se mitä PaavoBirgitta on tilannut, kun kohtuun kohdistuu painetta, sama pätee mahallaan tehtäviin hommiin. Mutta taas jotkut lähteet kieltävät syvien vatsojen tekemisen (ilmeisesti syvät vatsalihakset vois sijaita lähellä kohtua, jolloin taas paine kasvaa?), toiset taas vallan niitä suosivat. Samoin jotkut suosittelevat esim lankun tekemistä ihan loppuun asti mahan antaessa siihen tilaa, kun taas parikin lähdettä suosittelee jättämään hetikohtapian pois staattisen pidon.
Enkä muuten edes ala tähän hengenvetoon märehtimään noita sykerajoja..

Oonko mä nyt vaan tyhmä kun en oikein tiedä mikä on oikein? Tänään kuitenkin ajattelin vähän kokeilla eri juttuja, mikä tuntuu hyvältä ja suunnittelen tekeväni suorat ja vinot vatsat jumppapallon kanssa. Muutenkin joudun ehkä hiukan keventelemään kun tässä on vähän päässyt kertymään tuota taukoa. Tarttee vissiin siirtyä kevyempiin painoihin ja pidempiin sarjoihin (Boring..)
Niin että jos joku omistaa tähän aiheeseen liittyvän viisasten kiven, sen voi heittää tänne päin kunhan ei ihan suoraan meikäläistä päähän tähtää!

Älä sä mulle ala!

2011-09-01T16:59:00.000+03:00

Kahdella eri versiolla:

A) olen yhtä hyväntuulinen kuin käpynsä jäädyttänyt orava. Menossa on tiineyden toinen kolmannes. Seesteinen keskiraskaus mai äääs!! Ketuttaa koko ajan, töissä ja vapaalla. Tilanne on tietysti siitä mukava, että kaikki saavat osansa. Kysykää vaikka pomolta. Tai Keittiömestarilta. Paino nousee niin, että kerrankin olen saavuttanut tilanteen etten halua mennä vaa'alle. Näihin päiviin asti piti odottaa tätäkin ihmettä. Höh. Enkä mä mitään somaa kantavan naaraan keskivartalopyöreyttä ole saavuttanut, vaan ihan silleen klassisesti lihonnut. Jokapaikasta: selkäfileet on tehneet paluun ja reidet levenee siinä tahdissa etten ehdi uusia lainapeitteitä ostaa. Toisaalta kätevää kun en tahdo töissä hehkutella olosuhdemuutoksilla vielä, ja kenellekään tule mikään muu kuin lihominen mieleen kun kaksoisleuka kasvaa nopeammin kuin maha. Näppärää. En muuten tiedä miksi pihtaan tietoa töissä vieläkin, ehkä odotan että voin toivotella hyvät joulut ja juhannukset samaan hengenvetoon. Sekin kiukuttaa tietysti töissä kun tarjolla on kaikenmaailman vuohenjuustosalaatteja joista sitten kuuliaisesti pidättäydyn. Vaikka ei sen puoleeen en jaksa olla kauhean tarkka noiden ruokarajoitusten kanssa, vaikka varmaan pitäisi olla. Söin eilenkin jotain tuorejuustoon tehtyä levitettä (ei siis kypsennetyä). Niin ja Keittiömestarilta salaa söin jääkaapista nakkeja kylmänä (se pitää jöötä noista ruokarajoitteista). Sitten mä ihmettelen miksi reidet levenee ja leuka kasvaa? Heh.

B) Eilen oli töissä hyvinvointipäivä, ja oltiin opettelemassa esim itsepuolustusta. Että tulee päälle vaan, enköhän mä saa innokkaimmat päällekarkaajat taklattua. Pahimmat heitot jätin väliin, mutta kaikki käsilukot ja kuristusote-harjoitukset tein intopinkeänä. Treenattiin itsepuolustusta toista tuntia, sitten oli sangen sadistisen kuntopiirin vuoro. Hymy hyytyi aika monta kertaa kun melkein kahden kuukauden tauon jälkeen jumppaili ihan kunnolla. Tehtiin esimerkiksi mun kestoinhokki syviä askelkyykkyjä, ja nyt huutaa hutlari armoa joka kerta kun yrittää nousta penkistä. No kipu on vissiin ystävä. Toisaalta tää jumalainen lihassärky on merkki siitä että treeni taisi mennä perille.

Nepa

2011-08-25T21:18:00.000+03:00

No helou vaan vaa'alle munkin puolesta. Jotenkin tää hynttyiden yhtääminen Keittiömestarin kanssa on aiheuttanut sen että en kehtaa hypätä alvariinsa puntarissa. Tai sitten olen arvannut totuuden ja vältellyt sen kohtaamista. Eilen illalla sitten kävin huvin ja urheilumielen vuoksi vaa'alla, todetakseni että kesäkuun kevyimmästä painosta ollaan tultu iloisesti neljä kiloa ylöspäin. Että morjesta vaan. Tarttis varmaan tehdä jotain, ja teinkin. Kävin tänään mäkissä syömässä :D Enkä edes yritä sössöttää syöneeni salaattia. Niin ja iltapäivällä temmoin vielä kokonaisen sekä vajaan puolikkaan jätti Texas-pullan. Että olin silleen aika reipas.

Niinkuin varmaan hyytyneestä postaustahdista voi näppärästi päätellä, kärsin jonkinlaisesta postausummetuksesta. Oon töissä ja kotona kirjautunut bloggeriin useamman kerran tälla viikolla, mutta en ole saanut aikaiseksi mitään julkaisukelpoista. No en edes yhtään luonnosta. En muuten harrasta niitä, tää mun blogi kun on tällaista ajatuksenvirtaa muutenkin.

En oikein tiedä mistä kirjoittaisin. Tietysti voisin tarinoida siitä että kaikkien kovisten faija, eli isäni, oli tänään johdatellut äipän kauppareissulla lastentarvike-osastolle ja olivat suunnitelleet jonkun tavaran, ilmeisesti kylpyvannan ostoa mutta väri oli osoittanut ongelmaksi ja härpäke oli jäänyt kauppaan toistaiseksi. Mutta jotenkin tuntuu että lisääntymisjutut ei varmasti kiinnosta ketään. Ja kun mielipide vaihtelee asioihin päivittäin. No siinähän oliskin oiva postaussarja-idea; potkuhousut, in vai out, ja sitten päivän mukaan tilitän että kumpi on oikea vastaus.

Toinen vaihtoehto olisi tilitää kuinka paljon korpeaa ettei Keittiömestari ole viitsinyt tyhjentää ja sen jälkeen täyttää tiskikonetta, olen odotellut ihmett tapahtuvaksi jo 4 päivää. Joo, sovittiinhan me, että se tekee ruoan, mä siivoan jäljet. Mutta se on ollut tän viikon vapaalla, ja mä olen tehnyt loman jälkeen vähän normia pidempää päivää että saan hommat kasaan ja sen johdosta ollut keskivertoa kuolleempi saapuessani tänne kotikoloon. Että siinä kohti onkin äärimmäisen kiva astua keittiöön jossa on tapahtunut joku ruokaräjähdys ja astiatsunami ja armas avopuolisoni joko a) dataa b) koomaa telkkarin edessä ja valittaa ettei sieltä tule mitään katsottavaa. Mutta en kuitenkaan haluaisi tänne ulvoa kuinka mua ei kuunnella tai huomioida (taisin justiinsa tehdä sen), kun se kuitenkin keskimäärin on ihan siedettävä kämppis?

Ollakko vai eikö olla? No en ole tekemässä yleistä palvelusta ja poistumassa blogistaniasta, kunhan vaan selittelen miksi postailutahti saattaa olla tahmeaa. Tietysti voi auttaa naista mäessä ja kysyä tai tarjota jotain pähkinää täällä pureskeltavaksi. Kaikki henkiset laksatiivit tähän ummetukseen otetaan ilolla vastaan.

Niin ja Toppikselle nuolnuol (>>>><<<<).

Töihin paluu

2011-08-22T20:22:00.000+03:00

Ensimmäinen työpäivä loman jälkeen takana, ja nyt on sellainen olo etten koskaan millään lomalla olisi ollutkaan. No ei vaineskaan. Töihin paluu oli pelättyä ja panikoitua helpompi, sillä tältä päivältä oli peruuntunut yksi astetta puuduttavampi, anteeksi tietellisempi, palaveri. Joten tämä päivä meni lukiessa kaikki 137 loman aikana tullutta sähköpostia. Tai mä niitä kaikkia lukenut, luokittelin postit parhaani mukaan luokkiin "kesken", "lue kun ehdit" ja "tämä olis parempi olla tehtynä jo eilen!". Pyrin ettei postissani koskaan ole kahta oita viimeisen luokan edustajia enempää, mutta tänään niitä tuli viisi. Siis vaikka kuinka yritän, työmaailma ei näytä pysähtyvän sillä aikaa kun meikäläinen lomailee. No huomenna sitten uudella iskulla painimaan kesken olevien hommien kanssa.

Ehdin tälle päivälle myös tehokkaasti juoruilemaan ja päivittämään viimeisimmät kuulumiset viimeiseltä neljältä viikolta. Yhdet kihlat, yksi ero. Niin ja sitten tietysti se yhden einarin raskaus! Kerroin tilanteesta pomolle heti aamusta, ja sovittiin että juttu jää meidän keskiseksi. Ehdin viime kerralla jo myös kertoa pomolle, enkä kadu hetkeäkään. Eipähän tarvinnut sitten petästä selitellä menemisiään monellakaan sanalla. Ja pomo kiitteli luottamuksesta, lupasi olla potkimatta -heti- nilkkaan jos Kirsu vaikuttaa hyytyneeltä.

Tämä viikko menee työnteon opetteluun, ensi viikosta lähtien on sovittu sammakkotreffit (=vesijuoksua) ja itse asiassa yksi salikertakin. Tarttis vissiin kehitellä uutta saliohjelmaa, jotenkin tuollainen suoni päässä pullottaen treeni jota olen viime aikoina (höh, kuukausi sitten) tehnyt ei kuulosta oikein toimivalta. Käsiä ja jalkoja, selkää ja rintaa ja kylkiä ja vatsaa, eli koko settiä mielelläni kuitenkin treenaisin. En vaan tykkää yhtään niistä miljoonan toiston sarjoista pienillä painoilla? Täytyy ehkä jakaa treenit pattereihin, mutta jos en tykkää miljoonasta toistosta, en tykkää pattereistakaan. Ai minäkö vaikea?

Nyt ukkostaa. Olen ihan varma että salama iskee meikäläiseen jos surffaan ukkosella netssä, taidan painua lukemaan kirjaa. Nukkumasakin hiipii tänään varmasti ajoissa, viime yö meni levottomasti pyöriessä.

Ja taas meni viikko

2011-08-18T14:39:00.000+03:00

Oho. Ei ollut tarkoitus. Viime viikonloppuna pähkäilin että mitähän kivaahausjaamukavaa sitä keksii vikalle lomaviikolle. Ratkaisuna oli hypätä rapean ranskalaisen ratin taa ja körötellä Seinäjoelle moikkaamaan ystistä. Niin ja sen toissapäivänä 6 viikkoa täyttänyttä tytärtä.
En sitten reissun päältä viitsinyt päivitellä vaikka uusi tulokas olikin vallannut "mun" huoneen ja mä nukuin työhuoneessa.

Onneksi lähdin, sillä jo viime viikonloppuna tuli nähtyä painajaisia töihin menosta. Ahdistaa niin maan turkaleesti, varsinkin nyt kun virallisia lomapäiviä on jäljellä enää huominen. Sitten on normi viikonloppu ja maanantaina tarvitsee palata hullunmyllyyn jota työpaikaksi kutsutaan. Muuten voisi olla ihan jees, jos saisi vaikka rauhassa palautua työrytmiin pari päivää. Mutta jo viime keväänä kävi selväksi että tästä syksystä tulee eri tiukka, ja ennen lomaa jouduin jo sopimaan kokouksia ynnä muuta palaveria jo heti maanantaille. Ahd-ahd.
Mutta onneksi pari päivää pää sai lomaa ennen lopullista työahdistumista. Nyt pitäisi keksiä vielä jotain pientä ohjelmaa loppuviikoksi, tai saavutan mielenterveyden (olematonta ei voi oikein menetääkään?). Ehdotuksia?
Haasteen tekemisen keksimiselle tekee sen, että olen autotta. Keittiömestari pöllii multa rapean ranskalaisen, sen oma auto ilmoitti sopimussuhteen rauenneen, tai ainakin tarvitaan jotain laatuaikaa ja herkkää hoitoa ammattilaisten osalta. Huolto on kuitenkin vasta maanantaina, ja Keittiömestarilla on viikonloppu töitä. Ja lähes 50km työmatkaa yhteen suuntaan. Että olin silleen reilu ja lupasin että saa mun auton.

Meille tulee tänään astianpesukone. Wu-Huu! Jotenkin toi tiskaaminen on ollut meitsin nakki, kun toinen on ensin liannut meille kummallekin ne ruoanlaiton merkeissä. Näemmä Keittiömestarilla on periaatteita, ei ole näinä viitenä päivänä sitten viitsinyt tiskata omia tiskejään. Ruokaa on kuitenkin tehty. Oli oikein mukava tulla kotiin ja keittiössä törmätä astiavuoreen. Höh.
Olkoon kerpele! Odotan että Keittiömestari saa viritettyä koneen ni päästäänpähän sitten kokeilemaan tuleeko puhdasta vai ei.

TunTun

2011-08-11T14:40:00.000+03:00

Sain Acatalta überhienon tunnustuksen, johon kuuluu paljastella kolme lempiasiaa joten pidemmittä puheitta:

1) lempiväri:
Vihreä, sellainen vähän huonoksi menneen limen vihreä. Harmin paikka että kalpoisille kasvoilleni ei toi vihreä oikein sovi, joten olen tunkenut sitä sisustukseen sitten senkin edestä. Vaatetuksessa menee voimavärinä unainen, vaikka vaateparsi yleensä on kovin tummanpuhuva (vaikka ei mun vaatteet ainakaan mulle puhu?)

2) lempiruoka:
Kaikki äipän tekemä eväs maistuu aina. Niin no joo, ei toi Keittiömestarikaan huonoa ruokaa tee :D
Muuten eniten miellyttää gigolo-meininki, eli italiainen ja kreikkalainen keittiö.

3) paikka jossa haluaisin käydä:
Tää olikin paha. Mutta oikeasti haluaisin jonnekkin Karibian-risteilylle, tms. Vois vaan lööbailla ja hintaan kuuluis kaikki. Ja olis lämmintä. Ja ihmetellä meininkiä. Eikö toi risteily oo selvä jatkumo viime viikkoiselle Lapinreissulle?

Tää pitäisi ohjeen mukaan jakaa 15 (!!!) mielitylle, mutta koska olen MaijaMyöhäisenä liikkeellä on vissiin kaikki ne blogit joita luen jo tämän saaneet. Joten olen ahne ja pidän tunnustuksen itselläni enkä laita sitä eteenpäin, buahahahaa... (Niin, enkä myöskään liitä sitä muffinssia tähän, mutta se ei nyt ketään enää yllätä!)

Samainen Acsu haastoi mut myös jo aiemmin vastailemaan neiteilyjuttuihin, joten rykäisen sen kanssa tähän samoilla tuskilla :D

Oletko tyytyväinen ulkonäköösi? Riippuu päivästä, mutta pyrin olemaan.

Mitä muuttaisit ulkonäössäsi? Tissit korkeammalle ja reidet kauemmaksi toisiaan (pitää alkaa kävellä länkkärityyliin..).
Mitä muut ovat kehuneet ulkonäössäsi? Silmiä.
Meikkaatko päivittäin? En, meikkaus vaihtelee sen mukaan löytyykö aikaa ja minne olen menossa.
Perusmeikkisi? Puuteri, kulmakarvageeli, ripsiväri.
Hiustesi väri & pituus? Vähän tohon korvien alle, sellaiset klassiset maanitien väriset
Miten pidät hiuksiasi? Yleisenä takkuna tuo taitaa roikkua, välillä jotain pinniviritelmiä.
Miten tukkasi on nyt? Kts edellinen, nyt pinnin kanssa.
Kuinka usein…
…värjäät hiuksiasi? Riipuu sesongista, mutta nyt on menossa oman värin kasvatus eli viime värjäyksestä on vissiin kolmisen kuukautta aikaa.
…peset hiuksesi? Päivittäin, tulee pakosta pestyä jos käy salillä/uimahallilla, ja lomalla muuten vaan joka päivä.

…käyt suihkussa? kts edellinen :)
…kuorit ihoasi? Öh, pari kertaa vuodessa?
…käyt kosmetologilla? En oo käyny kertaakaan!
Shampoo- ja hoitoainemerkkisi? Jotain markettimerkkiä, nimi ei tuu nyt mieleen enkä jaksa kävellä tonne itäsiipeen kylpyläosastolle ;o)
Rasvaatko ihoasi? Koko ajan!
Tyypillisimmät vaatteesi?Töissä farkut ja joku trikoo tai kauluspaita, kotona verkkarit ja t-paita.

Mitä sinulla on nyt ylläsi? Toppi ja verkkarit.
Kuinka monet farkut omistat? Jotain välillä 5-10.
Millaisia kenkiä käytit viimeksi? Tennareissa viuhdoin kaupungilla.
Lempikorusi? Ranteessa aina oleva teräsmetallinen sydänrannekoru.
Lempihajuvetesi?Oon vähän herkkä noille hajuvesille, niin mitään ei tuu käytettyä.
Millaisia sormuksia löytyy sormistasi? Nyt ei mitään, vuosia käytin tunteilla kyllästettyjä kultasormuksia mutta ne jäi isoksi enkä ole laiskuuttani saanut niitä pienennettyä
Tarkkailetko painoasi? Joka aamu.
Viimeisin ulkonäköösi liittyvä kehu, jonka olet saanut? Öh, tissit on kuulemma aika muhevat :D
Menisitkö kauneusleikkaukseen? Olen käynyt tyrkyllä tissien pienennykseen
Minkälainen on meikkipussisi? Olematon. Mun meikit on yhdessä korissa vessassa.
Minkä värinen on hiusharjasi? Hopeinen kotona, sininen salikassissa.
Käytätkö ryppyvoiteita? Olisi pitänyt aloittaa jo vuosia sitten, joten taitaa olla jo myöhäistä!
Käytätkö kynsilakkaa? Varpaissa kesäisin.
Montako käsilaukkua omistat? Hyvin monta, käytän siltä vain kahta salikassin ohella.
Onko sinulla lävistyksiä tai tatuointeja? Viisi reikää korvissa luonnollisten lisäksi.

Huh olipa homma! Jos joku jaksaa vielä lukea, alempana muuta random-tilitystä!

Jos katsot sanakirjasta

2011-08-11T14:01:00.000+03:00

miltä näyttää helpotus, löydät sieltä Kirsun mairean naaman!
Ultrassa kaikki hyvin, ja PaavoBirgitta kasvaa ja voi niin hyvin kuin tuollainen pieni ihmisalku vain voi.
Ultran jälkeen istuin kaatosateessa autossa ja mietin mitä tehdä. Tai no ensimmäinen ajatus oli ajaa 60 kilometriä ja ilmestyä Keittiömestarin työpaikalle kertomaan uutiset, mutta tulin järkiini. Ajelin sitten vastaavasti kymmenisen kilometriä ja kutsuin systerin porukoille kahville ja tulin sitten rytinällä kuvin kanssa kaapista. Siellä olikin jo ahdasta tän turvotuksen kanssa (joka johtuu ihan siitä että eilen vetelin vaatimattomasti litran jäätelöä kun asensin verhoja, ei sovi vasikanjuoma tällaiselle maitovammaiselle).

Noista verhoista pitikin kertoman. Kun tilannehan on se, että Keittiömestari on vakuuttunut että naapurit olisi kovin kiinnostuneita siitä, mitä me touhutaan täällä. Eli että verhoja pitäisi pitää yötä päivää ikkunoiden edessä. Mikä taas ahdistaa mua, koska tykkään luonnonvalosta, eikä meidän tasolla ole oikeastaan naapureita. Olkkarissa ei ole talon puolesta sälekaihtimia joten ollaan sitten nyitte riippuen henkilöstä noita sivuverhoja enemmän ja vähemmän ikkunoiden eteen. Muuten se oliskin ihan jees, mutta en tiedä mitä pullanmurua tai purkkaa noihin kiskoihin on tungettu, kun verhot ei oikein tahdo hyvällä yhteistyöllä liikkua, vaan melkein aina niitä kiskoessa irtoaa verho muutamasta nipsusta. Ärtsyä.
No löysin ratkaisun, ja ostin tuollaisen, öö, laskosverhon jota voi sitten kiskos ylä-ja alasuuntaan ihan rauhassa mielitekojen mukaan.
Ongelmaksi muodostui verhon kiinnitys, meinaan meidän porakone ei oikein ole yhteistyöhalukas. Tai no voi olla etten vaan osaa käyttää sitä. Mutta sen verran meikäläisestä löytyy tee-se-itse-miestä että vedin verhon paikoilleen sinisillä nippusiteillä! Hienot tuli! Niin ja ne siniset nippusiteet jää muuten verholaudan alle piiloon, eikä tuo uniikkia yksityiskohtaa nää kuin kävelemälle verhon alle ja nojaamalla otsaansa olkkarin ikkunaan. Ja jos sen joku haluaa tehdä, pitää tuollainen voimistelu palkitakin jollain nähtävyydellä!
Nyt alkaa tää asunto vaikuttamaan jo kodilta, kun tavaroita on enemmän paikallaan kuin tavaroita jotka seilaa laatikoissa ja nyssäköissä.

Nyt päikkäreille, viime yönä ei meinannut nukkumasa millään vastata mun viettelyyn, ylläri sinänsä.

Terkkuja poroilta!

2011-08-08T16:18:00.000+03:00

Niitä oli muuten tautisen paljon! Ja voi niitä vasoja, ne vasta suloisia olikin! Pyysin Keittiömestarilta että oltaisiin tuotu kotiin yksi, mutta se alkoi nihkeilemään ettei ne pikkuporot pysy vasoina ikuisesti ja mihin me se täällä kerrostalo-asunnossa laitettaisiin? No parvekkeelle tietty. Ja koska bensanhinta on mitä on, oltaisiin saman tien voitu ottaa kaksi ja niin olisin sitten lumien tullen voinut valjastaa poroset ahkion eteen ja päästellä kehä ykkösen vartta porovoimalla.
Että aika ankean avomiehen oon itselleni löytänyt, ei edes poroa suostunut hehkeälle vaimokkeelleen hankkimaan.

Jännitin ehkä enemmän kuin paljon koko reissua, 5 päivää mökillä keskellä ei mitään potentiaalisten appivanhempien kanssa, mutta se menikin leppoisasti. Olin tavannut kerran aiemmin päiväseltään Isä&Äiti Keittiömestarin, enkä ollut muodostanut oikein minkäänlaista kuvaa heistä. No paitsi että eivät ihan mega-ällöjä olleet. Päivät meni kuitenkin mukavasti, tulin vanhempien kanssa hyvin juttuun, ja oikeastaan aika paljon liikuttiin kylillä kun Keittiömestari tahtoi esitellä Lappia tällaiselle ensikertalaiselle. Paljon nähtiin, mutta paljon jäi vielä näkemättäkin, ilmeisesti. Tosin en kokenut mitään herätystä tai sairastunut Lapinhulluuteen tai muuta sellaista, mutta mukava olisi toistekin käydä. Jos ei muuta niin tarvii käydä hakemassa se parvekeporo.

Yhteiselämä hakee vielä muotoaan, kun olen ollut lomalla ja rutiinit on kaukana normaalista. Mutta kyllä se ihan mukavalta tuntuu illalla köllähtää nukkumaan Keittiömestarin kylkeen. Vähän toi vanhapiikamoodi vielä puskee pintaan, ja olen ainakin kahdesti meinannut saada halvauksen säikähtämisen muodossa kun Keittiömestari on hiippaillut jostain nurkan takaa ja olen ollut ajatuksissani. Ei oikein ole vielä mennyt jakeluun että en enää asukaan yksin. Onneksi toistaiseksi mun kiljahtelut on vaan nauratteneet Keittiömestaria.

Kaikki jumppaaminen on ollut tauolla, muuttamisen ja loman tähden. Olin suunnitellutkin viettäväni taukoa salilta loman ajan, että tulisi kerättyä insipiratiota. Tosin saleilut taisi jäädä jo juhannuksen tienoilla kun iski väsymys ja pakkaaminen. Omalla mökillä tuli uiskenteltua, ja Lapissa toki käytiin kävelemässä vaaroilla mutta sellaista matelua ei nyt lue liikunnaksi kukaan. Syömissä olen kunnostautunut, lähinnä siis olen syönyt ja paljon. Jos mahdollista niin mahdollisimman hiilari- ja rasvapainotteista, ja uppopaistettuna kiitos. Yllättäen paino ei kuitenkaan ole noussut kuin 2,5 kiloa alhaisimmista luvuista. Kai tässä pitäsi vähän alkaa liikkumaan tai katsomaan paremmin syömisiään, en usko että armollinen painonnousu tahti jatkuu ikuisesti.

The IsoPieru, tai Paavo-Birgitta kuten virtuaali-kummitustäti Toppis asian ilmaisi, vaikuttaa olevan tiiviisti mukana. Etenevän tiineyden merkkejä on havaittavissa, ruokailut pitää ajoittaa tarkalleen tai paha olo iskee. Jo muutenkin isot tissit on kasvaneet ja pitkät on päällä koko ajan. Tosi kiva muuten tällaisilla t-paita keleillä, näytän kiimaiselta possulta koko ajan. Ja muutamat klassiset itkukohtaukset on tullut saatua, tietysti vain ja ainoastaan järkevistä asioista. Kuten siitä että Keittiömestari ei halunnut saunoa mökillä yhtenä iltana, kävi vain pesuilla. Meikäläinen poraa sitten kuin viimeistä päivää lauteilla ja yritän saada koottua itseäni että kehtaan mennä iltapalalle.
Torstaina on tiedossa niskapoimu-ultra, mitä odotan kauhun sekaisin tuntein. Viimeksi kun juuri tuo ultra paljasti keskenmenon vaikka silloinkin olin kokenut jatkuvasti raskausoireita. Ei olla siten vielä kerrottu läheisille tiineydestä odotetaan torstain ultran tulokset ja toivottavasti sen jälkeen päästään toitottomaan iloisia uutisia vaikka koko maailmalle. Että kaikki kannustus ja peukkujen pitäminen otetaan ilolla vastaan!

Nyt seuraakin mahti urakka, pitää kahlata kaikkien blogit läpi mitä on viikon aikana tapahtunut. Ja perehtyä haasteisiin millä Acata on meikäläistä paiskannut!

She is alive!

2011-07-30T21:39:00.000+03:00

No mutta iltaa!
Vedinkin kaksi viikkoa blogimykkälakkoa, vahingossa ja tahallaan.
Tämä on vain tällainen nopea pyörähdys, huomenna pakkaan taas kimpsut ja kampsut ja poistun virtuaalimaailmasta todellisuuteen viikoksi. No mitäs tässä on sitten tapahtanut viime aikoina?

Kaksi viikkoa sitten muutettiin, lähes kunnialla. Tai no ihan kunnialla se meni. Mikään ei mennyt rikki ja varsinaista kantoa tapahtui meikäläisen ja Keittiömestarin asunnosta tasan kuusi tuntia. Siinäpä sitten sen rupeaman jälkeen ihmeteltiin että mitäs nyt? No ei muuta kuin sohvaa paikalleen ja digiboxia viritykseen ja kooma päälle. Seuraava viikko sitten vähän kerrallaan laiteltiin tavaroita paikalleen, nyt alkaa näyttää jo siedettävältä. On tässä vieläkin vähän tuplaongelmia, siis mitä tehdä toiselle kahvinkeittimelle, paahtimelle, silityslaudalle? Tuossa noi tuplat hengailee eteisessä kunnes asiaan keksitään pätevä ratkaisu. Mutta kotiolot on tälä hetkellä muuten stabiilit.

Avoliitto itsessään on sujunut helposti. Tai no ollaan asuttu samassa osoitteessa kaksi viikkoa, mutta 6 päivää olen hengaillut mökillä. Että mukavasti menee. Vielä mukavampaa on se, että olen ollut viikon lomalla ja lomaa on vielä kolme viikkoa jäljellä. Ei huono.
Eka viikko meni mökillä äipän hoivissa, huomen illalla startataan pohjoiseen ja mennään Keittiömestarin kanssa viikoksi sen porukoille Lappiin, sen jälkeen viikko hengailua kotona ja sitte viimeisellä viikolla roadtrip Seinäjoen suuntaan. Nyt tarvitsisi purkaa mökkikassi numero yksi, ja täyttää kassi numero kaksi.

Palailen linjoille seuraavan kerran viikon päästä kun tullaan pohjoisesta. Acata, palailen silloin myös haasteisiin. Nyt, hyvää heinäkuun loppua ja eloisaa elokuuta!

Avaimet tassussa ja netti hukassa!

2011-07-14T14:27:00.000+03:00

Wu-Huu! Äsken kävin hakemassa uuden kotiluolan avaimet, ja sainkin niitä melko nipun (6kpl, ja yksi on vielä maalausliikkeellä). Ei osannut jamppa kertoa mihin ne avaimet käy, mutta epäiltiin että asunnon ja ulko-oven lukkojen olevan eri sarjassa, mikä selittäisi niin julmetun määrän avaimia. No, parin tunnin kuluttua ollaan fiksumpia kun pääsen kokeilemaan avaimia oviin. Aika monta kokkia on muuten tässä vuokrasopassa, talon omistaa vakuutusyhtiö Y, isännöitsijä on X. huoltoyhtiö on W, ja avaintenhallinta on firmalla Q. Kenen mielestä hiukan epäselvää? Ja Keittiömestari ratkaisi asian kätevästi delegoimalla meikäläiselle kaikki soittelemiset ja selvittelyt. Näppärä mies.

En tiedä onko sattumalla osuutta asiaan, vai onko äippä ja systeri jutelleet keskenään. Eilen nimittäin puhelin soi kahdesti peräkkäin, ensin soitti sisko ja tarjosi (paketti)autoaan käyttöön viikonlopuksi (olin muuten suunnitellut sen ottavanikin, en vaan ilmeisesti ollut systerille muistanut asiasta mitään sanoa) ja sen jälkeen soitti äiti ja kertoi että tulevat mökiltä viikonlopuksi tänne että voivat tarpeen mukaan autella muutossa. Tulkitsin tämän jonkinasteiseksi hyväksymiseksi, vaikka en sellaista heiltä kaipailekaan. Täytyy katsoa jos tulisi sopiva tilaisuus että voisin näiden meidän perheen naisihmisten kanssa jutskailla rauhassa.

Ai niin, sopii varautua täältä suunnalta blogilomaan. On tollasta pientä muuta puhaa viikonlopuksi suunnitteilla, ja varmaan tavaroiden läpi käyntiin menee vielä suurin osa ensi viikkoakin.
Vaikka ei sen puoleen, arvatkaa kuinka kävi netin kanssa? Oltiin sovittu Keittiömestarin kanssa että mä hoidan vuokraus-, sähkö- ja vakuutuskuviot kuntoon, Keittiömestarin vastuulle jäi siirtää netti (siirretään sen netti ja irtisanoin omani kun mulla oli puolet hitaampi). Niin että kuka arvaa toimiiko meillä uudessa asunnossa netti? Arvatkaa vaan onko se yks käynyt edes sopimassa sen siirrosta? NiinPÄ.

Näihin kuvioihin ja kelluntoihin, mä poistun takavasemmalle raahaamaan laatikoita. Eli todennäköisesti tuun huomenna uudestaan postaamaan!

Pomona olo kannattaa!

2011-07-11T14:35:00.000+03:00

Tajusin meinaan vasta nyt, että mähän voin blogailla ihan rauhassa ilman kenenkään häirintää työaikana! Ja kaikki pitävät tosi ahkerana kun naputtelen täällä näppistä siihen tahtiin että kirjoittelisin jotain työjuttua. Vielä kun hetkittäin luon dramaattisia katseita päätteen yli seinään (= tyhjyyteen) vaikutan todella ammattitaitoiselta ja dynaamiselta. Blogi-kirjoittelun ohella löysin tänään myös vanhan ystäväni nettipelit. Ai miten niin hiljaista heinäkuussa?

Kiitos muuten vielä kaikille edelliseen postiin kommentoineille, virtuaalituen määrä yllätti positiivisesti jälleen! Joten helpotti tulla raskauskaapista ulos, ja kun sai tilittettyä kuinka ahdistaa ja painaa, ei enää ahdista ja painakaan yhtä paljon.
Josta tulikin mieleen, että paino on tippunut nyt reilun kilon viikossa. Klassinen maanantai-turvotus (no mulla yleensä tiistaiturpoilu) loisti poissaolollaan, ja paino oli tippunut. Vaikka viime viikko meni syömisten ja jumpan kanssa niin ja näin. Ei mulla eiliseen mennessä mitään pahoinvointia tms ollut, mutta pakkaaminen ja kamojen läpikäynti on ollut yllättävän työllistävää ja väsyttävää. Eikä noi helteetkään oo helpottaneet yhtään.
Tälle viikolle kuitenkin buukattu ainakin kaksi vesijuoksukertaa ja ehkä yksi salireissu, viikonloppu menee muuttaessa joten eiköhän siitä kerry sitten kestävyys ja voimatreeniä kerrakseen.

Lupaan jatkossa hillitä itseäni näiden raskausjuttujen kanssa, mutta koska nyt ei ole muutakaan raportoitavaa ja näytän tosi aktiiviselta tätä kirjoittaessa, niin pakko velloa vähän. Jumakekkama että voi ihmisen naama kukkia! Ei mitään pieniä sieviä tyttöfinnejä, vaan sellaisia kunnon patteja jota vielä hiukan kasvaessaan varmasti vaativat itsenäisyyttä! Tietysti syytän hormoneja tästä, suklaalla, pizzalla, hamppapreilla ei ole mitään tekoa sen kanssa että näytän teiniltä!
Ja jos viime postissa sivusin oireettomuutta, selvästi härnäsin kohtaloa. Olen tänään viettänyt heräämisestä lähtien aikaa karusellissa joka on kiinnitetty vuoristorataan. Ainakin olo on sellainen. Mutta olen valmis kestämään tätä oloa vaikka sinne helmikuulle asti, jos se tarkoittaa että kaikkim menee muuten hyvin!

Oho pt. 2

2011-07-08T16:56:00.000+03:00

Tiedättekö sen fiiliksen, että kun joku juttu on mennyt käsille, ja sama tilanne on päällä taas uudemman kerran jotenkin haluaa tehdä kaiken toisin ettei eka epäonninen kerta vaan toistu? Vaikka sillä miten tai miten itse tekee, ei ole mitään tekemistä onnistumisen tai epäonnistumisen kanssa?
Mulla on vähän sellainen tilanne päällä, mutta pää käy tällä hetkellä niin h*lvetillisillä kierroksilla, että tuntemuksia on johonkin pakko purkaa kun tuo osallinen osapuoli on ihan ulalla, niinkuin tuo miessukupuoli nyt tällaisissa asioissa osaa vain olla.

Mä olen alustavasti raskaana. Tragikoomista, mutta tein positiivisen raskaustestin samana päivänä kun oli keskenmenneen raskauden laskettu aika. Kohtalon ivaa, sanoisin. Alustavasti sanon sen takia, että edellinen kerta opetti aika nöyräksi isolla kädellä ja tässä kohti oli viimeksikin kaikki vielä hyvin. Ollaan siis vasta ihan alussa, sen verran kuitenkin että ultrassa näkyi ja kuului sydämen syke. Niinkuin muuten kuului viimeksikin, ja silloin lääkäri ilmoitti että on minimaalinen riski enää kesken mennä. Näin jälkeen päin on sanottava, että aika julma veto luvata kuu taivaalta kun todellisuus ja tutkittu tieto on vähän eri mieltä.

Olotilat lähentelee paniikkia ja ahdistusta, jostain syystä olen varma että tämäkin menee kesken. En uskalla iloita, viimeksi tein niin ja kuinkas sitten kävikään? Olen tietoa sulatellut kaksi viikkoa, jotenkin tuntuu että varmistan huonon onnen kertomalla raskaudesta täällä? Järki ohoi...
Aluksi en meinannut kertoa edes Keittiömestarille (on se isä, vaikka kuitenkin luulette muuta!), kun se otti viimeksikin kaiken niin voimakkaasti. Mutta pakkohan sille oli kertoa ennenkuin pissa kuivui tikkuun. Sen päätin että vanhemmilleni en kerro (jos on jotain kerrottavaa) ennenkuin ollaan päästy viikoissa pidemmälle kaikin puolin hengissä kuin viimeksi. Ei se vanha kansa väärässä ollut kun puhuivat että ensimmäinen kolmannes pitää odotella ennekuin alkaa juoruilemaan. Eli kaiken mennessä putkeen, vanhempia pidetään autumaan tietämättöminä vielä elokuun puoliväliin asti. Ainakin oma äitini otti viimeksi kaiken niin raskaasti, että en kestä sitä toistamiseen katsoa, kaksinkertaista surua.

Pitäisi yrittää olla positiivinen kun testi oli positiivinen sanoi neuvolan-tätsy kun aikaa varasin ja kerroin taustoista (pyydettäessä). En perkele siihen pysty, suojelen itseäni kaikista pahimmalta. Tää tuntuu jo ihan sairaalta, en uskalla edes ennen nukahtamista ajatella että tästä raskaudesta syntyy elävä ja terve lapsi. Ennen nukahtamista kertaan vain päivän oireet, oireettomuudet, prosentit puolesta ja vastaan, menneet ja tulevat päivät, ja ennen kaikkea sen, että vielä viimeksi kun sain lopulliset uutiset, oli oloni hyvin raskaana oleva ja onnellinen. Yritä siinä nyt sitten levollisesti nukkua vielä tässä helteessä.

Niin, ja ettei kenellekään jää epäselväksi, on tämä raskaus toivotttu ja yritetty.

Tää löysässä hirressä roikkuminen ja hormoniheilahtelut ovat varmasti osallisia siihen , miksi edelleen olen niin verisesti loukkaantunut perheeni naisille. En pysty käsittelemään asioita rationaalisesti, kaikki on upporikasta tai rutiköyhää, niin töissä kuin vapaa-ajallakin. Onneksi sijaistan pomoani, ja pääasiassa istun hänen huoneessan yksin. Parempi niin.

Tilanteesta ei tällä hetkellä tiedä teidän arvon virtuaalivierailijoiden lisäksi kuin Keittiömestari ja läheinen työkaverini. Ja sekin oli vahinko, luulin olevani toimistossa yksin kun varasin aikaa neuvolaan, ja kaverini oli tullutkin juuri hakemaan minua lounaalle ja oli oven takana ja joutui kuulemaan puhelun tahattomasti. No hän tiesi viimeksikin, joten ehkä helpotus että töissä joku tietää ja tajuaa jos vaan yksinkertaisesti jään saikulle tai kilahdan lopullisesti. Mutta jos tätä (vielä) lukee joku ketä minut reaalielämässä tuntee tai luulee tuntevansa, toivon käytettävän hienotunteisuutta.

ps. jos joku pitää angstailuani turhana, pyydän lukemaan postauksia marraskuulta 2010.

ps2. jos jollain on hyvät välit johonkin sellaiseen tahoon tai asiaan, joka voisi huolehtia että helmi-maaliskuussa 2012 meitä olisi tässä perheessä kolme, kiitollisena otan vastaan kaiken puolestamme puhumisen :)

Hilirimpsis

2011-07-06T21:00:00.000+03:00

Ohhoh, onpa edellisestä postauksesta aikaa. Yksi syy siihen ei varmasti yllätä ketään, tuo tavaroiden pakkailu vie yllättävästi aikaa. Tai mikä pakkailu? Edelleen on pakattuna samat 8 laatikkoa jotka pakkasin jo viime viikolla, mutta tavaroita olen käynyt läpi hitaasti ja (epä)varmasti.

Keittiömestarilla on käynnissä oma suruprosessinsa, kissat lähtevät ensi viikolla. Joten mulle on hyvä kiukutella mistä tahansa, ilmeisesti. No oikeassahan se on, ilman mua ei tarvitsisi elukoista luopua.
Mä työstän paljon maallisempia murheita, yhtäkkiä on iskenyt haikeus siitä että tää poikamiestyttöelämä jää taakse. Vaikka en nyt joka ilta ole rimpsalla juossutkaan, se omaehtoinen meneminen ja tuleminen rajoittuu. Ei sillä että joutuisin jotenkin nyrkin ja hellan väliin (sinne ei ole asiaa), mutta on se vissiin jollain tapaa korrektia ilmoittaa toiselle menoistaan? Ja sitten vielä tästä asunnosta luopuminen, tää kämppä on ollut mun unelmien täyttymys, loistavalla paikalla ja sopivan hintainen. No pysyyhän tää edelleen mulla kun laitoin tän vaan vuokralle, mutta silti en enää asu täällä. Vaikea juttu selittää, mutta näitä seiniä tulee ikävä.

Äippä ja sisko on jatkaneet sujuvasti elämäänsä, eivätkä vieläkään ole onnittelleet uudesta asunnosta tai avoliitosta. Keittiömestarin mukaan pitäisi näille henkilöille ehkä mainitä että ovat loukanneet meikäläistä töksäyttelyllään ja että olen edelleen asiasta pahoilla mielen. Höh, se olisi liian helppoa ja kypsää toimintaa, jatkan edelleen mökötystä. Kai tässä olisi aihetta olla isompi ihminen, varsinkin kun nuo ovat autuaan tetämättömiä siitä kuinka pahoillani olen.

Pari yötä on mennyt näitä juttuja pähkiessä, taidan painua nukkumasaa morjestamaan jo ajoissa!

Muut-Muut

2011-07-01T19:04:00.000+03:00

Ja nopea kurkkaus aamukampaan: 15!
Eli kolme viikkoa töitä jäljellä, eli kaksi viikkoa muuttoon. Tänään sain vuokranantajalta hyviä uutisia, aikovat maalata asunnon meille. Se oli luokiteltu "hyväkuntoiseksi", mutta Keittiömestarille ja meikäläiselle tuli kummallekin selllainen olo että maalikerros voisi tehdä hyvää asunnolle. Ja koska vuokranantaja on vakuutusyhtiö, ei maalausta annettu meidän tehtäväksi (ihminen voi olla hyvin tapaturma-altis jos sille annetaan suti ja pönttö maalarinvalkoista maalia ilmeisesti?), vaan he halusivat käydä uudelleen arvioimassa asunnon ja tosiaan tänään kuulin että maalaavat sen sitten ammattilaisvoimin. En valita lainkaan, vaikka olenkin maalia sutinut useampaan seinään ihan menestyksellä, mutta nyt ei muutto ainakaan viivästy maalauksen vuoksi ja onpahan seinät sitten neitseellisen puhtaat meille (voi sitten Keittiömestari puhkoa niitä ruuveilla ja nauloilla ihan vapaasti).

Tänään töiden jälkeen olen naputellut osoitteenmuutoksia lainkaan liioittelematta miljoonaan paikkaan, ja nyt alkaa kaikki muut olemaan tehtynä paitsi sähkösopparin muutos. Pitihän jotain hommaa jätää ensi viikollekin. Suunnitelmissa oli megalomaaninen harjoitus jossa yhdistyisi kestävyys ja voima, mutta tällaisella helteellä en edes jaksa ajatella pakkaamista. Voipi muuten kohta tulla kiire. Tai no onhan mulla 8 laatikkoa pakattuna, ja jos Maukkaa edellisen postauksen kommenteissa on uskominen, vielä tarvitsi 52 laatikkoa pakata?

Oonko mä nyt hehkuttanut näitä muuttoasioita riittävästi että Acata marssii jo pankkiin vonkaamaan lainaa (asunto)kuumeissaan?

Mitäs muuta? Oon tässä viikon verran leikkinyt omaa pomoani, kun se virallinen on lomalla. Mitähän merkittävää mä olen saanut aikaiseksi esimiestehtävissä? No yhdelle työkaverille, eli tällä hetkellä alaiselle, saatiin tänään tehtyä työajalla nettideitti-profiili. Ja toiselle työntekijälle kävin ostamassa vesipyssyn. Aika jäätävää meriittiä osaamisesta ja aukrotiteetistä etten sanoisi. Ihan minkä alan esimieshommiin tahansa.

Jumpat on tällä viikolla jo enempi mallillaan, jo kaksi salikertaa, kaksi vesijuoksukertaa ja kaksi lenkkikertaa. Huomiselle tulee vielä yksi salijumppa ja tälle illalle mahdollisesti myös lenkki. Sunnuntaina sitten koomaillaan. Huomenna on myös yhden sukulaisen synttäripippalot, jossa törmään ihmisiin joihin törmätään vain tällaisissa tilanteissa. Eli harvoin. Olen jo valmiiksi vaivautunut kuulemaan kuinka olen laihtunut. Toisaalta olen myös jo tuohtunut jos kukaan ei asiaan kiinnitä huomoita. Tämän aamun paino on muuten tasan yhdeksän kiloa vähemmän kuin tasan puoli vuotta sitten. Ei huono vaikka itse sanonkin :)

Enää 18 päivää lomaan!

2011-06-28T20:07:00.000+03:00

Eli selvästi aamukamman paikka! Aamuthan on lähes nollissa, wu-huu!
Työnteko selvästi puuduttaa, mieli kaipailee jo lomalle. No paras loma on se, joka on vielä edessä!
Ehkä yksi asia mikä saa odottomaan lomaa vielä enemmän on että päätin olla muuttanut kesiksen alkuun mennessä. Eli tässä on 18 arkipäivää ja kolme viikonloppua aikaa tehdä asialle jotain.

Otin itseäni hyvin kehittyneestä niskalihaksesta kiinni, ja heivasin itsen eilen aamulla salille! Jumakekkama että tänään oli habanerokset kipeät kun innostuin riehumaan siellä pyhässä yksinäisyydessäni. Ja heti on muuten paljon tyytyväisempi olo, kun on käynyt salilla. Agressiot purkautuu kummasti. Jostain syystä jo aiemmin täällä jo mainittu ajovalo-ongelma näytti uusiutuvan salilla. Olivat vissiin ajatelleet jumppaajia ja tulevia helteitä ja tiputtaneet lämpötilaa, eikä siellä maanantaiaamuna ollut paljoakaan väkeä tilaa lämmittämässä. Ja meikäläisellä wanhat urheiluliivit ja uusi treenipaita, mitä lie poly-alkuista materiaalia, tuntuu uimapuvun kankaalta. Nyt ei sentään vaakaraita ollut korostamassa paikkoja, mutta huomasin että hauiskääntöä ja rintaprässiä tehdessä että wanhat urheiluliivit joutaa siis vaihtoon. Tai ainakin paksumpi paita päälle... No onneksi juhannuksen jälkeisenä maanantaina klo 6.15 oli aika rauhallista salilla. Eli olin yksin. Mitäs siitä vaikka sumuvalot onkin suuntaamatta :D

Päätin että tällä viikolla en jaksa iltaisin pakkailla, kun tässä kerran on ruhtinaallisesti aikaa (köh..). Kun helteiset ilmat palasivat, nousi asuntoni lämpötila 30 asteeseen. Joten Keittiömestarille täällä on liian kuuma. Eikö muuten oo sanonta, että jos et kestä kuumuutta, pysy pois keittiöstä? Kunhan kysyn.. Mutta siis joo, Keittiömestari harrastaa kaiken muun lisäksi vielä valokuvausta, kuvailee kaikenmaailman öttiäisiä ja maisemia. Nyt on vissiin jossain sitten joku valokuvakilpailu, jonka aiheena on metsä. Siihenhän sitten tänään piti lähteä räpsimään kuvia. Olin työpäivän päätteeksi aika kypsä, eikä johonkin metsään tarpomaan lähteminen napannut yhtään. Siitä tuolla meni sitten alahuuli mutrulle, että ei ole pakko lähteä jos ei halua ja hän vain haluaisi harrastaa yhdessä. Totesin että helpommalla pääsen, kun lähden mukaan, ja sainpahan vaikutettua niin että mentiin rannalla, mä istuin kivellä puhelimessa puhumassa ja tuo kömpi pusikossa. Harrastettiin sitten yhdessä..
Keittiömestarihan harrastaa myös metallinpaljastusta, eli menee sellaisen sarjakuvista tutun härpäkkeen kanssa ympäri maita ja mantuja ja etsii aarteita. Niille retkillekin meikäläinen vongataan aina mukaan, tärkeänä tehtävänä kulkea perässä kukkakuokan kanssa valmiina kaivamaan.
Että oikeastaan sitä mietin, koska Keittiömestari lähtee mukaan mun harrastuksiin? Vaikka se ei osaa uida, voishan se tulla sinne lastenaltaaseen istumaan tai altaan reunalle muuten kannustamaan? Tai salilla voisi pitää kädestä sarjojen välissä ja pyyhkiä hikeä otsalta? Ai ei vai? :D

Suunnittelua

2011-06-25T21:16:00.000+03:00

Hyvää Jussia ja vielä ehtii n...sia!
Täällä vietellään cityjuhannusta, ohjelmassa on ollut kahdet päiväunet ja pellillinen pizzaa.
Nyt ymmärsi Keittiömestarikin lähteä kotiinsa, että pääsen smurffaamaan netissä ja päivittelemään blogia :) Tässä tulikin mieleen että saa nähdä miten mun blogailun käy kun harrastan tätä aina ylhäisessä yksinäisyydessäni että saan keskittyä rauhassa. No onneksi tuolla elämäni valitulla on vuorotyö ainakin jonnekkin lokakuulle, ja todennäköisesti hankkii jotain vuorotyötä senkin jälkeen. Toisaalta tulevassa kämpässä on yksi huone varattuna mun työhuoneeksi, tämäkin muuten aiheutti närää siskollani ja äidilläni, että oliko pakko ottaa niin iso asunto. Aikokohan ne maksaa sen vuokran kun ovat niin huolissaan?

Tämä päivä on mennyt tehdessä alustavia sisustussuunnitelmia, ollaan yritetty yhdistää meikäläisen ja Keittiömestarin mööpeleitä järkeviin kokonaisuuksiin. Pitää varmaan alkaa pitämään isoja juhlia, näyttää nimittäin siltä että olohuoneeseen tulee istumapaikat 12 hengelle.. Mulla on 3-istuttava sohva ja 2 nojatuolia, Keittiömestarilla on vaatimattomasti 7-istuttava sohva. Mun sohva taitaa löytää paikkansa sieltä mun työhuoneesta, voin sitten työpöydän ääressä työskennellä ja siirtyä blogaamaan sohvalle omassa rauhassa niinkuin teen nytkin!
Keittiömestari tosin antoi mulle lähes vapaat kädet laittaa kämpän sellaiseen järjestykseen kuin tykkään, ainoastaan keittiön suhteen on jotain toiveita. Mutta sallittakoon se hänelle, mähän käyn keittiössä vaan hakemassa kahvia tai jos villiksi rupean sekoitan oman palkkarin.

Pakko kerto yksi juttu, jonka koen sangen romanttiseksi eleeksi (tosin oli mahdollista että se oli täysi vahinkokin). Alustan juttua kertomalla, että kun ollaan liikenteessä mun autolla, kuunnellaan aina Radio Rockia, jos ollaan Keittiömestarin autolla liikenteessä, kuunnellaan Iskelmää tai Groovea. Meillä on siis sääntö, että se kuka ajaa, päättää radiokanavan. Toisen pitää vaan sitten kärsiä hilljaa eikä radiokanaviin ole mitään veto-oikeutta. Lohdullista kuitenkin että kumpikin halveksuu yhtä rankasti toisen musiikkimakua (välillä mietin onko meillä mitään yhteistä?).
No siis eilen marisin sitten humppa-autossa tästä äiti-sisko-tilanteesta, ja kuinka pahoillani asiasta olen. Keittiömestari kuunteli, esitti oman arvionsa siitä että äitini taisi vasta nyt tajuta että ollaan muuttamassa yhteen kun aika ja paikka on valittu ja säikähtää henkisen napanuoran venähtämistä, ja että siskoni saattoi olla vaan ajattelematon ja juhannus-tohkeissa. Siinä sitten huokailin ja tuijotin ikkunasta dramaattisesti ulos niin mitä teki Keittiömestari: se vaihtoi radiokanavan Rockille! Tätä ei ole koskaan tapahtunut. Enkä usko että tulee tapahtumaankaan. Olin niin yllättänyt kuullesani Toyotassa Rockia, että unohdin kiukutteluni heti!

Jokohan mä olen vältellyt pakkaamista tarpeeksi? Kuukauden päästä tämän vanhapiika-luolani pitäisi olla tyhjä ja tiskattu!

Sekin vielä

2011-06-23T21:24:00.000+03:00

Asunto on löytynyt. Vuokrasopimus alkaa ensikuun 15. päivä. Huoh. Se ei ole täydellinen, mutta sellainen minkä kumpikin pystyy hyväksymään. Siinä ne hyvät uutiset sitten olikin.

Kun oltiin asunto käyty katsastamassa ja päätetty se oyön ja tuskan takana on ollut löytää sellainen asunto minkä Keittiömestari ja meikäläinen hyväksyisi. Ja kun olimme asunnon päättäneet ottaa, soitin tietysti kilttinä tyttärenä äidilleni. Joka tietää varsin hyvin kuinka villin vanhapiika-elämäntavan hylkääminen meikäläistä pelottaa. Sijainti on ok, siinä mulle hyväksyttävän alueen reunalla. Keittiömestarille sijainti on unelmapa. No miten reagoi äitini: kun armas äippäseni kuuli minne muutetaan, alkoi puhelimessa huokailu "no tietysti teette niinkuin itsin lukenut rivien välistä. Ei kelvannut tyttären uusi osoite. Kivakiva. Ehän mä vasta ole kuin 29e tahdotte", "olisihan tässä olut vielä aikaa" ja sarja muita painotettuja huokauksia joita olisi sokeak-vuotias ja asunut omillani sen 10 vuotta, enhän mä millään tavoin pysty tekemään omia ratkaisuja.
No tietysti mielini pahoittaneena laitoin siskolle tekstaria, että ollaan löydetty asunto, ja että olipa tosi kiva kertoa mutsille kun se alkoi huokailemaan (äitini on tunnettu syylllistävästä huokailustaan). No siskoni soittaa, ja ensimmäiseksi sanoo ettei ikinä muuttaisi sinne minne me ollaan muuttamassa.
Nyt puhutaan kuitenkin paikasta joka sjoittuu kehäkolmosen ja ykkösen väliin, ja itse asiassa nytkin asun noiden kehäteiden välissä. Töistä tulevaan kotiin on matkaa vajaa 20 kilometriä, saman verran se ottaa aikaa kun rapealla ranskalaisellani kaasuttelen menemään.

Mä olen niin vihainen että meinasin alkaa itkemään liikennevaloissa pääasiallisesti raivosta. Eihän se tilannetta muuta, ja onneksi on juhannus niin voin vetää henkeä. Meinasin kyllä lähteä siskoa moikkaamaan mökille, mutta nyt lienee kaikkien mielenterveyden kannalta parempi etten mene.

Niin, ja äitini ja sisareni eivät sitten kokenet tarpeelliseksi onnitella uuden kodin johdosta tai edes viitsineet toivottaa onnea parin viikon päästä koittavalle avoliitolle.

Kuinka paljon vessapaperia sulla menee viikossa?

2011-06-22T19:35:00.000+03:00

AAAAAARRRRRRRGGGGGHHHHHHH!!!!!

Noin, kun sain tuon pois sisuksistani, voin keskittyä vähän enemmän olennaiseen. Vaikka esimerkiksi tuohon otsikon kysymykseen. Käytiin tänään Keittiömestarin kanssa ruokakaupassa ja ostin wc-paperia. Sellaisen 12-packin kun en jaksa alvariinsa piparipaperia kaupasta kotiin kantaa. Tää yks sankari alkaa sitten multa kysymään siinä kun kävellään autolle että kuinka paljon mä oikein käytän vessapapria viikossa kun ostin niin ison paketin. Ei hänellä mene kuin niin ja näin paljon, ja kuinka ostin vielä niin kallista. Ihan kuin se jotenkin pilaantuisi? Ja se oli vielä tarjouksessa. Ja sielä kaupassa oli vielä niitä 24-rullan pakkauksiakin, nih. Meinasin sanoa että enköhän mä tässä ihan ite oo töissä käynyt ja palkkani ansainnut että vois ostaa sellaista paperia kuin haluan. Ja että jos tuntuu tuhlaukselta, voidaan jatkossa ostaa paperit niin ei hänen tilinsä mene mun torttupaperien ostoon. Liioittelinko? Mahdollisesti.

Muutenkin taas on tällainen kärttyilyvaihe meneillään Keittiömestarin kanssa, tietysti on taas monia asioita jotka kuohuttaa: Keittiömestarin työkiireet sekä meikäläisen työkiireet ja kesäloman vielä antaessa odottaa viisi viikkoa, myrskyisän marraskuun antikliimaksi, asuntometsästyksen aiheuttama turhauma. Tietysti oma hormonikeirtoni on siinä vaiheessa, että viaton kysymys vessapaperista irroittaa meikäläisestä olennon jota pääpirukin pelkäisi.
Nyt on vaan sellaine olo, että onko mun pakko muuttaa tuon äijän kanssa yksiin? Ehkäpä se menee ohi, kun tilanne ja tilanteet rauhoittuu taas tavalla tai toisella.

Ja sekin ärsyttää, etten tänään vakaista aikomuksistani huolimatta päässyt salille. Töiden jälkeen olin vaan niin rikki ja väsynyt, että en yksinkertaisesti jaksanut. Enkä pääse huomennakaan, kun töistä on kiire asuntonäyttöön. Ehkä en kuole puolentoista viikon taukoon, se saattaa tehdä hyvääkin? Paino n ainakin kryptisesti tippunut maanantaista 600gr. Liekö lihakset luhistumassa? Huomen aamulla kuitenkin zenhetki eläkeläisten kanssa altaassa, ehkä se elämäkin taas alkaa hymyilemään. Ehkä.

Mitä en tajunnut tänään?

2011-06-20T22:10:00.000+03:00

Tästähän näyttää tulevan ihan juttu-sarja :D

Mä oon joskus miettinyt miksi laihduttaminen on niin vaikeaa. Syöt vaan vähemmän kuin kulutat. Mutta sitten aloin lukemaan blogeja ja nettisivuja, sitten siitä tulikin niin pirun vaikeaa kun ei tiedä mitä piti syödä ja mitä välttää. Seuraavat kapitteelit sisältää voimakkaita kärjistyksiä huvin vuoksi. Lausuttakoon jälleen yleisen rauhan nimissä, en millään tavoin tahdo loukata kenenkään elämäntapaa tai valintoja. Tarkoitukseni on olla korkeintaan hauska, ei missään tapauksessa ilkeä.

Pussikuurit. Näitä kun vedät, laihdut varmasti. Epäilemättä, mutta samalla menetät makuaistisi! Ja oikeasti, alle tuhat kilokaloria päivässä! Totta munassa siinä laihtuu, mutta eipä taida muuta jaksaa kuin vatkata niitä jauheita juotavaan muotoon. Enkä tässä edes avaudu niiden mausta.

Aineosa-militaristit. Joku ei syö rasvaa, toinen syö vaan rasvaa. Yksi ei syö hiilihydraatteja, toinen tankkaa niitä kaksin käsin. Yksi ei syö mitään lisäaineita, toinen vetelee vaan edellä mainittuja pussikeittoja (niissä ei taida olla muuta luonnollista kuin lisätty vesi? En tiedä, en ole koskaan niitä tutkinut niin tarkkaan).

Netistä voi tilata kaikenmaailman superfoodeja, ja ilmeisesi meidän mustikat ja puolukat on nykyään super. Silti veikkaan että enemmän tilataan hampurilas tai kebab-annoksia superina.

Entäs sitten kun joku syö vaan elävää ravintoa? Pupunruokaa huutavat ilkeämieliset ja tilaavat tehotuotettua lihaa.

Sitten on vielä ne, jotka vannovat että pitää syödä vain kaksi kertaa päivässä. Miten sitten pitäisi suhtautua siihen vähintään viisi pientä ruokaa-virteen jota taidetaan kuitenkin eniten laulaa?

Tässä nyt oli vaan muutama jotka näin äkkiseltään tuli mieleen. Onhan erilaisia ismejä näissä ruokahommissakin varmaan joka junaan ja asemalle.

Sitä mä vaan välillä mietin että miten ennen ihmiset pysyi ylipäänsä hengissä kun eivät mitään näistä tiukoist a dieeteistä noudattaneet. Söivät sitä mikä maassa suostui kasvamaan tai mitä kiinni saivat...

Kokelaita ja koetuksia

2011-06-20T20:06:00.000+03:00

Viime viikolla ilmenneen postauspyrähdyksen jälkeen tuli selvästi ähky, eikä ajatus katkoillut niin että olisi jotain saanut kirjoitettua.
No oli tähän syynsäkin. Kauan odotetettu ja pelätty rippijuhla-viikonloppu. Tulin kolisten tyttöystäväkaapin hyllyltä ulos, kun Keittiömestarin siskonpoika pääsi ripille ja sitä oli koko suku juhlimassa. Ja meikäläinen. Hiukan meinasi olla tukala olo kaikkien tutkivien silmäparien alla, mutta onneksi paikalle pelmahti myös juhlakalun veljen tyttöystävä ja jonkun sukulaismiehen uusi tyttöystävä jonka olemassaolosta kukaan ei ilmeisesti aiemmin tiennyt.
Hyvinhän tuo meni, en omasta mielestän suuremmin mokaillut. Kiltisti pyrin nauramaan ja hymyilemään vain ja ainoastaan niissä kohdissa joissa arvioiden 2/3 muista vieraista esitteli ystävällisesti purukalustojaan. Ja keskustelin säästä, vanhempien ammatista, koulutuksen tärkeydestä ja järvivesien vedenpinnasta (no tässä keskustelussa taisin vain nyökkäillä), asumisen kalleudesta ja sairauksista. Normisettiä tuollaisissa pönötysjuhlissa, olettaisin. Ilmeisesti nuo appivanhempi-kokelaat meikäläisen hyväksyi, kun kutsuivat kotiinsa pohjoiseen käymään. Niin, kai se Keittiömestarikin silloin on ainakin melkein tervetullut?
Mistä muuten tietää tulleensa vanhaksi? Siitä kun kysyy konfirmoidulta että jokos se emäntä on katottuna kun nyt lohkesi papilta naimalupa? Ja sen päälle sellaista itseensä tyytyväistä hekottelua. Appiukoke(las) onneksi ryhtyi hekotteluun ja meistä kahdesta se ainakin oli paras läppä. Jostain kumman syystä ripille päässyt vain pyöritteli silmiään ja naureskeli vaivautuneesti..

Onneksi tänään oli vapaapäivä, oli eilinen sen verta henkisesti väsyttävä että tänään olisi työpanos jäänyt vailinaiseksi. Sen sijaan ollaan yllättäen vietetty laatuaikaa selaten kaikkia mahdollisia asuntoilmoituksia, tekien hakemuksia ja vakoillen paikkoja (käytiin siis ulkopuolelta ihmettelemässä asuntoja, kun yhtään näyttöä ei tälle päivälle saatu sovittua). Puuduttavaa huommaa tuokin. Keittiömestarin mukaan ajettiin pariin pihaan ja kokeiltiin että tuntuuko että tulisi kotiin. Onneksi ihan kerrostalojen parkkipaikoille,ei vedetty kahva edellä mihinkään omakotitalon pihaan ja säikäytetty naapuristoa lopullisesti (ei vai?).
Nyt on tosiaan taas muutama asunto tyrkyllä, kai tässä kohta jotain tapahtuu. Jos en muuta tässä asunnonhaku asiassa ole oppinut, niin ainakin sen että meikäläisellä tuntuu olevan sangen kallis maku.

Liikunnat jäi viime viikolla vähiin, kolme vesijuoksu kertaa, yksi pitkä lenkki ja yksi onneton salikäynti! Tietysti viikonloppu oli pyhitetty Keittiömestarille (niinkuin tämäkin päivä), mutta silti salikertojen vähäisyys ihmetyttää eniten ehkä itseäni. Varsinkin kun edellisellä viikolla salikertoja tuli yhteensä vain kaksi? Ja tällä viikolla juhannus sotkee arjen. No, huomenna ja torstaina on vesijuoksua suunnitelmisaa, ja keskiviikkona ja torstaina salitusta. Jos jussina vaikka sitten kävisi lenkillä? Tosin juhannussuunnitelmat on vielä auki. Itse olen työn puolesta jumissa vielä perjantain, kuten myös Keittiömestari. Ja Keittiömestari menee itse asiassa sunnuntainakin töihin. Jotain pitäis kuitenkin keksiä. Vaikka en harrastakaan neliveto päällä ojissa kyntämistä tuhannen humalassa, haluaisin jotenkin juhlistaa juhannusta.
Ai niin, mutta vaikka siis viikolle kertyi yhteensä vain viisi liikunta kertaa ja yksi megalomaaninen pullan mässäyspäivä, paino oli tänään selvästi alempi kuin normaalisti maanantai-aamuisin. Hyvä minä.

40!

2011-06-15T21:11:00.000+03:00

Hah! Miksi mä en ole yhtään yllättynyt että postaus jossa käsitellään mun, hmm, ajovaloja?, kerää hirvittävän kommenttiryntäyksen?
Ajovalo-ongelma on muuten ikään kuin korjattu, kävin tänään hakemassa kaupasta uuden uikkarin, vuorellisen. Ja siinä ei ole rinnan/lantion kohdalla mitään tehostevärejä. Se todella värikäs, eli täysin musta.

Uimapuku tuli oikeastaan bonuksena, sillä olin raahautunut kaupoille etsimään juhlavaatteita, tai vaatetta. Kuten blogiani lukeneet tietävät, vaatekaupoilla käyminen käy meikäläiselle kiinalaisesta vesikidutuksesta. Multa yksinkertaisesti puuttuu joku tyttögeeni mikä aktivoituessaan saisi hypistelemään ja sovittamaan erilaisia kretonkeja. Paimeneksi olin valinnut tälle tuomiopäivän retkelle äitini, joka tuntee kupeittensa hedelmän siinä määrin että aina kun aloin hivuttautumaan urheilu-osastoa kohti kävi tiukaa komento palata böönailu-osastolle.
Otsikko ei kuvaa kuumetta joka olisi noussut moisesta shoppailu-ponnistuksesta, eikä edes allenusprosentista. Luku kertoo kahden eri koltun koon johon mahduin säädyllisesti! Tosin mekko jonka valitsin oli kokoa 42, mutta nuo kaksi joita koettelin eri kaupoissa mahtui kauniisti ylle eikä kinnanneet. Olisin voinut ne päällä jopa istua ja syödä. Ehkä jopa kumpaakin samaan aikaan?
Merkittävä syy mekkovalintaani oli ehkä myyjättären kommentti kun tönötin kolttu ylläni. Tuo vaate kuulemma tasoittaa v-mallista selkääni. Oho. Oikeasti olisin siinä kohti halunnut mekon joka korostasi atleettista kotletti-kroppaani, mutta tyytyminen oli hymyssä suin tuohon kellohelmaiseen mekkoasiaan (hehheh..)

Ennen kaupoille ryntäystä kävin rentoutumassa ja purkamassa pahimmat agressioni salilla. Edellisestä kerrasta ehtikin hurahtaa jo viikko, tässä kun on ollut kaikkea mökkeily mukaan lukien välissä. Tahaton tauko teki tepposet, tai sitten agressiota oli enemmäin kuin uskoinkaan, sillä nyt paikat huutaa armoa. Silleen kivasti :)

2 asiaa joita en tajua

2011-06-14T20:35:00.001+03:00

Livenä meikäläisen tuntevat nauravat partaansa (siis mullahan on vaan sellaisia partaukko-jugun ukon näköisi kavereita, niiden rinnalla oon aina Se Kaunis), ja toteavat että helpompi olisi ehkä listata ne asiat jotka tajuan.
Nää on tällaisia aivopierun kaltaisia juttuja joita pohdiskelin kun olin lähes alastomien (ja hetkittäin alastomienkin) eläkeläisten keskellä aamulla. Olin siis suorittamassa aamu-aerobista vesijuoksun muodossa. Vastuuvapautuslauseeksi todetakoon että tarkoitukseni ei millään tavoin ole pilkata, ivata, kyseenalaistaa tai aiheuttaa kenellekään mielipahaa. Kunhan vaan ihmettelen.

Kahvakuula. Oon käynyt kahdesti sellaisella ryhmäliikunta-tyyppisellä ratkaisulla missä tehtiin kaikennäköisiä sarjoja. En osaa yhtään sanoa oliko ohjaaja hyvä vai huono, en vaan tykännyt. Fysioterapeutti-kaverini joka on kuulaillut nyt reilun vuoden piti tuossa pari viikkoa sitten mulle henk.koht tunnin ja yritti selittää tekniikkaa ja kertoa että sitten tajuan. En muuten tajunnut. Ette uskokaan kuinka paljon haluaisin intoilla mutta ei.

Juokseminen. Tätä oon harrastanut sisällä ja ulkona vaihtelevalla menestyksellä, ilman minkäänlaista tekniikkaa tai sykerajoja tai matkamittoja. Mä niin haluaisin tykätä juoksemisesta, sehän olis kätevää kiskaista lekkarit jalkaan ja painua vaikka metsään ja juosta kuin villi lapsi Pellen sanoin. No ensinnäkin multa puuttuu pinna harjoitella pitkäjänteisesti minuutti ja metri kerrallaan. Toiseksi en vaan jaksa juosta (ja nyt ei sieltä takarivistä yhtän huudella läskiksi). Ja tässä ei oo kyse yrityksen puutteesta. Mä oon aloittanut sen legendaarisen Porin minkälien liikuntatoimen tms juoksukoulun jo kahdesti. Ja jonkun tyttöjen jumppalehden juoksukoulun kanssa kertaalleen.

No toisaalta, meikäläinen harrastaan vesijuoksua. Ja vatsatanssia. Voisko noi lajit olla enää enempää so-5minutes-ago? Enkä todellakaan ole missään fitissä fitness-kunnossa että saisin salilla käymisen olemaan edes jollain tapaa mediaseksikkään kuuloista. Toisaalta, näin saan kaikki muut näyttämään tosi trendikkäiltä. Että olkaa hyvä vaan.

Sitten yksi bonus-"tajuttomuus". Asia-sanan julma väärinkäyttö. "Ostin tämän paita-asian henkkamaukasta, tää maksoi ziljoona euroa". Paita-asia, tukka-asia, mekko-asia. Tätä termiä viljellän ahkerasti varsinkin muotiblogien parissa (miksi mä muten niitä luen?). Hitto, ottakaa selvää mitä olette hankkineet tai käyttäkää jotain muuta sanaa edes välillä. Aargh.

Loppukevennys ettei kenelleään tullut paha mieli:
Uikkarista purkaantui vuori osittain, ja ajattelin olla tosi niksipirkka ja leikelin sen sitten kokonaan pois. Mun uikkarissa on tossa keskellä sellainen neonkelatainen vaakaraita, menee muilla varmaan lantion kohdalla, mutta meikällä siihen raitaan osuu tissit. Mietin sitten tänään kun lähdin pois altaalta että olipas ne eläkeläissedät ja herra uimavalvoja yhtä hymyä, olin varmaan laihtunut siis ainakin 8 kiloa ja näytin varmaan tosi kuumalta kissalta poistuessani. Joo. Siis mulla on päällä sellainen ylivuotinen halpis uikkari jossa on tissien kohdalla vaaleaa väriä, ei vuorikangasta. Sanotaan näin että ne pitkät päällä ajais pimeimpäänkin siperiaan.

Onni on (vanhempien) kesämökki

2011-06-12T19:09:00.000+03:00

Terveisiä mökiltä! Viime torstaina tuumailin säätiedotuksia tutkailtuani että helteet näyttävät tulevan tiensä päähän hetikohtapian. Näin ollen piti tilanne hyödyntää ja ottaa äipälle linjat ja tiedustella kesämökin varaustilannetta ja ruokailumahdollisuuksia. Ei ollut vieraita tulossa joten perjantaina sitten suoraan töistä rapean raskalaien nokka kohti Länsi-Savoa. Oli muuten eka kerta mökillä tänä vuonna, tuli muuten enemmän kuin loistavaan kohtaan.
Töissä on ollut melko haipakkaa (en ole ehtinyt pelata esim tetristä työajalla = über kiire..), ja kämpän etsiminen Keittiömestarin kanssa on ollut aika rasittavan puuduttavaa. Näin ollen nollaushetki mm tietokoneen ulottumattomissa teki terää.

Mistä sitten on onnistunut mökkiviikonloppu tehty? Äidin tekemästä ruoasta, siis oman äidin, ei Atrian äitien. Saunomisesta. Uimisesta (järviveden pintalämpötila vaatimaton 25!). Hengailusta. Ristikoiden täyttämisestä. Muurinpohjaletuista (eri asia kuin äidin tekemä ruoka, vaikka äiti ne(kin) teki). Mieli ja keho lepäsi. Ainakin osittain.
Kroppa joutui lauantaina yllättäen rääkkiin, kun sain päähäni että lenkkeilen kotiin kaupalta jonne lähdin äipän kanssa täydentäään ruokavarastoja. Matkaa kaupasta mökille on 5,6 kilometriä rapean ranskalaisen trippimittarin mukaan, ja ilmeisesti sain auringonpistoksen sillä hölkkäsin tuosta matkasta 4,6 kilometriä (mittasin senkin). Jumaleissön! Okei, hiljainen soratie joten sain mennä rauhassa. Tie menee myös avohakkuu-alueen läpi, joten aurinko paistoi koko matkan syliin. Ja lämpötila oli varjossa vain 26... Tuntui tuskaisen orgastiselta päästä mökille, potkin vauhdissa kengät pois ja juoksin suoraan järveen. Nopea pulahdus, ja sen jälkeen kuviokelluntaa niin kauan että hengitys tasaantui (eli kaaaauan). Tämä kaikki vesiurheilu siis lenkkivaatteet, sortsit ja toppi, päällä. Ihan varmasti harrastaisin juoksua enemmän jos pystyisin päättämään sen täällä kaupungissakin noin!

Päätin nauttia mökkeilystä muutenkin, ja unohtaa ruokailu-nillityksen kotiin. Perjantaiaamun paastolukemista hetki sitten mitattuun, +1800gr. Ei lainkaan huono, odotin paljon pahempaa. Varsinkin kun ottaa huomioon mitä söin viikonloppuna; perjantaina kävin hessuburgerissa, illalla karjalanpiirakoita munavoilla ja pullaa, lauantaina kasoittain vaaleaa leipää, uusia perunoita, grillimättöä, pullaa, lettuja, lisää leipää. Sunnuntaina sama setti pois lukien letut. Juomiset meni kuitenkin kuin oppikirjasta; vain kahvia ja vissyvettä. Tosin vettä olisi varmaan oppikirjan mukaan pitänyt juoda litra tai pari enemmän. No onpahan taas jotain mitä pudottaa :D

Kuten edelliseen postaukseen kommetoin, ei tosiaan saatu sitä kämppää. Olivat kuulemma joutuneet arvalla vetämään kenelle kämpän vuokraavat. Noh, jos ei onnea pelissä niin sitä enemmän rakkaudessa? Vai menikö se sanonta toisin päin?
Leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä. Ei vaines. Käyhän tämä vaikka kesäharrastuksesta käydä vakoilemassa erilaisia asuntoja.

Tarvitsisi varmaan alkaa tanssimaan sadetanssia. Tän mun oman kotikolon ilma on tosi tunkkainen, kun kaikki lukut on ollut viikonlopun kiinni. Ja lämpötila on miellyttävä 29,4. Mökillä ukkosti jo niin komeasti!

Puuh..

2011-06-08T18:48:00.000+03:00

Toi oli niinkun muutoksen tuuli jos joku ei muka heti tajunnut :)
Mistä tietää että meikä tulee postailemaan nopeasti? Siitä kun ilmoitan että todennäköisesti meikäläisestä ei kuulu hetkeen. Nooh, mun tupa, mun lupa.

Josta päästiinkin sitten asiaan sujuvalla aasinsillalla. Käytiin sunnuntaina Keittiömestarin kanssa katsomassa yhtä taloa, jota ollaan vuokraamassa melko siedettävään hintaan (ainakin näin pk-seudun hinnoilla). Katsojia oli kuin mummoja markkinoilla, ja vuokrallepanijat (-antajat? -laittajat?) poistivatkin ilmoituksen netistä vuorokaudessa. Lupasivat tehdä päätöksen hetikohta pian, ja kun Keittiömestarin kanssa ilmoitettiin että voitaisiin vuokrata talo vaikka siitä päivästä eteenpäin, niin päästiin vissiin kiilaamaan muutama muu kiinnostunut jonossa. Tänään soitin ja kyselin tilannetta, ollaan kuulemma 6 potentiaalisesta katsojasta top3:ssa. Tietysti se, että mulla on oma osake tuo tiettyä varmuutta vuokranmaksuun ja sellaista katu-uskottavuutta että hoidan raha-asiani edes jotenkin säädyllisesti. Sen sijaan se, että puhuttiin kellarin käytöstä ja siitä että pihalla tullaan todennäköisesti hiukan virittelemään autoja jos talon meille vuokraa ei tainnut oikein lämmittää. Varsinkin kun samaan aikaan näytössä ollut toinen pariskunta kysyi saako pihalle perustaa kasvimaan.. Jos kukkahattupariskunta (kasvimaanperustajat) ja me ollaan samalla viivalla, mielenkiinnolla odotan kummat ratkaisee, kovat vai pehmeät arvot? Perjantaina lupasi kertoa kuinka käy. Saa pitää peukkuja meidän puolesta.

Toinen muutos on tää elämänmuutos. Tuohon edelliseen postaukseen lispetti kommentoi onnistuneesta elämänmuutoksesta, ja aloin sitä sitten oikein pohdiskelemaan (ei tällaisena päivänä nyt töitäkään jaksa koko aikaa tehdä). Jumakekkama, oon aika ylpee itsestäni. Niin siitä sohvaperunalaatikosta vaan kuoriutuu ihminen, ennemmin tai myöhemmin. Yleensä myöhemmin, mutta joskus kuitenkin.
Hitto, en olisi pari vuotta sitten uskonut, että sana urheilullinen kuvaa meikäläistä. Ei ehkä nyt ihan heti tule ulkoisesta olemuksesta mieleen (jostain syystä kun mulle sanoo urheilullinen, ajattelen yleisurheilijoita?), mutta elämäntavasta kylläkin. Tänään on veivattu fillarilla töihin ja töissä, käyty riehumassa tunti salilla ja seiskalta on kaverin kanssa lenkkitreffit. Eihän tässä meinaa ehtiä edes makaamaan sohvalla ja datailemaan. Huomenna herään reilu tuntia aiemmin kuin olisi töiden osalta pakko että ehdin käydy vesijuoksemassa ennen töihinmenoa kun loppupäivä on buukattu töille ja sosiaaliselle elämälle. Siinäkin on yksi ihme, herään vapaaehtoisesti ennemmin kuin on välitön pakko!

Urheilusta on tullut kannatteleva voima mun elämään, en ole vieläkään kovinkaan tavoitehakuinen, kun en ole itselleni sopivia tavoitteita keksinyt. Sen sijaan itse tekeminen, olisi se sitten itsensä ylittämistä salilla, zen-henkistä vesijuoksua tai sosiaalisesti viihdyttävää lenkkeilyä, on mulle se juttu. Jos jollain elämänalueella menee syystä tai toisesta huonosti, nuo jumppailut on sellaisia mitkä pitää järjissään ja saa asiat asettumaan perspektiiviin.
Veikkaan että urheilu on tehnyt musta myös paremman ihmisen, tai ainakin sietokyky on noussut. Kun ei ole koko ajan paha ja ahdistunut olo niin fyysisesti kuin henkisestikin, ei ole koko ajan kuin viulunkieli. Sitä paitsi olen saanut roppakaupalla itseluottamusta kun olen onnistunut omin päin pudottamaan painoa ja saavuttamaan jotain (juoksemaan hetken, painoja nousemaan salilla yms). Kun saan turhaumat purettua urheiluun, ei tarvitse haastaa riitaa (noin niinkuin yleensä..).
Ainut asia mikä harmittaa, on se että heräsin todellisuuteen myöhään. Ehdin syömään ja lahnailemaan itseni melko hunningolle. Mutta koskaan ei onneksi ole liian myöhäistä, varsinkaan itseensä panostaa.

Nyt viljavan Suomen tyttäret ja pellavapäiset pojat, meikäläinen lähtee lenkille!
Hihattomassa paidassa, toim huom. Allit on tehty esiteltäviksi!

Lepoilua

2011-06-06T16:32:00.000+03:00

Oon tässä kolme päivää viettänyt Keittiömestarin kanssa laatuaikaa, vierailtu sen siskolla ja käyty asuntonäytöissä ja hengailtu muuten vaan. Jumppaa ja nettiä olen tietoisesti vältellyt, vähän pään ja kropan lepuutusta väliin.
Töissä on tiukka puristus ennenkuin ihmiset karkaa lomille juhannuksesta, joten koneella saa isua virankin puolesta. Kroppa sen sijaan tuntuu kiittävän levosta, tosin vieläkin on hiukan puolikuntoinen olo. Vähän kun olisi kipeäksi tulossa, muttei sitten kuitenkaan.

Paljon on mielenpäällä muutenkin, yritetään tosiaan Keittiömestarin kanssa löytää yhteistä kotikoloa, ja se ahdistaa ja ihastuttaa. Tavallaan odotan kuin kuuta nousevaa että asuttaisiin saman katon alla, tavallaan pelkään sitä, kun sangen tuliset luonteet lyödään yhteen ja kummallakin on erittäin pinttyneitä tapoja ja rituaaleja joita toinen ei vaan yksinkertaisesti voi ymmärtää...
Mutta kaikkea pitää kokeilla, edes kerran.
Asuntoilmoitusten selaus on puuduttavaa, ja näytöistä toiseen seilaaminen se vasta jotenkin raskasta onkin. Pitäis muistaa kysä ja huomioida sitä, tätä ja tuota.

Paljon on siis hommia, palailen kun jaksan pitää ajatuksia koossa postauksen verran.
Nautitaan kesästä siihen asti!

Kiipeät hattaravuorta

2011-06-02T16:30:00.000+03:00

Tai olo on ainakin sellainen että olen jotain vuorta kiivennyt, jo hetken aikaa. Hyvässä mielessä. Uudenvuoden aatonaattona taisin tänne kirjoitella että painoa pitäisi saada pois 5+2,5kg (nuo pari kiloa oli tullut marraskuun aikana, eli alimmasta painostani viime syksyltä siis pois se vitonen). No tänä aamuna puntarini kertoi että olen 7,5kg kevyempi kuin 1.1.11. Olen hyvin onnellinen. Olen yös väsynyt. Leposykkeeni on normaalisti matalahko, 40-50 luokkaa, nyt se pyörii rauhallisimmillaankin kuudessakympissä. Taitaa läskipossua ylikunto vaania? Onhan tässä useampi viikko yhdellä lepopäivällä viikossa ja muutenkin kaikkeen treeniin on ollut intensiivisempi ote. Voisi kätevästi syyttää Keittiömestaria kun se asuu töissä eikä ole häiritsemässä mun jumppailuja...

Siinäpä ne tärkeimmät tulikin, taidan jatkaa asunnon metsästystä. Ei oo muuten helppo homma. En keksi otsikkoa-kriisistä pelasti tällä kertaa Kotiteollisuus.

Päivän pähkinät

2011-05-30T17:22:00.000+03:00

Kerrankin muistan mitä ajattelin kun hölskyttelin menemään altaassa:

Miksi en tajua asunnonvuokraamisesta mitään? Siis vuokranantajanpuolen kuvioista. Okei 28% veroa, mutta vähentää voi tämän, tuon ja nämä... Mä tarvitsen asunnonvuokraus for dummies-kirjan. Tai jonkun tekemään sen mun puolesta. Tosin en viitsisi antaa tehtävää millekään firmalle, kun mulla olisi alustavasti vuokralainenkin tiedossa. Mutta lopullinen vuokra ja paperikuviot kun on hiukkasen vaiheessa, joten ei olla kuin alustavasti keskusteltu vuokralaisen kanssa.
Nimimerkillä Kirsu vs. kissat, Kirsu johtaa 1-0!

Syksyllä poikkaisin myrskyisän marraskuun jälkimainingeissa hiuksistani puolet, ja nyt ne on edestä tuohon korvan alapuolelle, ja niskasta sitten 2-4cm lyhyemmät, riippuen kohdasta (on näissä joskus ollut joku mallikin, vissiin). Tahtoo pitkät upeat hiukset. Aika hiljaista. Haastoin kampaajani tekemään ihmeitä, kun värjäys ei kannata (taloudellisesti) kun uitan hiuksiani altaassa uimakondomia (lakkia en suostu käyttämään), ja vaaleat hiukseni kärähtää kevyemmästäkin auringon paisteesta kesällä muutenkin. Huomenna siis kampaajalle, pituudesta en olisi valmis luopumaan, mutta uusi ja erilainen ilme olisi saatava.
Nimimerkillä vaativa asiakas(ko)?

Töissä jotenkin väsytti koko päivän, mikään ei oikein napannut ja pakolliset asiat luuhasin ali sieltä mistä aita oli korkein. Valitin pomollekkin ettei oikein nyt mopo tunnu käynnistyvän. Pomo ehdotti jos menisin käymään samoissa tiloissa olevan toiseen yksikköön hiukan avaamaan sanaista arkkuani ja samalla järjestelemään yhtä asiaa, minkä he ovat saaneet tehtäväkseen, öö, maaliskuussa. Pomon sanoin, tulisko virkeämpi olo, jos saisit nalkuttaa asiasta? No pithän sitä kokeilla, ja heti tuli parempi olo.
Nimimerkillä turha odotella mukavin työkaveri-palkintoa

Taidan lähteä lenkille, kuuntelemaan ja miettimään vääryyttä.

Ajantappoa

2011-05-28T21:32:00.000+03:00

Mulla on tylsää. Eilen oli nälkä ja tänään on tylsää. Tuntuu että kuulostan 5-vuotiaalta. Tai sitten olen vaan tyypillinen kaikkimullehetinyt-sukupolven edustaja jolle mikään ei riitä.
Blogger näyttää jumivan taas, on näemmä hukannut kaikki lukijat? Pikainen kierros blogistanissa tosin osoittaa, että ne on kadonneet kaikilta. Vaikka ei sillä, enpä niitä juuri katsele, mutta se on ollut se ainut väripilkku omassa blogissa, nyt näyttää virallisesti valjulta.
Selailin muuten tylsyyksissäni erilaisia sivumalleja läpi, ja suunnittelin vaihtavani pohjaa. Mutten sitten halunnutkaan, kun jotenkin tällainen valju ja tylsä kuvaa meikäläistä parhaiten. Hehheh.

Ai niin, ja sellasen huomioin tein, että olen tosi huono blogisti, eikä muista käydä katsomassa vanhempia postauksia kommentteja silmällä pitäen, en siis tahallani ole leikkinyt mykkäkoulua, mutta vilkaisen yleensä vain uusimman postin, enkä esim käytä kommentit-sivua lainkaan normaalisti. Ja näin ollen vanhempiin teksteihin nakatut viestit jää lukematta. Sorppa. Lupaan parantaa tapani.

Mitäs sitten? Viime aikoina on tullut avauduttua enemmän eväs ja jumppa-asioista, päivitetäänpäs muuta elämää. Keittiömestarin kausi on alkanut, joten musta on käytännössä tullut leski. Tai käyhän se täällä mun luona pari kertaa viikossa pyörähtämässä,lähinnä päivittämässä työjuorut ja juomassa kupillisen kahvia ja poistuu sitten taas. Koen olevani huono tyttöystävä kun asia ei pahemmin häiritse? Varsinkaan näin valoisalla vuodenajalla, kun tuntuu että kaikenlaista touhua löytyvän muutenkin. On kavereita nähtävänä ja lenkkejä tehtävänä (oho, sehän rimmas).

Aiemmin tänä vuonna kriiseiltiin niin epäilin etten olekaan miniämateriaalia, kun Keittiömestarilla ei ole mitään innostusta siihen suuntaan, että tapaisin hänen perhettään. Tänä kesänä on hänen siskonpojan ripille pääsy, ja oli puhetta että lähtisin mukaan että tapaisin koko perheen. Että jotain käännettä havaittavissa. Tänään viikon virallisena työjuoru/kahvihetkessä Keittiömestari kysäisi haluaisinko lähteä ensi viikonloppuna käymään siskollaan, kun sisko on lomalla ja sisarukset suunnittelisivat rippimenua (Keittiömestari on ilmeisesti keittiövuorossa niissä juhlissa?). Olisi kuulemma mullekkin mukavampi, että tuntisin sitten itse juhlissa edes jonkun, Keittiömestarin veljen lisäksi (sen olen tavannut ennen joulua). Kuulostaa ihan fiksulta, varsinkin jos Keittiömestari on koko päivän keittiössä, voisi meikäläiselle tulla tukalat oltavat ventovieraiden keskellä. Tästä tulkitsin että kaipa tuo meikäläistä ajattelee ainakin jossain välissä, kun on hoksannut mun viihtyvyydestä huolta kantaa?
On mulla vissiin ihan ihku (työnarkomaani) poikaystävä :)

Mitäs sitten syötäisiin?

2011-05-27T18:10:00.000+03:00

Hirveä "nälkä", eikä mitään syötävää, olen nuollut jääkaapin ja muut komerot pohjia myöden, eikä löydy mitään hyvää. Tänään on liikunnasta lepopäivä, ja sen vuoksi olen yrittänyt syödä vähän kevyemin kun ei kulutustakaan ole. Kanasalaattia ja pari näkkäriä lounaaksi töissä. Kotona nopean siivouspyrähdyksen jälkeen sitten iltapäivä kahvi ja kaksi voikkaria. Nyt tekee jotain hyvää mieli, onneksi sataa niin en viitsi kipaista tuohon lähikauppaan ostamaan jotain hyvää. Toisaalta, jos lakkaa satamasta, haen lakkaa satamasta. Tai siis suklaata kaupasta. Siispä ryhdyin päivittämään blogia etten sorru epätoivoisiin tekoihin.

Paino heilahti eilen alkuviikon turpoilun jälkeen samaan missä oltiin viikko sitten perjantaina, hyvin kevyinä. Tänään aamulla sainkin sitten ihmetellä eilisiä terassiavais-ruokien jäämiä, ihan kuuden sadan gramman vahvuudella. Lienee turvotusta sangen suolaisista eväistä.
Turvotuksesta tulikin mieleen että aina välillä lueskelen blogeista kuinka tiukka salitreeni on aiheuttanut plussaa puntariin seuraavalle aamulle ja olen pitänyt sitä vain höpötyksenä. Nyt noin kolmen viikon yhden hengen kvalitatiivisen tutkimuksen perusteella joudun pyörtämään puheeni ja sanomaan että ettei se ehkä olekaan ihan täysin höpötystä. Jostain syystä olen innostunut treenaamaan salilla nyt vain noin kolme kertaa viikossa (aiemmin saatoin käydä 4-5 kertaa), mutta treeni on intensiivisempi, pidempi ja rankempi kaikin puolin. Jaksan paremmin kun on aina vähintään yksi lepopäivä, ja kun jaksaa tuntuu mielekkäämmältä, ja kun tuntuu mielekkäämmältä tulee keskityttyä ja niin edelleen. Ja sen seurauksena olen huomannut että treenin jälkeisenä aamuna (treenailen yleensä siis iltapäivällä, alkuillasta) paino on plussalla puolesta kilosta kiloon. En yleensä tankkaa ruoan suhteen salipäivinä, tai no oikeammin sanottuna tankkaan silloin kun tankkaan, ruokavaliolla ei ole ollut merkitystä tuohon painon heittelyyn.
Tästä kimmastuneena päätin ottaa itsestäni vyötärön ympärysmitat, ensimmäistä kertaa ikinä. En ole lukemia pelännyt, en vain ole saanut aikaiseksi mittaamista. Saa nähdä näkyykö muutoksia niissä numeroissa. Jos sitä vaikka kerran viikossa ihmettelisi sitä mittanauhaa puntarin lisäksi.

Kun alta murtuu katu

2011-05-23T20:59:00.000+03:00

Ei vaines, ei antaneet Helsingin kadut periksi vaikka se 18 tuhatta naista niitä tömisti.
Aika moni onkin jo näemmä tänne postaillut aikojaan ja fiiliksiään, omasta ajasta ei ole mitään havaintoa. Ja me sitä paitsi käveltiin se 10 kilsaa, tulipahan parannettua maailmaa.

Niin, ja kukaan ei mun mielestäni ole hehkuttanut kuinka ihana Apulanta oli! Iik! Mitä pienistä, jos Sipe ei nyt ihan ollut aaloilla siitä ollaanko Naisten kympillä vai Likkojen lenkillä. Mutta Toni oli ihQ!
Apis veivasi vajaan puolen tunnin keikan ennen starttia (buu! aivan liian lyhen ajan!).
Mulla on lainassa kaverilta sellainen hightech-kello, joka mm arvio mun yöunen määrän, vuorokauden aikana kulutetut kilokalorit ja sitten se piirtää vielä yleisestä aktiivisuudesta sellaista kaunista graafista käyrää koneelle kun purka kellosta tietoja. Tuliko kenellekään yllätyksenä että se vajaa puolituntinen on korkein aktiviteetti jonka olen viime viikolla saanut aikaiseksi? Ei tunnu missään saleilut tai vesijuoksut tuon eilisen käppyrän rinnalla. Naureskelin työkaverin kanssa että pitää muistaa seuraavallakin kerralla0 varustautua urheiluliiveillä ja lenkkareilla niin voi keikalla keskittyä olennaiseen. Mun tapauksessa lähinnä loikkimiseen, heilumiseen ja huutamiseen (joka yrittää kuulostaa laululta, huutoa se silti on).

Tonne edelliseen postaukseen jo Maukalle (terkkuja!) kerroinkin, että löihän se todellisuus jo rätillä naamaan. Tai vaaka kettuili. Eli painoni on noussut +1200gr. Siis siitä matalimmasta viime viikolla, eli viime maanantaista 200gr. Eilen söin tosi huonosti (ankeat ilmaiseväät stadikalla), ja join vettä vielä huonommin, joten lienee nestelastia siitä. Niin, ja aion pelata tähän myös sen kerran kuukaudessa kortin jolle edellisessä postauksessa vielä lällätin. Noh, kerrankos sitä.

Positiivista kuitenkin, viime kesänä päälleni istunut kotelomekko roikkui järkyn näköisenä. Toooosi kurjaa. Joudun näemmä kolttukauppaan, kesällä on muutamatkin hipat joissa pitäisi jossain hiukan juhlavammassa esiintyä.
Tohkeissani kokeilin myös viime kesän heräteostos-caprejani, jotka muuten istui kuin unelmat, mutta reisien ja pakaroiden kohdalta soi. Ne muuten laulaa hoosiannaa vieläkin, tosin vyötärö on käynyt vieläkin väljemmäksi, mutta reidet kinnaa niin, ettei pökiä viitsi julkisilla paikoilla pitää. Pakara tilanne oli hiukan parempi, muttei varsinaisesti antanut aihetta juhlan sekään. Ei muuta kuin kyykkäämään.
Vaikka otsikon tahtiin?

Blanco

2011-05-20T20:37:00.000+03:00

Tää on niin tätä. Kun sätkin altaassa ja olen vaipunut sangen zen-henkiseen tilaan virtaa päähäni vaikka mitä aiheita ja juttuja tänne blogiin. Ja sitten kun pääsen koneen ääreen, en muista mitään. Höh.
No mitäs tässä sitten on oikein touhuttu tällä viikolla? Salijumppaa, työjuttuja, vesijuoksua. Ai niin, sunnuntaina menen Naisten Kympille, mutta tilaisuus on ennemmin sosiaalinen kuin urheilullinen sillä meitä lähtee töistä porukka kävelemään matkan. Ja siellä esiintyy Apulanta!

Mutta tuosta vesijuoksusta, onko kellän kokemuksia vedenkestävästä mp3-soittimesta? Olin tänäänkin ainut ihminen koko uima-hallin allasosastolla, ja siinä ympyrää kun aikansa juoksentelee saattaa kyllästyä jopa kuuntelemaan omia juttujaan. Vaikka ei sillä, eipä ne kanssakastujat paljon viihdytä vaikka niitä siellä olisi.
Joten ajattelin kaivella jostain itselleni tosiaan märkää kestävän soittimen, ja unelmani olisi ladata siihen sitten vaikka joku äänikirja? Itse juoksentelu on niin puuduttuvan tylsää, etten tiedä viihdyttääkö musiikinkaan kuuntelu kovin pitkään, mutta jotain etenevää tarinaa voisi kuunnella?

Niin ja ain niin. Maanantaiaamusta tähän aamun oli painoni tippunut kilon. Enkä ole laittanut ruokailujen eteen tikkua ristiin, päin vastoin itse asiassa. Vai mitä sanotaan siitä, että olen tälllä viikolla syönyt kolmesti ranskalaisia? Ja friteerattuja sipulirenkaita, majoneesia, fajitaksia? Tuntemattomia ovat painonputoamisen tiet. Mikäli kuunliikkeitä on uskominen, nyt pitäisi olla turpein aika kuukaudesta muutenkin?
Noh, nautin tilanteesta enkä viitsi ylianalysoida. Tulee vaan pää kipeäksi!

5:23

2011-05-16T21:02:00.000+03:00

Tuon verran tuli unta palloon viime yönä. Vähän väsytti neitosta aamulla. Mutta mitä tein ensimmäiseksi? Kone auki ja sangen rakentavaa kettuilupostia kaverille tuonne länsinaapuriin ja sitten muuten vaan hehkutusta Kanadaan toiselle kaverille. Sitten vasta aamukahvia ja töihin lähdön suunnittelua.Töissä oli rääppiäiset viikonlopulta. Olin reipas ja söin. Saldo 3 viipaletta pullaa ja 4 perunapiirakkaa töiden ja varsinaisen lounaan ohessa. Mukava hiilari-piikki ja eikun salille! En olisi itse uskonut mutta tuli hyvä treeni, oli virtaa ja painot liikkui!

Sen kunniaksi kävin vielä kaverin kanssa vielä fajitaksilla äsken ja jostain syystä ne tarjoiltiin ranskalaisten kanssa? Olin reipas ja söin. Myöhemmin käytiin tutuilla pyörähtämässä, siellä ladattiin nekun eteen voikkarit ja pullat ja pasteijat. Olin reipas ja söin.

Mitä tästä päivästä jää käteen? Maailmanmestaruus 2011 ja tietoisuus siitä että olen ollut hyvin reipas. Ja syönyt.

Ja ikää oli?

2011-05-14T22:58:00.000+03:00

Paljon, runsaasti, liikaa. Tai ainakin siltä tuntuu. Olin nimittäin tänään työkaverin 22-v synttäreillä, ja muut vieraat luonnollisesti oli samaa ikäluokkaa. Onneksi yksi toinen työkaveri oli vähän paikkaamassa tilannetta. Käytiin syömässä salaatit, pizzat ja täytekakut ja jätettiin nuoret juhlimaan. Byhyy, mä oon oikeasti 2-kymppinen (+9 vuotta), en suostu olemaan se bileiden nolo vanha korppu. Täytyy vissiin päivittä kaverinsa tuonne 40+ osastolle niin voin taas teineillä...

Ei mulla muuta asiaa ollut, tää oli samalla vähän testi että toimiiko tää blogger.

Ai niin. Kuulinpa jotain hyvin mielenkiintoista eli hauskaa tänään. Näin yhden tutun menneisyydestä aamulla kauppareissulla. Siinä päällisin puolin päivitettiin kuulumisia, ja oli tuolla jo tiedossa sekin fakta että seurustelen (ei näissä asioissa näemme mitään facebookia tarvita). Olenhan siis jo legendaarisessa maineessa siitä, etten ennen Keittiömestaria ole kunnolla styylannut, vaan raahannut perässäni aina jotain uutta jannua. Mutta tiesipä kertoa tämä vanha tuttuni, että syy miksi suhteeni on näin pitkään on jatkunut on se, että painan nykyään vähemmän. Vai niin. Vaikka olenkin sangen kuuma kissa (no unissani ehkä), en jaksa uskoa että kurvini on Keittiömestaria nurkissa pitänyt vuoden? Vai paraneeko ihmisen jutut kun elopaino vähenee? Ei läski enää kiristä päätä vai?
Tai siis enhän mä ole Keittiömestarilta koskaan kysynyt että oonko mä silleen trophy-tyttöystävä vai löytyykö mahdollisesti muitakin avuja. Täytyykin tiedustella ennenkuin puolitutun totuuden täysin hautaan...

Toiseen suuntaan

2011-05-12T20:09:00.000+03:00

Tuossa alkuviikosta vissiin nukuin jotenkin huolimattomasti, ja nyt niskat on jumissa. Pystyn lähes kivuttomasti katsomaan vain lievästi vasemmalle. Tiukka vasen ja kaikki oikealle päin suuntaavat katseet on pois päiväjärjestyksestä. Olen niskaa hautonut kylmällä ja kuumalla, ottanut buranaa ja pyytänyt Keittiömestaria sitä hivelemään. En hieromaan, vaan hellästi painelemaan että verenkierto vilkastuisi. Voisi alkaa helpottamaan pikkuhiljaa, kun yöunetkin kärsii.

Treenaaminenkin on hankalaa kun niskat on jumissa. Olen kuitenkin käynyt tällä viikolla salilla pari kertaa, jumppaillut joten kuten. Paino junnaa, mutta ihmekös tuo. MM-kisat uhkaa meikäläisen painonpudotusta (tänääkin meni puoli litraa suklaajädeä Norja-peliä katsoessa) :)
Olen saavuttanut jonkin asteisen zen-olotilan painon kanssa muutenkin. Se tippuu jos on tippuakseen. Olen kuitenkin tiputtanut jo 25 kiloa siitä mitä olen pahimmilani painanut. Tosin nyt matkaa siihen missä olen hoikimmillani ollut on 3 kiloa. Ne tippuu sitten kun ne on valmiit lanteista irrottamaan. Pitkän tähtäimen tavoite on kuitenkin tälle vuodelle tiputtaa vielä kahdeksan, mielummin 10 kiloa. Mutta kahdeksaan olen tyytyväinen. Eikä sen nyt pitäisi olla niin suuri ponnistus. En vieläkään ole valmis millekään kuurille, jotain lopullisia muutoksia olisi tehtävä jotka poikisivat sitten pienenpiä numeroita puntarissa.
Ja haluan nauttia elämästä, en punnita jokaista suupalaani. Joten tiedoksi myös sille joka tänne on kuukkeloimalla eksynyt: menen tänäkin keväänä Raffaellon terassin avajaisiin.

Jotkut vaan osaa

2011-05-09T21:04:00.000+03:00

Ja jaksaa paremmin kuin toiset.
Sopii yrittää tehdä perässä!

Voi Pojat

2011-05-06T20:23:00.000+03:00

Tai no totuuden nimissä, voi poika! Tai kai kai pojittelu on toisista yhtä ilkeää kuin tytöttely, niin sanotaan: Voi Mies!
Mä olen ihastunut. Enkä edes mihinkään uuteen jumppaan, kahvakuulaan, treeniohjelmaan, dieettiin tai härveliin.
Mä olen ihan pihkaantunut ihka elävään suomalaiseen mieheen, joka ei ole Keittiömestari.
Merkittäköön kuitenkin pöytäkirjaan, että Keittiömestari on edelleen vahvasti kuvioissa, ja ollaan rakastuneita.

Meillä oli töissä kolme viikkoa lainassa kundi, jolla on tutkinnon täydennys meneillään ja hän oli sen vuoksi meillä tutustumassa meidän touhuihin. Tämä jamppa hengasi pääsääntöisesti työkaverini peesissä, mutta aina silloin tällöin oli mun matkassa ja tehtiin kimpassa töitä.
Satuin kolme viikkoa sitten istumaan aamulla autossa ja puhumaan puhelimessa kun näin että parkkiksella käveli äärimmäisen hyvännäköinen mies. Niin hyvännäköinen että sotkeennuin sanoissani. Kun tajusin miehen harhailevan kohti toimistomme ovea, tajusin että siinä menee harjottelijakundimme.
Ei siinä mitään, että tuo mies on juuri sellainen, mikä uppoaa meikäläiseen ulkonäöllisesti, vaan myös jutut ovat puoleensa vetäviä ja hyviä. Kundi on älykäs, äärimmäisen huumorintajuinen ja mukava. Tämä mies sai nopeasti meidän toimistolla hiukan ylpeän maineen, meikäläiselle ei ihan auennut miksi. Varmaan osittain kuitenkin siksi, että hän oli varma tekemisistään ja sanomisistaan eikä kaipaillut turhaa kädestä pitelyä. Tulin hänen kanssaan parhaiten toimeen varmasti koko 15 hengen työporukastamme, sillä meillä on yhteistä työhistoriaa. Ei henkilökohtaisesti, mutta hän toimii alalla jolle olen saanut itsekin koulutuksen. Ja olikin hauska jutella wanhoista hyvistä ajoista, kun ei tarvinnut alusta asti selittää kaikkia juttuja.
Mies osasi olla myös niin halutessaan aika järkky flirtti. Johon vastasin melko antaumuksella. Mutta flirtti pysyi todella kevyenä, ei minkäänlaista ahdistusta siitä että jotain todella tapahtuisi. Kumpikin on tahoillaan kuitenkin vakavassa suhteessa, enkä todellakaan haluaisi hänen kanssaan mitään todellista, mielikuvitusleiki on niin paljon kivempaa.

Kolme viikkoa aamuisin töihin meno on ollut huomattavasti miellekkäämpää kuin keväällä noin muuten. Olenpa lähes joka aamu muistanut laittaa lilaa luomeenkin, ihan vain tätä jäppistä ajatellessani. Kaikesta huolimatta olen helpottunut, että tänään oli viimeinen päivä kun tämä mahti uros meillä pyöri. Vaikka en mitään väärää tehnytkään, oli olo välillä jotenkin sellainen että seilaan väärille teille. Vaikka sellaista ei tapahtunut oikeasti edes päässäni. Eikä henkistä tilaani ole yhtään helpottanut se, että Keittiömestarilla on alkanut kausi ja ei olla nähty sitten vappuaaton. Ja tullaan seuraavan kerran näkemään aikaisintaan ensi keskiviikkona.

Melkein nutrasin

2011-05-04T22:16:00.000+03:00

Ruksi seinään ja päivittelyt päälle. Pyörittelin tänään kahdesti käsissäni sellaista Nutrilettin Kickstart pakkausta jossa olisi ollut viidelle päivälle eväät. Oli jossain tarjouksessa, en tosin enää muista kuinka paljon pyysivät. Olenhan mä joskus vilautellut täälläkin ideaa nutrauksesta tai seminutrauksesta (niin että korvaisin osan eväistä pusseilla siis) mutta aina olen heittänyt ajatuksen romukoppaan lähinnä siitä syystä että liikun ja treenan paljon enkä ole valmis siitä luopumaan minkään jauheen vuoksi. Enkä jaksa uskoa että jaksan riehua punttien kanssa jos en muuta syö. Enkä edes ala tässä spekuloimaan kuinka pahalta ja jauhoiselta niiden eväiden on maistuttava. Vaikka en ole edes ronkeleimmasta päästä, vetelen palkkarin kuin palkkarin ilman ilmeilyä.
Saahan tuollaisella kuurilla tuloksia, mutta jokin pykii mun päässä kovasti vastaan.

Tämä kaikki lähti siitä, että nyt toista viikkoa yritän syödä kaverini oppien mukaan. Tai se mitään uutta kertonut, käski jättää pullan ja turhan mussutuksen pois ja syödä fiksusti ja vain tarpeeseen. Helppo juttu, olenhan tunnettu kohtuudestani ja fiksuista ruokailutavoista. Jotain positiivista, tällä viikolla olen jättänyt syömättä pullaa ja sipsejä töissä vaikka niitä lähes vääryydellä eteeni tarjoiltiinkin.
Mutta siis ystäväiseni ei tehnyt tiukkaa ruokavaliota, sillä tarkoitus ei ole nyt saada mitään pikatuloksia jollain kuurilla mitkä sitten tulee korkojen kanssa takaisin. Eli pitäisi itse oppia tekemään niitä valintoja millä paino putoaa ja/tai pysyy kurissa. Ei nyt tullut yllätyksenä tämäkään asia, mutta jostain syystä sen toteuttaminen ei vaan onnistu. Ja tiedän myös aian tasan tarkkaan kuinka paljon ja mitä kuuluisi syödä. Jostain syystä en sitten kuitenkaan tee niitä valintoja.
Sen sijaan jumppaan kuin hullu, että voin syödä enemmän ja mitä sattuu.
Tämän takia nutraaminen kiinnostaisi, ei tarvitsisi tehdä niitä valintoja ja päätöksiä ruokailun suhteen kun päivän menu olisi valmis. Nutraus ei vain ratkaise ongelmaani pitkällä tähtäimellä.

Jos vaikka kokeilisi ruokapäiväkirjaa, ja heräisi siihen todellisuuteen mitä syö.

Vapun jumppajutut

2011-04-30T22:58:00.000+03:00

Hauskaa vappua näin alkuun, etten unohda toivottaa kun saan meuhkattua asiaani.
Kertonee muuten surullista tarinaa meikäläisen sosiaalisesta statuksesta, että päivittelen blogiani vappuaattona klo 23. No ei välitetä siitä, keskitytään olennaiseen. Joutavuuksiin.

Mähän tässä olen pari kuukautta yrittänyt opetella käyttämään sitä Heiaheiaa, kun se tuntuu oleva hip ja pop. Rekisteröidyin sinne jo joskus ehkä viime marraskuussa, mutta silloin se tuntui kankelta ja tylsältä enkä siihen perehtynyt. Nyt olen sitä käytellyt, kuuliaisesti laitellut sinne enemmän ja vähemmän treenejä ylös.
Se vaan kysyy sellaisia asioita, joihin ei meikällä ole vastausta, kuten esim lenkkeillyt kilometrit ja kulutetut kalorit. Kun käyn lenkillä, kellotan yleensä aikaa enkä matkaa. Ja kuten täällä joskus vuonna nakki kerroin,on sykemittarini siirtynyt autuaammille mittausmaille, ja se oli mallia muropaketti, eikä siitä löytynyt arvioitua kalorinkulutusta. Joten olen lievästi turhautunut siihen. Ja muutenkin koko sivusto on vähän kankea. Taitavat panostaa siihen että se pelittää yhteen facebookin kanssa, ja tällaiset umpiotampiot jotka eivät fabossa ole, saavat sitten ihmetellä ankeita ja huonosti toimivia nettisivuja.
Tai sitten mä olen vaan vaikea. Taas.

Mutta. (tän postauksen trendi on näemmä itsensä tehostaminen pisteellä. jokaisen. sanan. jälkeen.)
Eletyllä viikolla päädyin jotain kryptistä reittiä tänne. Ja rekisteröidyin. Tuo sivu arvioi mun puolesta kulutetut kalorit, ja näytti siellä olevan myös jonkinlainen laskuri, kun sinne täyttää kuinka paljon on jumpannut ja mitä lajia, kertoo se kuinka paljon siihen liikuntaan nähden saan syödä erilaisia herkkuja. Kummasti muuten laajenee tajunta kun tajuaa kuinka monta suklaapalaa voi syödä jos käy tunnin lenkillä.
Tietysti tuokin haluaisi tietää kuinka monta kilometriä olen liikkunut, mutta jostai syystä en ole niin ahdistunut siitä. Ja tuo on suomalainen juttu, siitä tietty bonusta vaikken persuja äänestänytkään. Aika kuolleeltahan tuo vaikuttaa, ainakin keskustelupalstan osalta, mutta eipä haittaa niin kauan kun sivut muuten toimii.

Tää oli sitten ihan sponsoroimaton mainos, ja suosittelen kokeilemaan mikäli treenien merkkaus nettiin kiinnostaa, mutta on yhtä ahdas mieleltään kuin meikäläinen eikä tykkää Heiaheiasta.

Odotan

2011-04-27T18:42:00.000+03:00

Odotan, että allergialääkkeet vaikuttaa jotta ulkona olisi miellyttävämpi olla.
Odotan, että mummeli tekee tilaa juoksumatolla että saan treenattua juoksua. Ulkona se ei onnistu, kts edellinen kohta.
Odotan, että Keittiömestari tulee töistä mua viihdyttämään.
Odotan, että aika kuluu töissä että pääsen lähtemään töistä vaikka hommia olisi vaikka muille jakaa.
Odotan, että aika kulu kotona että pääsen nukkumaan.
Odotan, että pesukone on aikanasa pyörinyt jotta saan pyykit kuivumaan.
Odotan myös viestiä kaverilta rapakon takaa, palkkapäivää ja viikonloppua.

Jotenkin mun elämä on bussipysäkillä. Sellaisella hiljaisella pysäkillä, jonne ei puoletkaan linjoista pysähdy. Mitään ei oikein tapahdu, eikä ole tapahtumassakaan ilmeisesti. Ei tää varsinaisesti mikään huono fiilis ole, mutta aika puuduttava. Töihin, treeneihin, syömään, lepäämään. Villinä päivänä treeni ja työ vaihtaa paikkaa.

Voisko jotain kivaa, jännää ja hauskaa olla tapahtumassa kohtapuoliin? Ei ihan heti, vaan niin että voisin hehkuttaa sitä tohkeissani?
Kun olen näin tylsistynyt, vattuunnun myös valoa nopeammin. Ja siitähän ei kukaan nauti. Kysykää vaikka Keittiömestarilta. Saatan ottaa itseltäni henkistä lomaa. Se voi tarkoittaa että vaikenen myös täällä.

Lanka-lauantai

2011-04-23T20:28:00.000+03:00

Käytiin Keittiömestarin kanssa iltakävelyllä (käveltiin parin kilsan päähän kauppaan hakemaan jäätelöä), ja takaisin tullessa tuo sankari löysi kannettavan tietokoneen ojan penkalta. Ja otti sen mukaansa. Se muuten sai sen mun vanhan koneen henkiin, mutta eipä paljoan auttanut sen kadonneen salasanan kanssa. Yritin sitä vaihtaa, mutta tietysti se halusi varmistukseksi sen alkuperäisen vanhan ennen kun pystyi vaihtamaan uuteen...
Mutta nyt tuo onnellinen sitten putsaa ja puunaa tuota ojalöytöään, ja suunnittelee sen avaamista. Sillä on joku vastaava raato jossain jemmassa, ja nyt se sitten aikoo tuostakin rakentaa yhden toimivan koneen... Kevyt-kenttä-nörtti mulla täällä kotona :)

Mulla on paino noussut vuorokaudessa 1,5kiloa. Enkä ole edes mässäilyt ihan hirveästi, vähän tietysti suklaata ynnä muuta mutta ei nyt puolentoista kilon edestä. Jotain nestettä ja hormonaalisia turvotuksia toivottavasti. No pääsiäisen jälkeen alkaa duunikaverin kanssa kesäkuntohaaste. Sillä on diettaaminen hallussa ihan menestyksekkäillä tuloksilla, mutta salitsemppi puuttuu. Ja mulla taas tunnetusti toisin päin. Näin ollen yhdistetään meidän voimat ja aloitetaan toukokuun loppuun kestävä toistemme 24/7-tsemppaus. Mä teen sile saliohjelman ja potkin sitä salille ja salilla, se suunnittelee mulle dieetin ja seisoo tarvittaessa mun ja jääkaapin välissä.

Ensi viikko näyttää positiiviselta muutenkin, jopa töiden suhteen. Saan kammarini takaisin kun se proggislainen saa projektinsa loppuun. Voikin olla pienestä ihminen tyytyväinen.
Ennen töihin paluuta pitäisi vielä maanantaina kohdata Projketimies, ja sen avovaimoke ja heidän yhteisen rakkautensa ruumiillistuma. Nämä treffit piti olla jo viime tiistaina, mutta en vaan yksinkertaisesti jaksanut työpäivän jälkeen ihmettelemään vierasta kakaraa. Siirsin tapaamisen maanantaille, ajattelin että neljän vapaapäivän jälkeen jaksaisin hymyillä ja kuunnella heidän erinomaisuuttaan. Ei vaines, onhan Projektimies äärimmäisen mukava ihminen ja varmasti kahvihetki on miellyttävä. Pitäisköhän mun raahata toi Keittiömestari mukaan, jaettu tuska olisi pienempi tuska? Vai miten se meni?

Hyvää pääsiäisen jatkoa kaikille tasapuolisesti!

Mulla on uus muru

2011-04-21T21:37:00.000+03:00

Ta-Daah! Täällä taas! Oliko ikävä? Ai ei? Ette vaan myönnä...
Kävin tilittämässä rahat alan liikkeeseen, ja nyt mulla on uus Asus. Ja tässä toimii jopa kaiuttimet ;)

Mitäs sitä ollaan sitten tällä viikolla tehty? No käyty lenkillä, kävellen lähinä. Olen jopa sanut ulkoilutetttua Keittiömestaria kahdesti tällä viikolla! Sen on pakko kertoa jotain, jos ei muusta niin siitä että ilmat on olleet poikkeuksellisen kauniit ja lämpimät!
Kerran olen tällä viikolla päässyt salille, lauantaina jälleen menen taas. On ollut kiirettä töissä ynnä muuta tylsää mikä on estänyt urheilun. Niin ja pääsiäinenkin vielä, huomenna on koko urheiluhalli sulki.

Ihan muuten varoituksen sanana, suosittele lämpimästi kirjaamaan salasananne ylös. Multa on yksi käyttäjätunnus + salasana combo ilmeisesti pysyvästi hukassa, vaan saa salasanaa päähähäni millään. Onneksi se ei ole mikään äärettömän tärkeä juttu, mutta ketuttaa silti.
Tosin Keittiömestari huusi itselleen parilla kympillä erilailla rikki olevan omaa kuollutta konettani vastaavan läppärin ja ilmeisesti kohta olisi yksi melkein toimiva kone taas tarjolla? Kovelevy on mun vanhasta koneesta, joten voisin päästä salasanoihini vielä käsiksi. Nooh, katsellaan.

Ilmoitusluontoinen asia

2011-04-19T08:08:00.000+03:00

Jotta ette kaikki luule meikäläisen kadonneen tai hävinneen, niin kerrottakoon että läppäri tuli eilen tiensä päähän. Olisihan tuo pitänyt arvata kun kaiuttimet lopettivat toiminnan pienen savun hajun siivittämänä, ei laite tule palvelemaan enää pitkään. No eilen se siis teki lopullisen kuolon ja kirjoittelen tätä nyt töistä. Mikä sinänsä on vähän ikävää kun avokonttorissa yrittää kaikessa rauhassa päivittää hen.koht. blogiaan saattaa joku esimies tulla selän taakse vinkumaan...

En ollut yhtään valmistautunut näin nopeaan poismenoon, joten talouspoliittisia tarkasteluita joudutaan suorittamaan ennen kuin marssin kauppaan hakemaan uutta. Näin ollen palailen linjoille. Joskus.

Kevät? Pah!

2011-04-16T11:31:00.000+03:00

Tämäkin vielä. Vaikka olen kaikelle liikkumattomalle ja liikkuvalle allerginen, olen keväisin tanssinut salsaa siitä ilosta etten kärsi siitepölyoireista, vaan olen voinut nauttia keväästä täysin siemauksin (ja tyhjin sieraimin). Ilmeisesti salsani on koettu pilkaksi jotain korkeampaa tahoa vastaan, sillä viimeisen viikon olen ollut tukossa.
Voihan tuo olla ihan katupölystäkin johtuvaa, mutta epäilen kyllä allergiaa. Niiskutus on jatkuvaa, ja sitä myöten jäytävä päänsärky. Olen yliannostellut astmalääkkeitä ja allergialääkkeitä minkä olen ehtinyt. Odotan vain, koska silmäni alkavat vuotaa, sillä silloin on h*lvetti irti. En nimittäin kykene laittaman silmätippoja. On hyvin, hyvin, epäluonnollista tunkea silmään mitään ylimääräistä. En muuten koskaan samasta syystä rajaa silmiäni, ollaan niin lähellä epäluonnollista aluetta että en vaan kykene! Ripsiväri menee kumma kyllä, mutta alaripsiä värjätessä usein tirahtaa jo kyynel. Ja yhtä ällöä on laittaa jollekkin muulle silmätippoja. *Puistatus* Saattaisin tässä kohtia tanssia onnen salsaani sen vuoksi, että kaukonäköni on normaali, enkä näin ole velvoitettu käyttämään piilolinssejä pinnallisista syistä. Mutta pelkään että se kostautuu niinkuin kostautui ilo siitepölyallergiankin kohdalla.

Varvas on muuten parantunut! Ainakin melkein. Eilen kävin heittämässä reippaan kävelylenkin, jotain ehkä 5km ikäänkuin kokeilumielessä eikä mitään kipua ja tuskaa ollut havaittavissa. Sen sijaan huomasin, että kynsi näyttää olevan halki sieltä ihan juuresta, sen irtoamista siis odotellessa.

Tälle viikolle näyttäisi osuvan vain kaksi salireissua, mutta aerobista onkin kertynyt jo neljä, että olen viikon liikuntoihin tyytyväinen. Varsinkin kun viime viikko meni aika tiukassa puristuksessa.
Ruokailut on tällä viikolla menneet jopa vielä enemmän penkin alle kuin normaalisti, tai lasketaanko kaksi hampurilaisateriaa, pussillinen sipsejä, paketti suklaakeksejä ja pussi täytelakuja onnistuneiksi painonpudottajan valinnoiksi?

Humppaa!

2011-04-14T16:22:00.000+03:00

Joojoo, ketuttaa edelleen, mutten jaksa vatvoa. Sen sijaan suosittelen tutustumaan soitin ja lauluyhtyeeseen A7X (tai Avenged sevenfold virallisesti). Kirsun sielu lepää poikain soittoa kuunnellessa. Eikä nuo nyt varsinaisesti rikosta silmällekään tee?

Aloita vaikka näistä.

Nythän kävi niin, että mun kannettavan kaiuttimet on kosahtaneet, enkä yhtään osaa sanoa onko noissa linkeissä oikeat tai edes millään lailla säädylliset pätkät, mutta toivotaan niin...

Tu & Kä jatkukoon

2011-04-12T21:54:00.000+03:00

Kärsimystä ja tuskaa, tursimusta ja käskaa. Sävytettynä ehdalla vitutuksella!

Tänään oli koulutuspäivä, allekirjoittanut toimi sinä koulivana osapuolena. Rankkoja juttuja tuollaiset kahdeksan tunnin yksinpuhelut. Siispä kävin vetelemässä välissä huoltiksella kunnon ranskalaiset + hampurilainen combon ihan silkkaan turhautumiseen. Tulin töistä, olinkin jo nälkäkuoleman partaalla joten vetelin kolme leipää juustolla ja metukalla ja siihen päälle vielä pussillisen suklaata. Sitten olikin jo huono olo.
No onneksi kävin aamulla vesijuoksemassa, muuten olisin saattanut inhotakin itseäni. Nyt vaan vituttaa.

Olenkohan muuten täällä meuhkannut että tykkään cd-levyistä formaattina? Kun kuuntelen levyä, tykkään hypistellä levyn vihkosta ja pyöritellä kuoria muutenkin. Ja hivelllä levyhyllyä, tai no sen sisältöä. Saatan järjestellä levyni väreittäin, aakkosjärjestyksessä, suosikkijärjestyksessä tai jossain muussa vain mun todellisuudessa järjelliseltä näyttävässä järjestyksessä.
En jaksa pyöriä kaupoissa, joten suosin nettitilausta. Nyt erään nettifirman tilaus on jo kolme viikkoa myöhässä ilman mitään syytä. Sekin vituttaa.

Projektimies soitti, pyysi kylään kun haluan varmasti tutustua häneen jälkikasvuunsa. No ei muuten pahemmin mun maailmaa liikuta tuollainen lähinnä bisnestutun puolivuotias kakara. Varmaan pitäisi olla tosi muikeena kun pääsen penskaa ihmettelemään, mutta eipä sitä taida olla tarvis edes kehua, ylpeät vanhemmat on justiinsa sitä sorttia että muksu osaa niiden mielestä jo varmaan enemmän asioita kuin minä. Ja ne sitä paitsi asuu Länsi-Helsingissä. P*rkele sieltä on aika vaikea saada parkkipaikkaa muutenkin. Eli ensin mun pitää etsiä se niiden kotiluola, ja sen jälkeen vielä parkkipaikka, ihan vaan että pääsen kahville ihmettelemään vierasta pentua. Sanoinko jo että vituttaa?

Tuskaa ja kärsimystä

2011-04-11T20:55:00.000+03:00

Heräsin päikkäreiltä justiinsa, olen tainnut nukkua öö 4 tuntia? Jaa että univelkaa vai? Taitaa kroppa olla myös vaan väsynyt, kun jotenkin unohtui viime viikolla pitää se lepopäivä. Tai no lauantai oli melkein lepopäivä kun kävin nilkuttamassa vaan reilun puolen tunnin lenkin. Varvas, eli sitä myötä päkiä, eli sitä myötä polvi ja lonkka on edelleen vajaakuntoinen. Kaveri neuvoi lauantai-aamuna miten voisin kokeilla teipata tuota varvasta ja pitihän sitä käydä testaamassa. Melkein hyvin se toimikin, ja sen kunniaksi kävin eilen illalla sitten ihan kunnolla lenkillä. Vähän tuo varvas kenkkuili ja turposi, mutta kantoi hyvin kun malttoi pysyä kävelyssä. Yöllä en sitten lonkkasäryn vuoksi nukkunutkaan ja tänään kävely on ollut tuskaisampaa kuin taas monena edeltävänä päivänä. Kannattiko? Kyllä, psyykeeni tarvitsi lenkkeilyä (ennen kaikkea hyvässä seurassa, sain marmatettua maailmantuskaani kaverille hartaudella).
Joten tänään sitten lepopäivä.

Miten muuten menee? Kiitos kysymästä, ei tässä muuten kummempia. Haluaisin sanoa että Keittiömestarin kanssa menee taas paremmin, mutta kun sanoin niin viimeksi alkoi se möläyttelemään ihme juttuja. Mutta jos tehdään niin, etten sano suoraan mitään, ja kiinnostuneet voi sitten lukea rivien välistä? Ovelaa, eikö totta?
Olenko muuten huono tyttöystävä, kun odotan kuin kuuta nousevaa että Keittiömestarilla alkaa tämän kesän kausihommat? Ne on reipasta vuorotyötä, ja iltapainotteista. Se on nyt tämän talvikauden ollut hommissa joissa työaika sijoittuu virka-aikaan kuten allekirjoittaneella ja olen kärsinyt salaa kaksinkertaisesti. Ensinnäkin treeni on kärsinyt, kun on ollut kiire kotiin ja Keittiömestarin kylkeen, ja kärsinyt kun en ole viitsinyt viikonloppuisin lähteä treenaamaan kun toinen höpöttää jostain yhteisestä laatuajasta. Missä on mun laatuaika? Saattaisin jopa väittää että osa näistä meidän talven kähinöistä johtuu mun purkautumattomasta adrenaliinista. Mutta kohta saan treenata rauhassa, ja viettää sen jälkeen laatuaikaa Keittiömestarin kanssa niin että sitä oikein odotan.

En muuten viime viikolla käynyt koin kolmena päivänä vaa'alla, outoa. No paino olikin koholla, ei paljon napannut tuijotella niitä lukemia. No tällä viikolla aloitetaan lukemasta joilla on aloitettu kolme edellistäkin viikkoa. Ai mikä jumi...

Poies

2011-04-07T17:32:00.000+03:00

14 laukkua, 8 kengät, 4 taulua, 2 kirjaa ja yksi polkupyörä. Työkaverit kävi tänään suorittamassa inventaarion mun kaappeihin ja tuossa olin uuden kodin saaneiden tavaroiden saldo. Olin ne tänne ihan kutsunut, ja ei ne tulleet mun tavaroita varastamaan kuitenkaan. Olin suunnitellut kamojen viemistä kirpparille, mutta niitä on kuitenkin niin vähän että takkiin olisi tullut. Enkä olisi jaksanut miettiä käypää hintaa. Nyt tavarat pääsivät varmasti rakastavaan kottin, ja ennen kaikkea, pois mun nurkista pyörimästä!

Tuossa ihmettelin että miten mulla on laukkuja ja kenkiä niin paljon? Niitä nimittäin jäi kaappiin edelleen useita kappaleita. Kuljen lähes aina tennareissa tai ballerinoissa kesällä, ja talvella on sitten saappaat tai jotkin muut talvikengät. Silti kaapit notkuu eri varpaiden suojausvälineistöä. Sama laukkujen kanssa, töissä on aina salikassa mukana ja se toimittaa sitten samalla käsilaukun virkaa, vapaalla on usein käytössä muuten reppu, tai muutama muu vakiolaukku. Silti noita oli noin vietävästi! Pyörittelin tavaroita käsissäni niitä lajitellessa, ja tajusin että suurin osa on ostettu 2003-2006 välisenä aikana. Silloin olin myös suurimmillani! Vaatteet puristi, eikä kokoja löytynyt läheskään aina, mutta kengät ja laukut oli siitä kivoja ettei ostoa tursuavat ihrat haitanneet. Jotain kivaa kun oli itselle saatava, oli uusi veska kivuton ratkaisu. Ei tarvinnut ostaa taas isompaa kokoa.

Oli hyvin, hyvin, terapauttista luopua noista tavaroista. Ensinnäkin kun ovat maanneet täällä tyhjän panttina, ja toiseksi tiedän että tavarat menivät uusiin koteihin joissa niitä pidetään muuallakin kuin vaatehuoneessa pahvilaatikosa pölyttymässä.
Ja sitten on vielä se turhamaisempi syy, nyt kun tuli tilaa kaappeihin niin voin haalia sinne uusia ihania tavaroita!

Ja kohta saa loputkin läskit huutia! Yksi ystävistäni, (kundi johon tulisesti rakastuin ollessani, öö, 14 vuotta ja kuka ei koskaan vastannut tunteisiini ja josta sittemmin tuli yksi parhaimmista ystävistäni) ilmoitti ostaneensa puolen vuoden kortin käyttämälleni salille. Ruvetaan treenaamaan vähintään kerran viikossa kimpassa. Tällä jannulla on treenivuosia, kokemusta ja ymmärrystä monin verroin enemmän kuin meikäläisellä, ja kaikella rakkaudella tämä isäntä lupasi ruoskia ylimääräiset meikäläisestä pois!

Kyllä se aurinko näemmä paistaa risukasankiin, vaikka sillä risukasalla onkin varvas murtunut ja poikaystvän kanssa vähän vastamäkeä.

Tolkku kateissa

2011-04-04T20:44:00.000+03:00

Onko ilmoja pidellyt? Vähän näyttäis satelevan. Mun parkkipaikka on muuttunut järveksi, onkohan venepaikalla sama taksa kuin autopaikalla?
Oon tässä kolme iltaa yrittänyt aloittaa kirjoittamista, mutta mulla ei oo mitään sanottavaa. Hassu tunne, haluaisin tänne jotain jorista, mutta pää kumisee tyhjyyttään.

Varvas on edelleen ihan hajalla, sitä särkee ja turvottelee koko ajan. Ei ole kuulkaas kiva. Ja kumppari on kengistä näemmä se vihoviimeisin, johtuisko siitä että se on aika painavakin? Mutta koska täällä oli tulva, oli pakko laittaa lantsarit jalkaan aamulla kun lähdin työmaalle. Eli aerobista urheilua ei ole tullut harrastettua juurikaan, vaikka pari kertaa yritin sitkeästi eri lenkkareilla käydä kokeilemassa lenkkeilyä. Ei sillä, viime viikolla kävin tasan kerran salilla, köh. Tulipahan kuitenkin harrastettua tuota mentaali puolen jumppaa sitten senkin edestä. Kaikesta työ ja oman elämän sähellyksestä olin vaan niin poikki, että jumppa oli kyllä justiinsa se viimeinen asia meikän mielessä.

Työkuviot vähän helpottaa, kummasti se suunsa puhtaaksi puhuminen auttaa. Tai siis ei mulle mistään työhuonetta olla taiottu, tai prokkilaista poies, mutta sainpahan sanottua suorat sanat esimiehelle, ettei se pääse kuvittelemaan että hyväksyisin tällaisen heitteillepanon (saatoin käyttää tuota sanaa myös puhuessa pomolle, ai mikä draamakuningatar?). Ja vielä parhaassa tapauksessa uusisi kyseistä tempausta.

Kotona on edelleen puurot ja vellit sekaisin, ei olla Keittiömestarin kanssa saatu asioita puhuttua kunnolla, enkä todellakaan tiedä missä mennään. Viikonloppuna se kuitenkin tuli tänne, ja oli ihan kuin mitään ei olisi tapahtunut, tai mitään ei olisi sanottu? Olin tietysti niin puulla päähän lyöty, etten itse saanut sanottua aiheesta mitään ja odottelin vaan että se alkaisi omia sanojaan ja tekojaan vähän avaamaan, mutta ei. Jotenkin on vaan niin suuri ketutus päällä, joka väsyttää suunnattomasti, etten oikein edes jaksaisi mitään draamaa. Joten todella kypsästi vaan hengailen toistaiseksi ja keräilen voimia ja teen sotasuunnitelmaa jotta asiat saisi jotenkin tolkkuun. En mä nyt maailman tappiinkaan jaksa tällaista soutumista ja veivaamista. Mutta näin nyt mennään toistaiseksi.

Näin sattumalta Projektimiehen viikonloppuna. Se on saanut lapsen. En muuten olisi ihan heti uskonut, mutta kai sekin käy jos se ElämänNainen osuu kohdalle? Vissiin ihmisillä puhaltelee muutosten tuulet muutenkin, yksi ystävä eroaa pitkän liiton päätteeksi. Mutta on tässä yhdet häätkin tiedossa. Että pitkässä juoksussa taitaa mennä tasan nämäkin hommat. Vielä kun saisi oman elämänsä johonkin tolkkuun.

Tyhjää vai poissa?

2011-03-31T18:38:00.000+03:00

Jos sitä olisi eduskunnassa, niin kumpaakohan äänestäisi: tyhjää vai poissa?
Olin poissa työpaikaltani, paikkani oli siis tyhjä. Tai tässä kohdin voisi kysyä että mikä paikka? Eihän mulla ole mitään paikkaa mikä olisi tyhjä, siellähän mä olen pari kuukautta surffannut yhteiskäyttökoneelta toiselle.

Kas, vituttaa edelleen. Olen niin vellonut omassa liemessäni, etten tiedä vituttaako enemmän työasiat vai Keittiömestari. Vedin muuten toissa iltana ämpärillisen Valion Ihanaa maitosuklaajädeä ja pussillisen juustonaksuja. Se on tällä hetkellä ainut asia mikä ei vituta, se on lohduttanut.

Yritin eilen käydä vähän köpöttelemässä pihalla, mutta ensinnäkin oli liukasta ja toiseksi, tuo kirottu ja murjottu pikkuvarvas on edelleen niin kipeä että kovaa en päässyt.
Vesijuoksua kävin kokeilemassa tänään jo paremmalla onnella. Vituttaa muuten sekin fakta ettei bellystä taida tulla mitään kun yllättäen toi varpaillenousu ei oikein onnistu.

Jotain rajaa

2011-03-29T21:15:00.000+03:00

Kettu kun ketuttaa.

Töissä menee mäkeen, projektit venyy muiden takia ja omista syistä. Musta on tullut töissä ikäänkuin toimistonomadi, mun työhuone on annettu yhdelle projektityöntekijälle tukikohdaksi. Selitys kuuluu että prokkislainen tekee vain 50 prosenttista työaikaa, ja koska mun työhön kuuluu niin paljon talon ulkopuolelle sijoittuvaa kouluttamista, oli mun kämpän sille luovutus "luonnollista". No tätä on jatkunut 2 kuukautta, enää saman verran jäljellä. Ei mulla siellä työhuoneesssa kummosia ole, ja meillä on sellainen yhteinen tila missä voi paiskia hommia niin en mä nyt ihan heitteillä ole. Silti kyrsii, miksi mun piti tehdä tilaa? Häh?

Musta mulla ja Keittiömestarilla menee/meni hyvin. Oikeesti. Sen jo legendaarisen Wii-gaten (vähän niinkuin Watergate muttei sinne päinkään) musta tuntui että ollaan lähennytty ja halutaan samoja asioita. Muuten ihan kiva mutta olin väärässä. Laitoin sille jonkun puolivillaisen tekstarin aiheesta höpönlöpn, ja takaisin tuli "Tahtoisin elää yksin, ei tarvitisi tehdä asioille mitään kun eläisi vaan itselleen. Ehkä mua ei ei oo vaan tarkoitettu elämään kenenkään kanssa".

Anteeksi nyt vaan, mutta menen syömään tästä litran suklaajäätelöä ja juustonaksuja. Harkinnassa myös on, jos elämäni ensimmäisen kerran ottaisin saikkua ihan vaan vitutukseen pariksi päiväksi.

Paluu

2011-03-27T18:53:00.000+03:00

Kome päivää kökin ja könkkäsin kotona, sitten meni hermo. Tänään oli pakko lähteä salille kehittelemään kuntoa ja palauttelemaan mielenterveyttä. Äkisti pian sitä näyttää tulevan riippuvaiseksi jostain. Niinkun vaikka salijumpasta. Siis silloin kun siitä joutuu olemaan itsestä riippumattomista syistä erossa. Äkkiähän sitä menee viikko tai kaksi jos on motivaatio kadonnut ikkunasta.

Hmm. Onpa nuori ja hyvännäköinen neurologi telkkarissa (Kiminkinen tohtoroi taustalla, ja se siis haastattelee jotain neurologia. Ite Kiminkinen ei tolla hiirenhännällään oikein kosketa..)?

Vaa'alla en ole käynyt sitten tiistain, sillä niistä olisi tullut vain paha mieli. Olen hyvin tarkkaavaisin korvin kuullut vellikellon soiton, ja kilttinä tyttönä uskonut sen kutsua. Mutta ehtiihän sitä miettiä kiloja joskus toistekin, en jaksa.
Nyt keskityn siihen, että varvasta tykyttelee. Salireissu meni ihan hyvin, mutta kenkä puristi sanan varsinaisessa merkityksessä ja reilun tunnin pystyasento teki sen, että varvas alkoi taasen turpoilemaan.
Joudun ehkä ottamaan jotain kipulääkettä, sen verran tuo kipuilee. Lonkka ja oikea pohjekin vähän oikuttelee, varmasti johtuen sangen ergonomisesta linkutuksesta.
Varvassäryn ja sen johdannaisten lisäksi keskityn myös siihen, että yläselkää juilii. Tuli salilla kokeiltu sitten vähän enkkoja ylätassu + selkätreenissä, ja se tuntuu. Mutta tää on sellaista positiivista tuskaa, kun tietää mistä se on tullut.

Keittiömestari ei siis oikeasti muistanut meidän vuosipäivää. Vaikka ei sillä, en mä mitään oikein odottanutkaan. Tai siis odotin sen verran että se olisi sanonut jonkin kommentin siitä että on vuosi mennyt, mutta en aikuisten oikeasti odottanut mitään elettä. Tai sitten olen vaan tottunut niin hyvään, etten erota metsää puilta. Tai käsi pystyyn, kuinka moni saa pyttipannun lisukkeena olleen paistetun kananmunan sydämen muotoisena lautaselleen?

Väriloistoa

2011-03-24T19:14:00.000+02:00

Terppa vaan lomalta! Ihanaa on ollut, pikkikriikkistä poikkeusta lukuunottamatta.
Mursin ilmeisesti tänään oikean pikkuvarpaani. Jotain juttelin aamulla kaverin kanssa ja sähläsin vessan oven kanssa sillä tuloksella etten voi oikein kunnolla astua, pikkuvarvas on yli kaksinkertaistanut kokonsa ja on väritykseltään ehjän mustikan ja mustikkasoseen välimaastosta. Ja kipeä. Hyvin kipeä. Ei tullut shoppailusta mitään.

Ollaan syöpötelty ja juoruiltu oikein olan takaa ja tunnen kuinka suurin osa soluistani on rentoutunut ja unohtunat työkiireet. Ja voi pojat että ollaan syötykin, koko ajan ja kaikkea sellaista mitä ei pitäisi. Mutta en jaksa vällätä. Tässä on sitten taas heinäkuuhun asti aikaa kärvisteillä väsyneillä eväillä ja tiristellä läskejä.

Nyt kutsuu sohva ja kohoasento sekä vanhentuneet vadelmat (ei ollut kylmäpakkausta, mutta moisen aarteen löysin pakastimesta). Tänään on muuten se tasan vuosi niistä treffeistä Keittiömestarin kanssa, käsi pystyyn kuka on sitä mieltä että se asiaa muisti?

Missä jumala on, kun lauma polkee paikoillaan?

2011-03-21T15:40:00.000+02:00

Tuo pärähti soittimesta korviini kun aamulla alkuveryttelyksi poljin kuntopyörää kahden mummelin kanssa. Niin ei siis poljettu sitä samaa pyörää, vaan vierekkäin hehheh.

Aloitin lomani reippaasti, tuhersin salilla kolme varttia ja siirryin polkemaan vettä vielä reiluksi puoleksi tunniksi sen jälkeen. Päätin palkita itseni opiskeluaikojeni lohturuoalla, ranuilla ja kananugeteilla. Terveellinen, vähärasvainen ja proteiinipitoinen ruokavalio näemmä jatkuu kuten lomakin.
Paino oli tänään sama kuin viime viikon maanantainakin. Kai sekin on jokinasteinen saavutus, ei ainakaan nouse? Ja vähän näyttäisi siltä että tällä viikoilla voisi vetää sen kuukausittaisen tyttö-turvotus-kortinkin pöytään jos puntarin lukemat ei syystä tai toisesta miellytä. Tosin mun kohdalla ei voida puhua että kuukausittain, vaan joka toinen kuukausi, mutta ei siitä sen enempää tällä kertaa.

Mutsi ja faija tuli tänään katsomaan lomalaista ja sen uutta sänkyä, ja toi mukanaan berliininmunkit. Olin reipas ja söin 1,5 sellaista. En siis puolikasta vaan kokonaisen ja puolikkaan kun mutsi alkoi nirsoilla. Ja eihän sitä puolikasta nyt voinut lautaselle yksin itkemään jättää... Nojoo. Tänään ajattelin käydä kuitenkin vielä kuluttamassa tossunpohjia lenkillä. Meillä päin on jo paljon noita kävelyteitä täysin sulana, ei tarvitse kävellessä kuvitella harjoittelevansa mitään trapetsijuttuja ja yrittää pysyä pystyssä.
Vähän jopa kuumottaisi laittaa juoksutossut jalkaan ja kokeilla hölkkää todellisissa olosuhteissa? Siihen pitää kyllä odottaa pimeän saapumista, ei anna luonto periksi mennä päivänvalolla puuskuttamaan ja esittelmään olematonta juoksukuntoani.

Ai niin, joku liikkis oli hakeutunut tänne blogiin hakusanoilla kirsu+keittiömestari. Josta tulikin mieleen, että torstaina tulee tasan vuosi meidän ekoista treffeistä. Niin se aika juoksee kuin hirvi. Onhan tässä ollut yhtä ja toista, välillä kolmatta ja neljättäkin (asiaa, ei onneksi henkilöitä). Nyt menee hyvin. Tuo parin viikon takainen yhteenotto ja siitä seuranneet keskustelut on kummasti auttaneet eteenpäin, ja jotenkin on silleen, varmempi olo? Jossain kohti ollaan hynttyitä lyömässä yhteen, mutta ei pidetä kiirettä kun olen edelleen allerginen ja sillä on edelleen kissoja. Mutta joskus. Mikäs kiire tässä valmiissa maailmassa?

Huomenna tulee kylään mun yksi rakkaimmista ystävistäni ja on luonani pari yötä joten palailen linjoille todennäköisesti vasta viikonloppuna. Kiireistä tää lomalaisen elo.

Jaahas

2011-03-20T12:18:00.000+02:00

Blogistaniassa moni on listaillut suosikki-miehiään, perustuen lähinnä ulkonäkökriteereihin. Tuossa yritin omaa listaani askarrella, mutta eihän sille listalle mahdu kuin Daniel Craig. Kaikki muut on toisarvoisia.

Taisin tuossa edellisessä postauksessa kovaan ääneen paukutella henkseleitäni ja kehuskella että paino se vaan tippuu vaikka mitään kummallista ei tee. Heh, tämän viikon miinussaldo onkin huimat 100grammaa verrattuna viime viikkoiseen, joten ei tässä paljon kannata huudella. Tosin torstaista lähtien ollaankin oltu lomalla, näemmä myös minkään asteisen ruokakurin suhteen. Ja perjantaista lähtien lukemat vaa'alla ovatkin lähteneet sitten iloiseen nousuun mikä epämiellyttävästi pilasi keskiarvolukemat.

Mä en saa nukuttua mun uudessa sängyssä. Se tuntuu niin omituiselta. Vanhassa sängyssä joutui ottamaan ikääänkuin vauhtia ettää sai käänneettyä kylkeä, kun se oli niin kuopalla ja väsynyt. Nyt on tuloksena se, että kylkeä kääntäessä pyörin kuin vartaassa, kun punkka on kovempi eikä anna periksi. Mutta Keittiömestari tuntuu tykkäilevän. Kaipa tuohon tottuu, kun ei se pahalta tunnu, ainoastaan omituiselta.

Suuri sininen

2011-03-18T21:02:00.000+02:00

Jos muistan oikein, suuri sininen on jonkun elokuvan nimi? En millään jaksa tarkistaa, joten jätetään arvailuksi. Henkilökohtaisesti suuri sininen löytyy nyt makuuhuoneestani. Ostin sängyn, ihanan, muhkean, ison ja korkean jenkkisängyn! Vanha sänkyni oli kaverin perintö, jo hyvin palvellut runkopatjavuode ennenkuin minun haltuuni saapui. Nyt omistuksessani on siis ihan ihka uusi ja ikioma vuode. Piti käydä heti ostamassa uusi päiväpeitekin. Kummasti sain rotia siihenkin hommaan vaikka pari viikkoa vielä sitten tuskailin etten saa moista ostetuksi, mutta kun tuli uusi sänky, priorisoitui päiväpeitteenkin tarve. Tietysti. No kuitenkin, tänään löysin esteettistä silmääni hivelevän ilmestyksen ja kiikutin sen kassan kautta kotiin. Kyseessä on lähes sähkönsininen ja kiiltelevä ehta polyesteripeite, mutta ei anneta sen häiritä. Se on kiiltelevä ja sähkönsininen. Näyttää kuulkaas aika buenolta täysin valkoisella sisustetussa makkarissa.

Aamulla kävin salilla, ja kauhukseni totesin että klo 11 näyttää olevan jokin ruuhkahuippu, työllä ja tuskalla sain itseni ahdettua mukaan, mutta ei se hauskaa ollut kun joku on koko ajan hengittämässä niskaan ja vaanimassa omaa vuoroa. Tämä on näitä pienen salin miinuspuolia. Mutta eikö ihmiset käy töissä mitä häh? Kävin myös mäkkärissä ja mätin pari tuntia sitten pullaa ja pasteijaa nassuuni enon synttärikahveilla, että ruokailujen puolesta ollaan sangen lomalla. Mutta kerrankos sitä.

Lomalle lompsis

2011-03-17T18:04:00.000+02:00

Oonkin vallan unohtanut hehkuttaa, että tänään oli vimppa päivä töitä ennen lomaa! Seuraavan kerran töihin vasta viikolla 13!
Loman kunniaksi karkaisin ajoissa töistä ja kävin herkuttelemassa pizzalla siskon kanssa. Kävi hetken jopa mielessä että söisin salaattia, mutta kävin aamulla vesijuoksemassa ja olen menossa tänään vielä bellyilemäänkin joten hitot mistään salaatista ja pizzaa ääntä kohden!

Pyörähdettiin myös vaatekaupoilla todetakseni että paksut-reidet-ongelma on laajentunut käsittämään myös käsivarteni. Tai ilmeisesti en ole sitä aiemmin vaan huomannut. Tai sitten kaupoissa vaan hiha-ahtaita vaatteita. Moni yläosa istui muuten kuin valettu, mutta habaa puristi niin ettei uskaltanut kättä liikuttaa ettei saumat ratkea. Haluaisin tietysti tässä kohtaa väittää että olen treenannut reippaasti että hihassa ei kiristä läski vaan lihas. Jostain syystä en oikein onnistu edes itseäni vakuuttamaan.
Mutta ihanat kengät ostin, ihanat muoviset klopottimet jotka kestää ehkä loppukevään. Mutta ne on ihanat.

Tulppa

2011-03-15T17:49:00.000+02:00

Välillä on sellainen fiilis, että on miljoona juttua mistä haluaa kirjoittaa blogiin, mutta jostain syystä ei saa sitä ensimmäistä lausetta kirjoitettua, sitten turhautuu ja jättää homman sikseen. Vähän on sellaista ollut ilmassa. Mutta sitten ajattelin aloittaa kertomalla kuinka ajattelin aloittaa. Tai siis kuinka vaikeaa se aloitus välillä on. Luetaanko tämä jo aloitukseksi? Voinko siirtyä asiaan (mihin asiaan, kysyvät 25 lukijaani huuli pyöreänä)?

Paino tippuu ja painot nousee. Edelleen. Olen asioiden saamasta käänteestä hyvin otettu. Mikäs nyt sitten on muuttunut, että elämä näin kukoistaa? Ei pienintäkään hajua! Samoja ruokia syön, ja samoja määriä (tänään esimerkillisesti yhteensä 3 suklaapatukkaa pitkin työpäivää lounaan lisäksi. Jätin sen neljännen odottamaan huomista). Jumppailen edelleen pääasiallisesti salilla. No onhan tuossa tuo Wii, mutta totuuden nimissä olen keskittynyt sillä pelaamiseen ennemmin kuin kuntoiluun. Jotain kuitenkin teen oikein, parempi niin.

Juoksumattoa on kesyttänyt hartaudella ja varovaisuudella, liikutaan niin kaukana mukavuusalueesta että pitää varoa pitkiä loikkia ettei tule tehtyä mitään sellaista, minkä vuoksi hyvin alkanut juoksentelu hyytyisi.
Kaverin ja koiran kanssa aloitettiin teholenkkeily ulkona, mutta vielä mennään kävellen jo ihan liukkaidenkin vuoksi. Kun saadaan lenkkeily rullaamaan aletaan treenailemaan pieniä pätkiä juoksentelua ihan autenttisissa olosuhteissa pihalla.

Heiaheiaan lätkäisin eilen treenitavoitteeksi kuusi treeniä viikossa, josta puolet aerobista. Tänään töissä muotoilin tavoitteen uusiksi päässäni. Treenimäärä saa olla X, mutta aerobista pitää olla vähintään saman verran kuin punttiakin. Eli jos käyn salilla viikossa 4 kertaa, pitää käydä vatsatanssissa, lenkillä ja vesijuoksemassa yhteensä myös neljä kertaa. Joo. Tai jotain sinne päin. Ehkä. Joku tavoite olisi edelleen ihan kiva.

Ja nyt lenkille kun säätkin sallii!

Pettäjä

2011-03-13T18:43:00.000+02:00

Olen minä. Olen pettänyt blogimaailmaa toisen virtuaalisen harrastuksen parissa, vaikka se haukkuukin mua ylipainoiseksi. Elin olen töiden jälkeen leikkinyt Wiillä, ja sen jälkeen koomaillut telkkarin edessä ja mennyt nukkumaan.
Töissä olen joutunut poikkeuksellisesti tekemään töitä 9-17, normaalin seitsemästä kolmeen sijasta. Näin ollen olen käynyt salilla vain tiistai aamuna ennen töitä, ja tänään. Kokeilin tuota aamusalia nyt toisen kerran, ei toimi meikäläisen kohdalla, kroppa on liian unessa enkä saa tehoja irti. Täytyy jatkaa hyväksi todettua rutiinia ja käydä vesijuoksemassa aamulla, siihen kykenen.
Koska sali oli poissa laskuista (tuolloin viiden jälkeen siellä on hirveä rysis jota pyrin välttelemään tappiin asti) eletyllä viikolla, päätin huoltaa päätäni. Pään huoltoa parhaimmillaan on laatuaika kavereiden kesken, joten viikolla ehdin tavata vanhempia ja uudempia kavereita. Viikko kruunautui tänään kun Kaima(a)ni otti yhteyttä ja tarjosi spontaaneja treffejä, viimeksi ollaan treffattu vuosi sitten (terkkuja :) ). Tulipahan parannettua maailmaan.

Keittiömestarin kanssa menee niin ja näin. Kumpikin tekee parhaansa ja yrittää, mutta ainakin itsellä on olo että tanssin välillä lasinsiruilla, tai väistellen niitä. Kaipa se on luonnollista, mutta rasittavaa. Nyt se on vielä kipeä, eli se on kuin takapuoleen ammuttu karhu jo lähtöönsä.

Lopetetaan positiivisiin tunnelmiin: Tämän viikon painokeskiarvo 1300grammaa vähemmän kuin viime viikolle. Repikää siitä!

Jokin hiertää?

2011-03-07T20:41:00.000+02:00

Enkä nyt puhu parisuhde-kiemuroista vaan siitä että oikeassa lavassani on noin sentin pituinen ja puolen sentin levyinen hyvin, hyvin, kipeä hiertymä. Tekisipä melkein mieleni sanoa että se vaikuttaa palovammalta? Tunsin sen eilen salin jälkeen saunassa, ja tänään se on ollut ihan yhtä kipeä. Kokeilin tuossa eiliset normi- ja urheiluliivit (tylsät, tavalliset mustat edelleen) läpi, eikä mikään oikein osunut sopivaan kohtaan. Ei mitään mielikuvaa mistä se on syntynyt? Paikka on vielä varsin hankala, sen verran on meikältä jäänyt joogat ja venytykset väliin etten omaan lapaani nää kuin peilin kautta ja sekin vaatii akrobatiaa. Pyysin että Keittiömestari sitä katsoisi, eipä tuo osannut muuta sanoa kuin että punainen ja silleen pakaneen näköinen se on.

Viimeisestä lauseesta voidaankin todeta, että puhe (ja näkö) yhteys Keittiömestariin on saatu. Ilmaa on puhdistettu paljon, ja kumpikin tietää nyt mieltä toisesta tuntuu. Fiilis on se, että jotain tarttis tehdä. Sen eteen että meillä olis kaunis ja iloinen tulevaisuus yhdessä. Käytiin keskustelua mm. siitä että en jaksa sulkea iltaisin verhoja (hei haloo, asun 6. kerroksessa, kuka mua täältä näkis? Ja jos näkis ni onneks olkoon vaan..) siihen että tällä hetkellä ainut varteenotettava Keittiömestarin kissojen uusi omistaja taitaa olla Tarja Halonen Keittiömestarin omien kriteerien mukaan.
No joo, peli on avattu. Pidetään oma pää puhtaana ja katotaan mihin se riittää. Töitä riittää, mutta kumpikin haluaa niitä tehdä tämän suhteen eteen.

Ongelmia, ei ratkaisuja

2011-03-06T19:23:00.000+02:00

Joo. Ei oo vielä oikein keskusteluyhteyttä Keittiömestariin. On se kuitenkin elossa, muutamia tekstareita ollaan vaihdettu. Hyvin selväksi on käynyt ettei tässä nyt tosiaan ole kyse Wiin asennuksesta, vaan jostain paljon suuremmasta. Ihan en oo itse perillä missä mennään, tai mitkä on nyt ratkaisevia tekijöitä. Aavistus on, tiedän että jäljet johtaa kolmen kuukauden taakse. Nyt sitten vissiin tarvitsee miettiä halutaanko me toisiamme (kuulostaapa kiimaiselta). Ja jos halutaan, kuinka paljon ollaan kaiken eteen tekemään töitä?
Vaikeita juttuja. Alustavasti on huomenna tarkoitus kohdata puolueettomalla maaperällä, toivottavasti Keittiömestari ei sitä peru. Mä en ainakaan jaksa vatvoa tällasia juttuja keskenäni, saan vaan päähäni kaikkia idioottimaisuuksia. Ja mummo on sanonut että sopu pitää tehdä ennenkuin käydään maate, ja nyt on tulossa jo toinen yö. Höh.

Aina sillä kolikolla näyttää olevan se toinen puoli, sen verran on agressiota ihon alla että teinpä kaikesta huolimatta elämäni salitreenin! Vaikka olin jo aamusta käynyt lenkillä. Kummasti toi aerobinenkin alkaa tuntumaan hyvältä idealta kun seinät kaatuu päälle. Olen kuullut sellaistakin urbaanialegendaa että jotkut naikkoset menettää ruokahalunsa sydänsurujen äärellä, mutta ei pidä paikkaansa. Eilen illalla meni korvapuusti ja puoli pakettia (yliarvostettuja ja -markkinoituja) Dopseja.

Unohdin muuten viime sunnuntaina päivittää painonsuuntaa, silloin oli hienosti miinusta 100gr... Tällä viikolla olikin sitten viikkoon 8 verrattuna plussaa 400 grammaa. Mutta eletyllä viikolla olenkin vedellyt vaaleaa leipää, pizzaa, suklaata, pullaa. Ja tämä kaikki vielä ennen eilistä.
Ensi viikosta tulee tiukka töidenkin puolesta, muutamia pitkiä päiviä ja sovittuja menoja joten jumppaaminen saattaa jäädä vähemmälle (no paitsi kotona Wiillä leikkiminen). Ja muutenkin nyt on sellainen olo että elopaino kiinnostaa hevonvatunhumpan verran muiden asioiden rinnalla.

Material Girl pt. 2 ja sen seuraukset

2011-03-05T18:14:00.000+02:00

Noin puolen vuoden ajan olen aika ajoin esittänyt kysymystä "oiskohan tollanen kiva?" Tänään päätin ottaa asiasta selvää ja ostin itselleni Wiin Sports Resortilla (ja sen tasapinolaudan ja toisen ohjaimen samalla tuskalla).

Sitä tuossa asentelin, Keittiömestari tuli katsomaan mitä teen ja kun vähän räpelsin ohjeiden kanssa ja tietysti miehenä heti tajusi ongelman ja korjasi sen kun allekirjoittanut vielä etsiskeli ohjekirjaa. No tietysti kuuliaisena tyttöystävänä vedin tästä hirveät rykärit, ja suutuin kun toinen tuli hyvää hyvyyttään auttamaan, kun mä haluan ite. Sillä seurauksella että hetken katseltuaan tavaroiden paiskomistani ilmoitti Keittiömestari että lähtee kotiin ja että eiköhän tämä ollut tässä.
No joo, onhan meillä ollut tässä vähän ongelmaa, mutta luulin että pahimmat suvannot on jo takana päin, mutta tänään taisi löytyä jäävuoren huippu?